MM-hopea sai Ilkka Herolan joukkuekaverit liikuttumaan – kertoivat tunnelmista Ylelle: ”Kyyneleet vierivät kaikilta” - Yhdistetty - Ilta-Sanomat

MM-hopea sai Ilkka Herolan joukkuekaverit liikuttumaan – kertoivat tunnelmista Ylelle: ”Kyyneleet vierivät kaikilta”

Ilkka Herola otti MM-hopeaa yhdistetyn normaalimäen kisassa.

Ilkka Herola tuuletti MM-hopeaansa palkintokorokkeella.­

26.2. 17:51

Ilkka Herola palautti Suomen yhdistetyn miehet mitalikantaan maailmanmestaruuskisoissa.

25-vuotias Herola nappasi Oberstdorfissa perjantaina normaalimäen kilpailun MM-hopeaa. Se oli Suomen ensimmäinen MM-mitali sitten vuoden 2007.

Herolan onnistuminen oli tunteikas hetki urheilijan itsensä ohella myös Suomen joukkueen valmennusjohdolle. Ylen kuvista näkyi, kuinka valmentajat tuulettivat ja halailivat toisiaan päävalmentaja Petter Kukkosen johdolla.

Ilkka Herolan joukkuetoverit Otto Niittykoski ja Wille Karhumaa vahvistivat Ylen haastattelussa, että Herolan MM-hopea oli tunteikas hetki koko joukkueelle.

Kaksikko oli oman maalintulonsa jälkeen ehtinyt jo onnitella Herolaa ja liikuttuneita valmentajia.

– Ihan mahtava tunnelma. Kyyneleet vierivät kaikilta siellä, Karhumaa sanoi Ylelle.

– Kyllä tunnelma oli keskimääräistä iloisempi, Niittykoski tokaisi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?