Laura

Yleisurheilu

Osku Torro ylitti EM-rajan Göteborgissa

Julkaistu:

Korkeushyppääjä Osku Torro ylitti Göteborgin kansainvälisissä hallikilpailuissa kauden kotimaisen kärkituloksen 225. Tulos ylittää myös Birminghamin EM-kilpailuiden tulosrajan. Torro kukisti mm. venäläisen viimekesäisen Euroopan mestarin Andrei Silnovin.

Torro sijoittui kilpailussa kolmanneksi. Olympiavoittaja Stefan Holm voitti tuloksella 232 ja toinen ruotsalainen Linus Thörnblad oli toinen samalla tuloksella, mutta enemmin pudotuksin.

Naisten korkeushypyssä kroatialainen Blanka Vlasic ylitti kaksi metriä ja sivusi maailman tämän kauden kärkitulosta. Vlasic kukisti sekä vuoden 2005 maailmanmestarin ruotsalaisen Kajsa Bergqvistin että vuoden 2004 olympiavoittajan venäläisen Jelena Slesarenkon.

Myös suomalaispikajuoksijat onnistuivat mainiosti. Jarkko Ruostekivi oli miesten 60 metrillä toinen ajalla 6,74 ja Nipa Tran kolmas ajalla 6,77. Johanna Manninen sijoittui naisten samalla matkalla toiseksi kauden kotimaisella kärkiajalla 7,39.

Ruostekivi ja Tran juoksivat molemmat alkuerissään toiseksi ja selviytyivät suoraan illalla juostuun finaaliin, missä suomalaiskaksikko hävisi ainoastaan Antiguan ennätyksen haltijalle Brendan Christianille. Tämä on aiemmin juossut 100 metriä 10,11 ja palkittu hopeamitalilla junioreiden MM-kilpailuissa.

Manninen hävisi 0,11 sekuntia hiljattain Ruotsin viime vuoden parhaaksi urheilijaksi valitulle Susanna Kallurille, mutta jätti taakseen mm. jamaikalaisen Vonette Dixonin sekä seitsenottelukuningattaren Carolina Klüftin. Manninen kilpaili nyt ensimmäisen kerran kahteen vuoteen 60 metrin matkalla.

Kuubalainen Dayron Robles juoksi maailman tämän kauden kärkituloksen 7,57 jo miesten 60 metrin aitajuoksun alkuerissä ja paransi tulostaan vielä finaalissa 7,49:ään. Suomalaisista Juha Sonck selviytyi finaaliin aikavertailun perusteella kauden parhaalla ajallaan 8,00. Markus Vilén oli paras karsiutuja ajalla 8,07. Finaalissa Sonck puhkaisi 8 sekunnin rajan 0,01 sekunnilla ja sijoittui neljänneksi.

Mikael Westö sijoittui seiväshypyssä viidenneksi tuloksella 520.

Tulokset:

GÖTEBORG (SWE) 31.1.2007 Kv. hallikilpailut

Miehet,

60 m: 1) Brendan Christian Antigua 6,68, 2) Jarkko Ruostekivi Suomi 6,74, 3) Nipa Tran Suomi 6,77, 4) Per Strandquist Ruotsi 6,82, 5) Ron Bramlett Yhdysvallat 6,83, 6) Edmund Yeboah Ruotsi 8,08 (ae. 6,74).

1. alkuerä: 1) Christian 6,71, 2) Tran 6,78, 3) Strandquist 6,81, 4) Erik Karlsson Ruotsi 6,95, 5) Christofer Sandin Ruotsi 6,99, 6) Niklas Broström Ruotsi 7,01.

2. alkuerä: 1) Yeboah 6,74, 2) Ruostekivi 6,77, 3) Bramlett 6,91, 4) Benjamin Olsson Ruotsi 6,98, 5) Nasser Sebabi Ruotsi 7,04, 6) Lars Fridén Ruotsi 7,06.

