Enni, Eine

Yleisurheilu

Mitaliduo laski testosteronin poistumisajan väärin?

Julkaistu:

Dopingrikkeestä epäillyille Ivan Tihonille ja Vadim Devjatovskille sattui Pekingissä ilmeisimmin valkovenäläinen laskuvirhe.

Venäläisen Allsport -uutistoimiston mukaan moukarinheiton hopea- ja pronssimitalistia epäillään mieshormoni testosteronin eli urheiluhistorian yleisimmän dopingaineen käytöstä.

Tämä tarkoittaa, ettei kumpikaan kuvitellut käyttämänsä testosteronin näkyvän testissä enää 14. elokuuta, kun kaksikko vain päivää ennen lajinsa karsintakilpailua saapui Kiinaan ja altisti itsensä kisakylän testaajakomppanialle. Positiivisen näytteen kumpikin antoi kuitenkin vielä loppukilpailun jälkeen illalla 17. elokuuta.

Uutisoitu dopingepäilys voi käytännössä tarkoittaa vain sitä, että kaksikon A-näyte on todettu positiiviseksi ja tapauksen tutkinta jatkuu. Jos valkovenäläisten olympiasuoritukset mitätöidään, Pekingissä 6:nneksi heittänyt Olli-Pekka Karjalainen nousee 4:nneksi. Syyslomansa aloittanut Karjalainen sanoi IS Urheilulle eilen kommentoivansa asiaa vasta, kun "kaikki faktat ovat selvillä".

Testosteroniseurannassa positiivinen A-näyte tarkoittaa, että elimistön sisältämien testosteronin ja epitestosteronin välinen ns. suhdeluku on yli neljän suhde yhteen. Testosteronin kohdalla positiivinen A-näyte ei tarkoita dopingrikettä yhtä varmasti kuin useimpien muiden dopingaineiden kohdalla, vaan asia vaatii yleensä jatkotutkimuksia, jotta saadaan varmuus. Esimerkiksi kuulantyöntäjä Ville Tiisanojan narauttaminen testosteronin käytöstä kesällä 2006 vaati kolme erillistä näytettä analyyseineen.

Jos tutkinta vahvistaa heittäjien kohentaneen suoritustaan käyttämällä elimistön ulkopuolista testosteronia, Tihonia odottaa vähintään kahden vuoden kilpailukielto ja sellaisen jo kertaalleen (2000-02) lusinutta Devjatovskia elinikäinen panna.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  2. 2

    Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

  3. 3

    Helsinki-Vantaan lottomiljonääri löytyi – 1,2 miljoonan euron voittotosite kulki miehen lompakossa ulkomailla

  4. 4

    Nainen ajoi lapsen päälle suojatiellä Vantaalla: ”Erityisen vaarallista, jos ohittaa pysähtyneen auton pysähtymättä”

  5. 5

    Suora lähetys juuri nyt: Presidenttiehdokkaat loppukiritentissä – haastajilla viimeiset hetket horjuttaa Niinistöä

  6. 6

    Helsinki-Vantaalla aamulla vakava vaaratilanne – ”Tilanne ei selvästi ollut lennonjohdon hallinnassa”

  7. 7

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  8. 8

    Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

  9. 9

    KOK on estämässä viiden Venäjän tähtikiekkoilijan olympiamatkan: ”Olen shokissa”

  10. 10

    Tällainen oli Ismo Leikolan keikka Conan O’Brienin show’ssa – vitsaili kielivaikeuksista: ”Takapuoli on englannin vaikein sana”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  2. 2

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  3. 3

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  4. 4

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  5. 5

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  6. 6

    Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

  7. 7

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  8. 8

    Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

  9. 9

    Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

  10. 10

    Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  9. 9

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  10. 10

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  2. 2

    Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

  3. 3

    Helsinki-Vantaan lottomiljonääri löytyi – 1,2 miljoonan euron voittotosite kulki miehen lompakossa ulkomailla

  4. 4

    Nainen ajoi lapsen päälle suojatiellä Vantaalla: ”Erityisen vaarallista, jos ohittaa pysähtyneen auton pysähtymättä”

  5. 5

    Suora lähetys juuri nyt: Presidenttiehdokkaat loppukiritentissä – haastajilla viimeiset hetket horjuttaa Niinistöä

  6. Näytä lisää