Yleisurheilun Kultainen liiga laajenee - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Yleisurheilun Kultainen liiga laajenee

Julkaistu: 6.1.2009 19:23

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF suunnittelee huipputuotteensa Kultaisen liigan laajentamista Euroopan ulkopuolelle. IAAF aikoo lisätä liigan osakilpailujen määrää tuntuvasti vuodesta 2010 lähtien.

Kultaisessa liigassa kilpaillaan Euroopassa tänä vuonna kuudessa kaupungissa: Berliinissä, Oslossa, Roomassa, Pariisissa, Zürichissä ja Brysselissä. Liiga voi laajeta jopa 12 paikkakunnalle, ja uusia järjestäjäehdokkaita ovat ainakin Tukholma, Lausanne sekä vuoden 2012 kesäolympiakisoja isännöivä Lontoo.

- Lontoo on hyvä kandidaatti. Ajoitus olympialaisten edellä olisi erinomainen, IAAF:n tiedottaja Nick Davies sanoi.

- Yksi päätavoitteistamme on levittää Kultainen liiga Euroopan ulkopuolelle. Järjestäjiksi on lukuisia vaihtoehtoja Yhdysvalloissa, Aasiassa ja Lähi-idän öljyvaltioissa, Davies lisäsi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?