60 m aj: 1) Dayron Robles Kuuba 7,49 (kk), 2) Robert Kronberg Ruotsi 7,73 (ae. 7,66), 3) Robby Hughes Yhdysvallat 7,79, 4) Juha Sonck Suomi 7,99, 5) Joakim Blaschke Ruotsi 8,17 (ae. 8,03), Ron Bramlett Yhdysvallat keskeytti (ae. 7,68).

1. alkuerä: 1) Kronberg 7,66, 2) Hughes 7,85, 3) Markus Vilén Suomi 8,07, 4) Christian Sjöberg Ruotsi 8,19, 5) Josua Gustafsson Ruotsi 8,34, 6) Carl-Johan Olsson Ruotsi 8,35. Vilén karsiutui.

2. alkuerä: 1) Robles 7,57 (kk), 2) Bramlett 7,68, 3) Sonck 8,00, 4) Blaschke 8,03, 5) Dennis Acson Ruotsi 8,14, 6) Björn Barrefors Ruotsi 8,29. Sonck selviytyi finaaliin.

Korkeus: 1) Stefan Holm Ruotsi 232, 2) Linus Thörnblad Ruotsi 232, 3) Osku Torro Suomi 225 (kkk ja ylittää EM-rajan), 4) Andrei Silnov Venäjä 221, 5) Joel Spolén Ruotsi 221.

Seiväs: 1) Tim Lobinger Saksa 565, 2) Lars Börgeling Saksa 565, 3) Gustaf Hultgren Ruotsi 535, 4) Fredrik Skoglund Ruotsi 520, 5) Mikael Westö Suomi 520.

3-loikka. 1) Onial Tosca Kuuba 16,95, 2) Aarik Wilson Yhdysvallat 16,91, 3) Leevan Sands Bahama 16,80, 4) Randy Lewis Grenada 16,78, 5) Anders Möller Tanska 15,78, 6) Karl Taillepierre Ranska 15,63.

Naiset,

60 m: 1) Susanna Kallur Ruotsi 7,28, 2) Johanna Manninen Suomi 7,39 (kkk), 3) Vonette Dixon Jamaika 7,41, 4) Lena Berntsson Ruotsi 7,52, 5) Carolina Klüft Ruotsi 7,56, 6) Emma Rienas Ruotsi 7,57.

60 m aj: 1) Susanna Kallur Ruotsi 7,98, 2) Lolo Jones Yhdysvallat 8,03, 3) Anay Tejeda Kuuba 8,07, 4) Vonette Dixon Jamaika 8,17, 5) Glory Alozie Espanja 8,20.

Korkeus: 1) Blanka Vlasic Kroatia 200 (sivuaa kkk:ta), 2) Kajsa Bergqvist Ruotsi 195, 3) Jelena Slesarenko Venäjä 195, 4) Emma Green Ruotsi 189, 5) Carolina Klüft Ruotsi 189.

Seiväs: 1) Hanna-Mia Persson Ruotsi 416, 2) Linda Berglund Ruotsi 416, 3) Maria Rendin Ruotsi 401, 4) Cathrine Larsåsen Norja 401, 5) Anita Törring Tanska 401, 6) Fanny Berglund Ruotsi 386.

(IS)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  2. 2

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  3. 3

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  4. 4

    Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

  5. 5

    Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

  6. 6

    Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

  7. 7

    Apple kotiuttaa jopa yli 200 miljardia dollaria – rivityöntekijöille 2 500 dollarin bonus

  8. 8

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  9. 9

    Jopa miljoonat ihmiset saavat henkilökohtaisen viestin Twitteriltä – syynä altistuminen Venäjän propagandalle

  10. 10

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  2. 2

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  3. 3

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  4. 4

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  5. 5

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  6. 6

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  7. 7

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  8. 8

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  9. 9

    ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

  10. 10

    Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  6. 6

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  7. 7

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  8. 8

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  9. 9

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  10. 10

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  2. 2

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  3. 3

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  4. 4

    Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

  5. 5

    Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

  6. Näytä lisää