38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

Julkaistu:

Yhdistetty
Yhdistetyn toiset mäkiharjoitukset on hypätty Lahden normaalimäessä.
Keskiviikon kolmella harjoituskierroksella pisimmän hypyn venytti Ranskan Maxime Laheurte. Hän leiskautti ensimmäisellä kierroksella tasan sata metriä, joka on Lahden normaalimäen kriittinen piste eli ns. HS-piste.

Eilen loistavasti hypännyt Ilkka Herola jätti keskiviikon harjoitukset väliin.

– Hyppytuntuma oli eilen niin hyvä, että halusin aamun matkustamisen sijaan tehdä valmistavan saliharjoituksen. Tänään riittää muutenkin toimintaa, Herola sanoi Ilta-Sanomille puhelimitse ja viittasi kello 19 alkaviin avajaisiin.

– Perjantain kilpailussa minulla on vain yksi tavoite: mitali, Herola paalutti.

Ilkka Herolan harjoitushypyt:
1. kierros: 94,0 metriä (13.)
2. kierros: 96,0 metriä (5.)
3. kierros: 97,0 metriä (11.)

*Kauden mäkiosuuksilla 16 kilpailussa keskiarvosijoitus 21,9.

Tiistaina parhaat suomalaishypyt tehnyt Eero Hirvonen onnistui mainiosti keskiviikon ensimmäisellä harjoituskierroksella, mutta kaksi seuraavaa menivät alakanttiin.

– Ei pidä olla huolissaan. Tässä on testailtu erilaisia pukuja, joissa on isoja eroja. Keli vaihteli myös, minkä takia tuomaristo leikki puomin kanssa. Tuntuma tuttuun mäkeen on hyvä, mutta kisatilanne on aina oma lukunsa. Lähdetään tappelemaan top 10 -paikoista, Hirvonen sanoi IS:lle harjoitusten jälkeen.

Eero Hirvosen harjoitushypyt (suluissa sijoitus pisteissä)
1. kierros: 93,5 metriä (6.)
2. kierros: 94,0 metriä (8.)
3. kierros: 98,0 metriä (6.)
4. kierros: 97,0 metriä (5.)
5. kierros: 85,5 metriä (36.)
6. kierros: 92,5 metriä (15.)

*Kauden mäkiosuuksilla 14 kilpailussa keskiarvosijoitus 16,7.

Keskiviikon harjoituksissa Leevi Mutru varmisti käytännössä toisen jäljellä olevista paikoista perjantain henkilökohtaiseen kilpailuun. Hän hyppäsi selvästi Hannu Mannista ja Arttu Mäkiahoa paremmin ja oli parhaimmillaan 5. kierroksen tuloksissa jopa 11:s. Taistelu viimeisestä kilpailupaikasta on siis enää kahden kauppa.

38-vuotiaalle Manniselle tilanne on uusi.

– Ensimmäistä kertaa urallani joudun jännittämään kisapaikkaani. Kun peilaan aiempia arvokisojani, pystyn vasta nyt ymmärtämään muiden tilanteen. Se ei ole todellakaan optimaalinen lähtötilanne, että jo ennen kilpailua on onnistuttava maksimaalisesti, Manninen sanoi harjoitusten jälkeen.

Muun muassa olympiavoiton ja kolme MM-kultaa urallaan saavuttanut Manninen kertoi, ettei jännittänyt tiistain ja keskiviikon harjoituksissa.

– Olen keskittynyt vain omiin hyppyihin, enkä ole miettinyt joukkueen keskinäistä kilpailua. Perjantain kisanelikko kerrotaan torstaina, ja enää en voi vaikuttaa siihen.

Toistaiseksi tilanne on kutkuttava, sillä Mäkiaho voitti kuudella kierroksella keskinäisessä kilpailussa Mannisen 3–2. Neljännellä kierroksella kaksikko päätyi tasapeliin.

– Halu päästä kisaamaan on kova, mutta joukkueessa kaikki ovat hyviä jätkiä. On todella sääli, että joku joutuu huilaamaan, Manninen sanoi.

Leevi Mutru harjoitushypyt:
1. kierros: 87,0 metriä (27.)
2. kierros: 87,5 metriä (24.)
3. kierros: 92,5 metriä (31.)
4. kierros: 89,5 metriä (26.)
5. kierros: 88,5 metriä (11.)
6. kierros: 84,5 metriä (27.)

Arttu Mäkiaho harjoitushypyt:
1. kierros: 89,0 metriä (34.)
2. kierros: 85,0 metriä (41.)
3. kierros: 80,5 metriä (40.)
4. kierros: 85,5 metriä (47.)
5. kierros: 88,5 metriä (35.)
6. kierros: 84,5 metriä (36.)

Hannu Mannisen harjoitushypyt:
1. kierros: 87,5 metriä (35.)
2. kierros: 89,5 metriä (36.)
3. kierros: 80,0 metriä (41.)
4. kierros: 85,5 metriä (45.)
5. kierros: 79,5 metriä (51.)
6. kierros: 85,0 metriä (38.)

Taistelu Arttu Mäkiaho–Hannu Manninen 3–2 (1 tasapeli)
1. kierros 89,0–87,5
2. kierros: 85,0–89,5
3. kierros: 80,5–80,0
4. kierros: 85,5–85,5
5. kierros: 88,5–79,5
6. kierros: 84,5–85,0

*Mäkiaho ja Manninen hyppäsivät peräkkäin numeroilla 29 ja 30.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt