Aune, Oona

Yleisurheilu

Madrid teki olympiahaullaan kymmenien miljoonien tappiot

Julkaistu:

Espanjan pääkaupunki Madrid käytti kaikkiaan 37,8 miljoonaa euroa yritykseensä päästä vuoden 2016 kesäolympialaisten isäntäkaupungiksi.

Madridin sijasta suurtapahtuman isännäksi valittiin viimeviikkoisessa kansainvälisen olympiakomitean äänestyksessä brasilialaiskaupunki Rio de Janeiro.

Madridin pormestarin Alberto Ruiz-Gallardonin mukaan 37,8 miljoonan investoinnista 16,8 miljoonaa tuli kaupungin budjetista ja loput liike-elämältä.

Ruiz-Gallardon kertoi myös, että jalkapalloseura Atletico Madridin käyttöön tuleva olympiastadion saadaan valmiiksi 2012, mutta suunniteltua olympiakylää ei ainakaan toistaiseksi lähdetä toteuttamaan.

Pormestarin mukaan kaksi peräkkäistä tappiota olympiahaussa kokenut kaupunki ei ole vielä päättänyt, lähteekö se hakemaan vuoden 2020 kisoja. Päätös aiotaan tehdä vuonna 2011.

- Päätämme silloin, haemmeko vuoden 2020 kisoja tai sitten mahdollisesti vuoden 2024 kisoja, Ruiz-Gallardon selvitti.

- Olen varma, että Madrid isännöi olympiakisoja vielä joskus, vuonna 2011 omaa virkaansa äänestyksessä uusimaan joutuva pormestari jatkoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  2. 2

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  3. 3

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  4. 4

    Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

  5. 5

    Lotossa yksi täysosuma – tässä oikeat numerot

  6. 6

    Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

  7. 7

    Teatteriesitys keskeytettiin Tampereella – AL: Näyttelijä sai sairauskohtauksen

  8. 8

    Nousiko Putous-ensikertalaisen hahmo ennakkosuosikiksi? Balettiasuun pukeutunut pikkutyttö naurattaa somessa: ”Ihan ykkönen”

  9. 9

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  10. 10

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  3. 3

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  4. 4

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  5. 5

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  8. 8

    Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

  9. 9

    Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

  10. 10

    JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  2. 2

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  3. 3

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  4. 4

    Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

  5. 5

    Lotossa yksi täysosuma – tässä oikeat numerot

  6. Näytä lisää