Silja, Selja

Yleisurheilu

Eliittikisat uudistuvat ensi vuonna

Julkaistu:

Kotimaisen yleisurheilun ykköstuote Eliittikisat uudistuu voimakkaasti ensi vuonna 2008, kun uusi eliittikisasarjan konsepti alkaa tarjota urheilijoille merkittäviä rahapalkintoja.

- Olemme rakentamassa Eliittikisoista nykyaikaista ja kilpailukykyistä huippu-urheilutuotetta. Uutuutena on sarjakilpailu, jossa ns. eliittilajien urheilijat kilpailevat parhaan urheilijan tittelistä viidessä eliittikisassa. Kisasarjan paras urheilija kuittaa yli 30 000 euroa. Yhteensä eliittikisasarjassa on jaossa rahapalkintoja ja bonuksia 450 000 euroa, SUL:n toimitusjohtaja Kari Saarinen kertoo.

Myös eliittikisojen tapahtumakonsepti uudistetaan. Kisat rytmitetään aiempaa selkeämmin, ja painopiste on suomalaisten kärkilajeissa. Suomalaisista huippunimistä Tommi Evilä ja Frantz Kruger ovat jo ilmoittaneet kilpailevansa kaikissa Eliittikisoissa.

Viiden osakilpailun sarja alkaa Lapualta 8. kesäkuuta ja huipentuu Lappeenrannassa 3. elokuuta käytävään finaaliin. Väliin mahtuvat osakilpailut Kuortaneella 6. heinäkuuta, Joensuussa 16. heinäkuuta ja Lapinlahdella 20. heinäkuuta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  3. 3

    Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

  4. 4

    Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

  5. 5

    Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

  6. 6

    Venäjältä lähti taas Sotshin mitaleja – olympiavoittaja menettää tittelinsä

  7. 7

    Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

  8. 8

    Aku Hirviniemi jäi ilman kutsua linnan juhliin – julkaisi silti yhteiskuvan Sauli Niinistön kanssa: kommenttikenttä täyttyi kuittailuista

  9. 9

    Nämä ammattilaiset revitään nyt käsistä – katso oman alueesi tilanne

  10. 10

    Väärät kengät eivät kelpaa – 5 yllättävää kieltoa, joihin voit törmätä Kanarialla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  3. 3

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  4. 4

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  5. 5

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  6. 6

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  7. 7

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  8. 8

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  9. 9

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  10. 10

    Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  3. 3

    Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

  4. 4

    Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

  5. 5

    Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

  6. Näytä lisää