Petter Kukkonen yllättyi Ilkka Herolan MM-hopeasta - Yhdistetty - Ilta-Sanomat

Ilkka Herolan päävalmentaja testasi MM-ladun ennen kisaa – paljasti Ylelle epäilyksensä

Petter Kukkonen ei uskonut, että Ilkka Herola kirisi mitalitaistoon. Toisin kävi.

MM-hopeaa! Ilkka Herola tuuletti maalissa uransa ensimmäistä arvokisamitalia.­

26.2. 18:39

Ilkka Herola avasi Suomen mitalitilin MM-kisoissa, kun hän nousi yhdistetyssä hiihto-osuudella ilmiömäisesti hopealle.

Herola oli mäkiosuuden jälkeen kisassa 13:ntena ja lähti ladulle minuutin kärkeä perässä.

Suomen yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen myönsi Ylen haastattelussa, ettei mäkiosuuden jälkeen uskonut Herolan kirivän enää mitalitaistoon.

– On sanottava, että se oli yllätys. Kävin itse tuota lenkkiä kiertämässä ja ajattelin, että ei tänään välttämättä riitä, kun on sen verran liukas keli mutta Ilkan hiihtokunto on... ihan uskomaton urheilija. Minkälainen kestävyys ja millainen taistelija! Hän teki mahdottomasta mahdollisen, Kukkonen hehkutti tunteikkaasti Ylellä.

– Ajattelin, että sijat 5, 6, 7 ovat ne sijat, minkä tästä loistavalla hiihdolla saa aikaiseksi. Mistä hän tuon mitalin kaivoi, sitä en osaa sanoa, Kukkonen jatkoi ihmetellen.

Kukkosella ja Herolalla on pitkä yhteinen tausta. Herola muisteli yhteistyön alkua Ylellä.

– Muistan Ilkan pikkupoikana Vuokatin mäkikarnevaaleilta vuosina 2004, 2005 ja 2006. Siitä ollaan pikkuhiljaa tultu eteenpäin, se pitkä tie pikkupojasta tähän hetkeen asti. Olen tietenkin nähnyt kaikki pettymykset, ylioppilaskirjoitukset ja tyttöystävän vaihdokset ja kaiken, mitä elämään kuuluu, Kukkonen muisteli.

Arvokisamitali oli 25-vuotiaalle Herolalle uran ensimmäinen. Hänen paras arvokisasijoituksensa oli ennen perjantaita Seefeldin toissa vuoden viides sija.

Mitali oli yhdistetyssä Suomen ensimmäinen 14 vuoteen.

– Ilkka jos kuka ansaitsee tämän mitalin. Luulen, että Suomen kansa yhtyy tähän, Kukkonen sanoi Ylellä ja kiitteli lopuksi yhdistetyn lajiperhettä, Herolan muita valmentajia, taustatiimiä ja perhettä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?