Rasmus, Asmo

Yhdistetty

Eetu Vähäsöyrinki mukaan yhdistetyn MM-joukkuekisaan

Julkaistu:

MM-HIIHTO
Leevi Mutru, Eetu Vähäsöyrinki, Jim Härtull ja Ilkka Herola edustavat Suomea yhdistetyn joukkuekilpailussa Falunin MM-hiihdoissa sunnuntaina.
Päävalmentaja Petter Kukkonen kertoi, että Mutrun, Härtullin ja Herolan paikat olivat ennalta varmoja.

Vähäsöyrinki nousi joukkueeseen ohi Jussi Salon, joka oli mukana perjantain henkilökohtaisessa kilpailussa.

– Jussin suoritus oli vähän pehmyt hyppyrimäessä sekä ladulla. Eetu oli (lauantain) mäkiharjoituksessa jokaisella kolmella kierroksella aavistuksen parempi, ja hänellä on kokemusta joukkuekilpailuista jo useammissa arvokilpailuissa, Kukkonen perusteli.

Päävalmentaja odottaa miehistöltään roimaa parannusta perjantain tuloksiin.

– Lähtökohtaisesti odotan, että suoritukset palaavat sille tasolle, mihin pojat oikeasti pystyvät etenkin mäessä. Kahdeksan joukkoon yritetään päästä. Se on meille varmasti sellainen maksimi ja realistinen tavoite, Kukkonen sanoi.

Yhdistetyn joukkuekilpailu alkaa sunnuntaina mäkiosuudella kello 11.00 Suomen aikaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    3. 3

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    4. 4

      Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

    5. 5

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    6. 6

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    7. 7

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    8. 8

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    9. 9

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    10. 10

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    6. 6

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    7. 7

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    8. 8

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    9. 9

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    10. 10

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    3. 3

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    4. 4

      Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

    5. 5

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    6. Näytä lisää