Yhdistetty

Olympiavoittaja Hannu Manninen aloitti uudessa työssään – olisitko uskonut, missä kunnossa hän on nykyisin?

Julkaistu:

Yhdistetty
Hannu Manninen valmistautuu MM-kotikisat sisältävään kauteen uuden työnantajan palveluksessa.
Vuonna 2011 toista kertaa loisteliaan uransa päättäneellä Hannu Mannisella, 38, riittää kiirettä. Viime kevään SM-kisoissa syttynyt paluukipinä ei ole hiipunut. Päinvastoin.

Lentoperämiehen töitä viisi vuotta tehnyt Manninen on joutunut pyhittämään pääammatilleen tänäkin syksynä leijonanosan, sillä yhdistetyn harjoittelun ohessa hän kouluttautuu uuden työnantajansa Finnairin palvelukseen.

– Teoriapaketti on takana, ja simulaattoriharjoitukset alkavat lokakuussa. Huomenna on lähtö Berliiniin, jossa järjestetään kymmenen päivän koulutus. Sen jälkeen palaan viideksi päiväksi kotiin, ja sitten on vuorossa toinen kymmenen päivän rupeama Zürichissä. Lopuksi harjoitellaan vielä Suomessa Finnairin omissa simulaattoreissa, Manninen kertoo Ilta-Sanomille.


Manninen arvioi, että oikean lentokoneen puikoissa hänet nähdään 6–7 viikon kuluttua. Yhdistetyn maailmancupkausi alkaa Kuusamossa 26.–27. marraskuuta, jolloin Manninen aikoo järjestää vapaata töistä ja kavuta Rukan HS142-mäen lähtöpuomille kisanumero rinnassaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Olen käynyt työnantajan kanssa alustavia keskusteluja, mutta vielä mitään tarkkaa ei ole ollut pöydällä, vuoden 2002 Salt Lake Cityn olympialaisissa joukkuekultaa voittanut Manninen sanoo.

Kotimaisen kärjen tuntumassa

Huhtikuussa Manninen kävi näytösmielessä kilpailemassa Taivalkosken SM-kisoissa ja jäi pronssista vain 0,3 sekuntia. Kesällä hän rekisteröityi Maailman antidopingtoimiston Wadan seurantapooliin ja sai anomuksella puolitettua puolen vuoden kilpailukarenssinsa, joka päättyy lokakuun alussa.


Karenssin takia Manninen ei voinut kilpailla virallisesti viime viikonloppuna Lahden kesä-SM-kisoissa, mutta kisaan vuoden 2007 sprintin maailmanmestarille löytyi koehyppääjän rooli. Jälki oli mykistävää viiden vuoden kilpailutauon jälkeen. Manninen on jälleen hurjassa kunnossa.

– Olin viime viikon Lahdessa maajoukkueen kanssa ja sain tehtyä neljä mäkiharjoitusta. Hyppyjä tuli kolmisenkymmentä. Olin kisassa toiseksi paras ja jäin 124 metriä hypänneestä Eero Hirvosesta kuusi metriä.

Vertailun vuoksi viime maailmancupkaudella kerran palkintopallille yltänyt Ilkka Herola hyppäsi 116 metriä.

– Pääsin vertaamaan tekemistäni maajoukkueen kavereihin, eikä minun tarvinnut hävetä omaa tekemistäni. Sain viitteitä siitä, että olen menossa oikeaan suuntaan.

Kymmenen kilometrin rullahiihto-osuudella Manninen oli mäen tavoin toiseksi paras.

– Pääsin testaamaan pitkästä aikaa kympin kilpahiihtoa. Suurin kehityskohde on siinä, miten pääsen äärirajoille ja siedän siellä maitohappoa sekä muuta pahaa oloa.

85-prosenttiset tulokset

Vaikka Hannu Manninen on ollut poissa totisista kilpaympyröistä viisi vuotta, hän ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen. Viime vuosina Mannisen lajirepertuaariin tarttui triathlon, ja tänä kesänä plakkariin karttuivat lajin kaikki neljä SM-kisaa.


Rautaisesta kunnosta näkyi viitteitä myös keskiviikkona, jolloin Manninen vieraili Jyväskylässä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen Kihun testeissä.

– Tein ensimmäistä kertaa suoran hapenottotestin rullasuksilla, aiemmin se tehtiin sauvojen kanssa juosten. Vertailu kymmenen vuoden takaisiin tuloksiini on sen takia vaikeaa. Maksimipään alueet ja anaerobinen kynnys ovat luonnollisesti heikentyneet, ja myös peruskestävyys on supistunut hieman. Syy siihen on ollut liian yksitoikkoinen harjoittelu.

– Tällä hetkellä arvioin testituloksieni olevan 85 prosenttia parhaimmista päivistäni. Tuskin koskaan saan kurottua kiinni viimeistä 15:tä prosenttia, mutta työ sen eteen jatkuu koko ajan, Manninen sanoo.

Sataan prosenttiin Mannisen tuskin tarvitsee päästä. Vuosina 2004–2010 tulleet 48 maailmancupin osakilpailuvoittoa eivät nimittäin perustuneet liitotaitoihin vaan suvereeneihin hiihtoesityksiin.

Kysymykseen, millaisia ajatuksia ensi helmikuun Lahden MM-kisat herättävät tällä hetkellä, Manninen miettii hetken vastaustaan.

– Tuntuu kaukaiselta asialta... Mutta mahdolliselta.

Onko jääkaapin oveen kirjoitettu jotain MM-Lahteen liittyvää?

– Ei ole, Manninen naurahtaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt