Yhdistetty

Ilkka Herolan saavutus nosti yhdistetyn maajoukkueen odotuksia entisestään – ”Se tavoite on täysin realistinen”

Julkaistu:

Yhdistetty
Ilkka Herola teki tämän vuoden elokuun 22. päivänä Itävallan Villachissa tempun, jota suomalainen yhdistetyn lajiväki on vuosikausia: hän voitti GP-kisan.
Edellisen kerran suomalainen voitti yhdistetyn huipputason kilpailun maaliskuussa 2010, jolloin Hannu Manninen vei nimiinsä maailmancupin osakilpailun Lahdessa.

Kesän muovimäki- ja rullahiihtokisat ovat toki eri asia kuin talven maailmancupin kilpailut, mutta silti yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen näki odotetussa voitossa paljon aihetta riemuun.

– Me olemme käyneet kesäkisoissa kaikki nämä vuodet, emmekä ole aikaisemmin olleet lähelläkään voittoa. Se oli taas hieno merkkipaalu. Samaa ryhdymme tavoittelemaan talvellakin, Kukkonen sanoo.
  • Jutun pääkuvana olevalla videolla seurataan yhdistetyn maajoukkueen harjoittelua Otaniemen tuulitunnelissa.
Herola pärjäsi kesäkiertueella mainiosti. Hän oli lopulta kokonaiskisan toinen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Etenkin mäkipuolella oli nähtävissä positiivisia merkkejä: pysyin olemaan tasaisesti kärjen tuntumassa, Herola sanoi.

– Viimeisten askelten ottaminen absoluuttiselle huipulle on aina hidasta. Se, että pystyy voittamaan kisoja, on hyvä merkki edistymisestä. Voittaminen on omanlaisensa askel.


Yhdistetyn maajoukkueen tulevan kauden menestystavoite on saada suomalaisia jatkuvasti mukaan maailmancupin palkintopallitaisteluihin ja voittaa mitali Seefeldin MM-hiihdoissa. Herola uskoo olevansa arvokisamitalisti ensi keväänä.

– Se tavoite on täysin realistinen. Sitä kohti mennään, hän sanoo.
Petter Kukkonen on työskennellyt yhdistetyn päävalmentajana vuodesta 2012 lähtien. Vuosien aikana nuoresta joukkueesta on kasvanut joukko aikuisia huippu-urheilijoita, jotka paiskivat töitä ammattilaisina.

Suomalaiset ovat jo saavuttaneet tukun palkintopallisijoja maailmancupissa. Menestys on tuonut näkyvyyttä ja lisäresursseja.

– Vuodesta 2012 budjetti on noin kolminkertaistunut, Kukkonen sanoo.

Rahalla joukkueen avuksi on voitu hankkia runsaasti asiantuntemusta, kuten Kihun tukea, urheilulääkärien, ravitsemusterapeuttien, psykologien ja fysioterapeuttien apua. Maajoukkue harjoittelee kotimaassa yhdessä Vuokatin urheiluopistolla.

– Nämä urheilijat ovat huippuammattilaisia, ja nykyaikaisen valmennuksen näkökulma toteutuu tässä lajissa aika hyvin. Se tarkoittaa sitä, että resurssit keskitetään yhteen paikkaan, johon kootaan ammattitiimi yhdessä harjoittelevan joukkueen ympärille.

– Fiksujen ihmisten mantrahan on, että parhaiden pitää harjoitella yhdessä ja parhaissa olosuhteissa. Tämä toteutuu meillä aika hyvin, Kukkonen sanoo.


Kukkosen mukaan nyt alkavat yhdistetyn nykymaajoukkueen parhaat tuloksentekovuodet, sillä joukkueen tähdet ovat kypsyneet. Ilkka Herola on 23-vuotias, kesällä hyppääjän polvesta kärsinyt Eero Hirvonen on vuotta Herolaa nuorempi.

– Yhdistetyn urheilijan paras ikä alkaa keskimäärin 22–24-vuotiaana. Se voi jatkua aina 35-vuotiaaksi asti. Unelmani on, että pojat voisivat tehdä pitkät urheilu-urat, olla huipulla kymmenenkin vuotta.

– Suomessa käy usein niin, että ura päättyy jo 27–28-vuotiaana. Miksi urheilijan ammatti ei voisi olla niin hieno ja tavoiteltu, että joukkueessa viihtyvä ja harjoittelusta sekä kilpailusta nauttiva urheilija ei voisi jatkaa jopa nelikymppiseksi asti? Siihen tarvitaan se, että urheilija ansaitsee hyvin, jotta voi perustella itselleen uran jatkamisen, Kukkonen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt