Katri, Kaija

Yhdistetty

Vanha valtias palasi yhdistetyn kärkipaikalle

Julkaistu:

Yhdistetyn mäkiä ja latuja on viime vuodet hallinnut Ranskan Jason Lamy Chappuis, mutta tämän kauden alku ei miehellä ollut aivan totutunlainen.
Rukalla marraskuussa sijat 16 ja 9 ja maailmancupin pisteissä vasta 11:s sija. Sen jälkeen tahti on kuitenkin ollut entinen: sijat 4-2-2 ja sunnuntaina Ramsaussa vihdoin myös se ykkönen. Samalla tuli myös cup-kärkimiehen keltainen liivi.

Helpolla ei uran 16:s maailmancup-voitto ranskalaistähdelle kuitenkaan irronnut. Loppukiritaistossa sinnitteli viisi miestä, mutta lopulta Lamy Chappuis oli paras 0,4 sekunnin erolla Norjan Magnus Krogiin.

Kun vielä Itävallan Mario Stecher jätti Saksan Tino Edelmannin taakseen, harppasi Lamy Chappuis Edelmannin edelle cupin pisteissä. Tilanne miesten välillä nyt 354-350, ja Krog kolmantena 275 pisteellä.

- Olen erittäin iloinen, että palasin voittajaksi. Viikonloppu oli hieno, kakkossija ja voitto, ja tottakai myös keltainen liivi tuntuu hienolta. Se on minulle niin tuttu, Lamy Chappuis totesi tyytyväisenä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Maailmancupin kokonaisvoitto ei ratkea vielä pitkään aikaan. Kisoja on vaikka kuinka, ja Edelmann, Krog ja muut ovat vahvoja kilpailijoita.

Suomen ainoan edustajan Janne Ryynäsen toiveet huippusijoituksesta kaatuivat jälleen mäkiosuudella. Lajin eliittihyppääjiin lukeutuva
Ryynänen ei päässyt parhaaseen olosuhdeväliin, mutta hypyssä on toki muutenkin kovasti hakemista vielä. Mäen 11:s sija vaihtui sitten ladulla sijaan 15, eli yhtä parempaan kuin lauantaina. Kärkeen jäi lopulta eroa 51,5 sekuntia.

- Suoritus mäessä oli jo parempaa, mutta olosuhde ei oikein ollut kohdillaan. Hiihdossa oli sitten pakko kokeilla alussa, ja parhaimmillaan ero kärkeen oli vain 13 sekuntia. Lopussa se (vauhti) sitten vähän kostautui, päävalmentaja Kimmo Savolainen kuvaili Ryynäsen kisaa.

Maailmancup jatkuu ensi viikonloppuna Seefeldissä, ja sinne hyvien treeniolojen pariin suomalaiset jatkavat suoraan Ramsausta. Ryynäsen, Mikke Leinosen ja Jim Härtullin seuraan liittyy myös Eetu Vähäsöyrinki, sillä Seefeldissä on ohjelmassa myös parisprinttikisa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    3. 3

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    4. 4

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    5. 5

      Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

    6. 6

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    7. 7

      Syyte: 95-vuotias rouva ryösteli arkeologisia aarteita Lähi-idässä – Australia tutkii ”Indiana Joanin” kokoelmaa

    8. 8

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    9. 9

      Tiia, 22, putosi Idolsista – he kolme kisaavat voitosta!

    10. 10

      Egyptin armeija moukaroi moskeijaiskun tekijöitä – tuhosi ajoneuvoja ja asevarastoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    4. 4

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    5. 5

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    6. 6

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    7. 7

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    8. 8

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    9. 9

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    10. 10

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    3. 3

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    4. 4

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    5. 5

      Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

    6. Näytä lisää