Näyttöjä on ainakin annettu - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Näyttöjä on ainakin annettu

Tero Järvenpää tinttasi Roomassa Kultaisen liigan kakkoseksi.

Julkaistu: 12.7.2008 0:12

Tero Järvenpää antoi jälleen hyviä näyttöjä olympialaisia ajatellen. Järvenpää varmisti avauskierroksen tuloksellaan 84,53 Suomelle historiallisen kaksoisvoiton Rooman Kultaisen liigan keihäskisassa.

Joko uskot heittojen riittävän kisalippuun?

- Se asia ei ole minusta kiinni. Mutta sellainen tunne tässä itsellä on, että riittäviä näyttöjä on ainakin tullut annettua.

Rooman kisa jätti Järvenpäälle mukavat tunnelmat.

- Olen tyytyväinen kahteen asiaan. Siihen, että taso on säilynyt hyvänä ja siihen, että viimeinkin heitto alkaa irrota mukavasti heti ensimmäisellä kierroksella. Se on aikaisemmin ollut vahvuuteni, Järvenpää riemuitsi.

Kun suomalaiset juhlivat, muun maailman kilpakumppanit eivät saanet kaariinsa kunnollisia mittoja. Maailmantilaston kuluvan kauden kärkikaksikko Jarrod Bannister ja Andreas Thorkildsen sai hädin tuskin 80 metrin rajan rikotuksi.

- Maailmalla keihästilanne vaikuttaa aika sekavalta. Saas nähdä, mihin se lähtee elämään. Andreas ainakin tuntuu olevan aika lailla ulkona, Järvenpää pohdiskeli.

Kaksoisvoittoa Järvenpää ei ehdi juhlistaa lauantaina kotiin palaavan Tero Pitkämäen kanssa. Järvenpää ja Teemu Wirkkala sen sijaan viipyvät Roomassa sunnuntaihin asti.

- Ehkä me käydään Teemun kanssa katsomassa pikkukaupungin menoa. Jätetään ne muut juhlat sitten vaikka Kiinaan, Järvenpää lohkaisi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?