Yhdistetty

Tämä talviurheilulupaus ui vastavirtaan

Julkaistu:

yhdistetty
Yhdistetystä siirrytään yleensä mäkihyppyyn, Matti Herola liikkui toiseen suuntaan.
Mäkimaajoukkueessa hyppäävät Anssi Koivuranta, Olli Muotka ja Lauri Asikainen ovat hyviä esimerkkejä trendistä, jossa yhdistetyn urheilijat siirtyvät erikoismäkihyppääjiksi, kun hiihtäminen alkaa syystä tai toisesta tökkiä ja tympiä.

Toiseen suuntaan liikenne on ollut paljon hiljaisempaa, mutta Rukan maailmancupiin päävalmentaja Petter Kukkonen valitsi peräti kaksi entistä mäkihyppääjää, joiden korvissa yhdistetyn hiihdon soidinlaulu on soinut vastustamattomana: Matti Herolan ja Leevi Mutrun.

Lajin ylivoimainen suomalaisykkönen Ilkka Herola, 19, arveleekin tuoreen Urheilusanomien haastattelussa, että hänen 21-vuotias isoveljensä tekee alkavalla kaudella komean läpimurron.

- Kaudella 2012-13 mäkihyppy alkoi tökkiä, ei tullut enää kehitystä. Talvella aloin sitten käydä lenkillä enemmän, siihen asti kestävyysliikuntani oli pitkään sellaista, mitä mäkihyppääjä tarvitsee, mäkiurallaan parhaimmillaan alle 18-vuotiaiden SM-kesämäessä hopeaa hypännyt Matti Herola kertoi torstaina Kuusamossa.

Hän ei siis hyvästellyt mitään laakeriseppelein aateloitua mäkiuraa.
Juoksu ja hiihto alkoi kuitenkin maistua siihen malliin, että keväällä 2013 Herola oli jo maajoukkueleirillä ja otti osaa SM-kisoihin, joissa sijoittui 7:nneksi. Ominaisuudetkin todettiin sellaisiksi, että oli järkeä lähteä yrittämään. Matti operoi suunnilleen samalla maksimihapenotolla kuin pikkuveljensä, ja mäkihypyn staattisessa ponnistustestissä hän on noussut yhdistettyyn asialliset 55 senttiä, kun Ilkka ei ole vielä rikkonut 50:tä senttiä.

Matti Herola haluaa kuitenkin muistuttaa, ettei opetellut luisteluhiihtoa tyhjästä tai vetänyt lonkkaa, kun pikkuveli hikoili hiihtotreeneissä.

- Harrastin yhdistettyäkin  14-vuotiaaksi saakka ja olin sen jälkeen 19-vuotiaaksi vain mäkihyppääjä. Oli siis tiettyä pohjaa.

Kesäkisoissa Matti sijoittui kertaalleen veljensä edelle.
Veljekset ovat muuttaneet lapsuudenmaisemista Siilinjärveltä Kuopion Niiralaan, jossa he asuvat kolmiota lajikollega Jussi Salon kanssa. 1400 euron kuukausivuokrassa riittää triolle raapimista.

Maailman huippua kovaa lähestyvä Ilkka saa keväällä yo-lakin ja on käytännössä ammattilainen, mutta Matti yrittää samalla opiskella fysiikkaa yliopistolla. Paketti on osoittautumassa liian vaativaksi.

- Jos voisin olla paikalla opetuksessa, se ei olisi ongelma. Se ei kuitenkaan onnistu, jos haluan panostaa urheiluun. Yksin niiden laskujen ratkominen, ilman opetusta, on melkoista pähkäilyä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt