Eero Hirvonen manaili hyppyään: ”Tuli kuin kivi alas”

Julkaistu:

Yhdistetty
Eilen toiseksi sijoittunut Hirvonen lähtee ladulle kymmenentenä.
Eilen komeasti toiseksi yhdistetyn maailmancupin kisassa Rukalla yltänyt Eero Hirvonen lähtee Rukan viikonlopun kolmanteen ja viimeiseen hiihtoon kymmenenneltä sijalta.

Rukan HS142-mäessä karsintakisan ykköseksi 134,5-metrisellä ponkaissut Hirvonen venytti varsinaisessa mäkikisassa 138 metriä, mutta pitkälle lensi moni muukin.

– En oikein tiedä, miten se noin nopeasti alas tuli. Tuntui, että olisi menossa vähän pidemmälle. Mutta tuli kuin kivi alas, Hirvonen manaili kisahyppyään.

Hirvonen on tehnyt hyvää työtä Rukan laduilla. Jos vauhti ja taktiikka osuvat jälleen nappiin, saumoja on huippusijoille tänäänkin.

Hirvonen lähtee ladulle kahden kovan hiihtäjän eli Johannes Rydzekin ja Jörgen Graabakin kanssa, joten minuutin ja 11 sekunnin ero kärkimies Maxime Laheurteen (peräti 145 metrin hyppy) ei ole niin raju.

– Tekemistä jää (ladulle). Tultiin aika kovilla vauhdeilla, ja vähän joka jätkä lentää noille mitoille. Katsotaan nyt, millaisen hiihdon sitten pystyy tekemään, Hirvonen pohjusti.

Eilen Hirvosen ainoana peitonnut Japanin Akito Watabe onnistui jälleen mäessä, ja hän on Hirvosen, Rydzekin ja Graabakin edellä noin 50 sekuntia.

Suomalaisonnistuja tämän päivän mäessä oli myös Arttu Mäkiaho. Kahdella hyvällä hypyllä (134,5 ja 135 metriä) karsinnan kolmas ja kisan 12:s, ja eroa kärkeen 1.17 eli kuusi sekuntia Hirvosta enemmän. Mäkiahollakin suksi on kulkenut, ja nyt on lähtöpaikkakin ladulle uran toistaiseksi herkullisin.

– Sai rentoutta hommaan, Mäkiaho iloitsi hypyistään.

– Hyvää hiihtoa lähdetään tavoittelemaan. Mutta ihan hyvältä vaikuttaa.

Ilkka Herolan vaikeahko viikonloppu jatkui, kun karsinnassa oli jopa putoaminen kisasta aika lähellä. Kisahyppy jäi sitten 127 metriin, ja miehen ilme oli synkeä.

– No, siinä karsinnassa oli ihan karmea hyppyrako. Mutta tämä kisahyppy oli heikko. Ei auta, ihan pihalla, ladulle vasta 30:ntena lähtevä Herola puhisi.

Leevi Mutru oli 40:s, hyppynsä varmuuden kanssa vielä hapuileva Hannu Manninen 46:s ja maailmancup-debyyttiinsä karsinnan kautta hienosti ponnistanut 17-vuotias Atte Kettunen 48:s.

Yhdistetyn hiihto-osuus alkaa kello 14.30.

Lähtötilanne hiihto-osuudelle:

1. Maxime Laheurte, Ranska 0.00
2. Espen Andersen, Norja 10 sekuntia jäljessä
3. Mario Seidl, Itävalta + 0.20
4. Akito Watabe, Japani + 0.21
5. Go Yamamoto, Japani + 0.40
6. Wilhelm Denifl, Itävalta + 0.54
7. Antoine Gerard, Ranska + 1.02
8. Johannes Rydzek, Saksa + 1.07
9. Jörgen Graabak, Norja + 1.10
10. Eero Hirvonen, Suomi + 1.11
11. Kristjan Ilves, Viro + 1.14
12. Arttu Mäkiaho, Suomi + 1.17
13. Szczepan Kupczak, Puola + 1.18
14. Francois Braud, Ranska + 1.26
15. Eric Frenzel, Saksa + 1.27
16. Franz-Josef Rehrl, Itävalta + 1.34
17. Takehiro Watanabe, Japani + 1.41
18. Björn Kircheisen, Saksa + 1.49
19. Martin Fritz, Itävalta + 1.50
20. Jan Schmid, Norja + 1.56

Muut suomalaiset: 30. Ilkka Herola + 2.25, 40. Leevi Mutru + 3.11, 46. Hannu Manninen + 4.28, 48. Atte Kettunen + 5.48.


Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt