Caster Semenya valmis yliopistotentteihinsä sukupuolikohusta huolimatta - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Semenya valmis yliopistotentteihinsä sukupuolikohusta huolimatta

Etelä-Afrikan Caster Semenya voitti ylivoimaisesti naisten 800 MM-kultaa Berliinissä - ja joutui valtavan sukupuolikohun keskelle.

Julkaistu: 16.10.2009 12:48

Yleisurheilija Caster Semenya vakuuttaa olevansa valmis ensimmäisen vuoden yliopisto-opintojen tentteihinsä ympärillä vellovasta sukupuolikohusta huolimatta.

18-vuotias eteläafrikkalainen on ollut valtavien paineiden alla sen jälkeen, kun hänen sukupuolensa kyseenalaistettiin Berliinin MM-kisoissa elokuussa. Semenya voitti naisten 800 metrin MM-kultaa.

Muun muassa BBC uutisoi torstaina, että Pretorian yliopistossa urheilutiedettä opiskeleva Semenya ei pysty tekemään pian koittavia tenttejä ja on anonut niille lykkäystä.

- Minulla ei ole aavistustakaan mistä puhut. Ehkä sinun pitäis kysyä siltä henkilöltä, jota jutussa siteerattiin, Semenya ihmetteli timeslive.comin mukaan Sowetan-lehdelle.

- Olen opiskellut ahkerasti ja olen valmis tentteihini. En halua puhua siitä, mitä elämässäni on tapahtumassa, mutta voin vakuuttaa, että olen kunnossa.

Myös hänen isänsä, Jacob Semenya, on järkyttynyt.

- Olen väsynyt kaikkiin ikäviin ja rumiin juttuihin lapsestani. Puhun hänen kanssaan joka päivä, eikä hän ole koskaan maininnutkaan ettei osallistuisi tentteihin.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF määräsi Semenyan sukupuolitesteihin Berliinin jälkeen. IAAF:stä ei ole suostuttu kommentoimaan raportteja, joiden mukaan Semenya on intersukupuolinen.

IAAF käsittelee Semenyan tapausta seuraavan kerran, kun hallitus kokoontuu marraskuun lopulla.

Lisää aiheesta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?