Saana, Saini

Yleisurheilu

Mihin Usain Bolt pystyy 200 metrillä - tuleeko taas ME?

Julkaistu:

Usain Boltin suoritus sadan metrin finaalissa on johtanut suoraan spekulointiin sillä, mikä on jamaikalaisen aika 200 metrillä? Villeimmissä puheissa väläytellään jopa 19 sekunnin alittamista.

Bolt, 22, ei itse usko, että hänen Pekingissä juoksemansa 19,30 menisi rikki. Ainakaan helposti.

- Luulen, etten pysty ennätykseen 200 metrillä, Bolt arveli.

Kahdella sadalla metrillä Boltin ykköshaastaja on jälleen Tyson Gay, jos amerikkalainen pystyy juoksemaan. Ja monen mielestä sanan haastaja ympärille kuuluisi lainausmerkit.

- Nivunen oli aika kipeä. Keskustelen asiasta lääkärin kanssa, kireän nivusen kanssa viime ajat taistellut Gay totesi.

Mestaruutta puolustanut Gay oli sadan metrin kakkonen kaikkien aikojen toiseksi nopeimmalla ajalla 9,71, joka on myös Yhdysvaltain ennätys.

- Hienoa, että Bolt rikkoi ennätyksen. Hän osoitti, että sellainen (9,6:n alitus) on inhimillisesti mahdollista, Gay tuumi.

Stressi ei paina Bolt valmistautui ME-juoksuunsa kuin mihin tahansa kisapyrähdykseen. Hän velmuili kameralle ja varjonyrkkeili kilpakumppaninsa Asafa Powellin kanssa. Yleisön viihdyttämisen lisäksi Bolt pyrki samalla ottamaan kilpakumppaneistaan henkisen yliotteen.

- Teen tätä harjoituksissa satoja kertoja vuodessa. Ei minun tarvitse keskittyä juoksemiseen ennen kuin lähettäjä sanoo paikoillenne, Bolt perusteli rentoa käytöstään.

Lajivoiton tuoman 60 000 dollarin lisäksi Bolt kuittasi ME-tuloksesta 100 000 dollarin bonuksen. Bolt-fanina tunnettu Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n puheenjohtaja Lamine Diack kiirehti luovuttamaan palkintoshekin juoksun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

  3. 3

    Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

  4. 4

    Äiti tappoi 5 vauvaa ja kätki ruumiit astioihin – 13 vuoden tuomio jäi pysyväksi

  5. 5

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  6. 6

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  7. 7

    Lyhytkasvuinen Linda työnsi lastaan kärryissä, kun häneltä tivattiin kadulla: ”Mihin sä olet vauvaa viemässä?”

  8. 8

    Kela vaati työkyvytöntä realisoimaan lapselle säästetyt varat – Etuusjohtaja: Ratkaisu kuulostaa oikealta

  9. 9

    Lehtomäki ja Heinäluoma saavat Putinilta Ystävyyden kunniamerkin

  10. 10

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa murtuu kyyneliin – Esa-puolison käytös loukkasi syvästi: ”En pääse irti siitä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  3. 3

    Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

  4. 4

    Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

  5. 5

    Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

  6. 6

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  7. 7

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  8. 8

    Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

  9. 9

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  10. 10

    Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

  2. 2

    Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

  3. 3

    Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

  4. 4

    Äiti tappoi 5 vauvaa ja kätki ruumiit astioihin – 13 vuoden tuomio jäi pysyväksi

  5. 5

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  6. Näytä lisää