Yhdistetty

Yhdistetyn olympiajoukkue on täynnä musamiehiä – biisien aiheet löytyvät läheltä: ”Tekstit eivät ole pahansuopia”

Julkaistu:

Pyeongchang 2018
Yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen on kirjoittanut myös 500-sivuisen kirjan.
Yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen ei ole putkinäköisimpiä urheilumiehiä; harva kollega pystyisi kirjoittamaan 500-sivuisen, antiikin historiaan sijoittuvan kirjajärkäleen. Kirjan päähenkilö, painija Alekos, joutuu teoksen pyörteissä myös sotimaan henkensä edestä.

Kukkonen naputteli opusta vapaa-ajallaan 2006–2017. Runsas vuosi sitten ennen Lahden MM-kisoja teksti oli siinä vaiheessa, että hän uskalsi puhua siitä Urheilulehden haastattelussa.

– Toive on tietysti saada kustannussopimus. Sen Urheilulehden jutun perusteella minuun otti yhteyttä nurmeslainen kirjallisuusammattilainen, joka luki tekstin ja lähetti sen takaisin erittäin paneutuneesti kommentoituna. Tekstin historialliset faktat pitivät kutinsa, mutta juonta pitää vielä kehittää. Mutta kyllä siitä hänen mukaansa kirja tulee.

Kukkonen haluaa kirjallaan osoittaa, että jo antiikin Kreikan huippu-urheilujärjestelmä oli tehokas ja valmennuksen apuna oli silloinkin erikoisosaajia. Menestyjät myös palkittiin avokätisesti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yksi näistä on Kukkosen mäkivalmentaja Jarkko Saapunki, jonka kanssa päävalmentaja rentoutuu kisakylässä musiikin avulla.


– Mukana on kitara, ja teemme Jarkon kanssa joukkueen jäsenistä kertovia biisejä. Tekstit eivät ole pahansuopia. En ala laulaa tässä, Jarkko hoitaa sen puolen, Kukkonen naurahti Suomen joukkueen mediatilaisuudessa maanantaina.

Kolmanneksi lenkiksi kaksikko voisi saada Ilkka Herolan, joka hakee kisoissa ensimmäistä arvokisamitaliaan.

– Kyllä minä koneella taikoisin poikien taustalle rumpukompin, Herola lupasi.

– Sinun juttusi ovat liian monimutkaisia meidän tasollemme, Kukkonen kuittasi.


Herola harrastaa kotonaan Kuopiossa paneutuneesti rumpujensoittoa ja saattaa treenata ihailemiensa rumpalien, kuten Diablon Heikki Malmbergin, yhden biisin komppia viikkotolkulla saadakseen sen täydelliseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt