Janne Ryynäsen hiihtovauhti kunnossa - Yhdistetty - Ilta-Sanomat

Ryynäsen hiihtovauhti kunnossa

Janne Ryynäsellä on vielä miettimistä.

Julkaistu: 26.11.2010 18:57

Suomalaismenestys yhdistetyn maailmancupin avauskisassa Rukalla jäi huomattavasti viimevuotisesta, mutta mahtui päivään jotain positiivistakin.

Janne Ryynäsen 11:s sija kun tuli tällä kertaa hyvällä hiihdolla, eikä miehen vahvuuden eli mäkihypyn ansiosta.

- Tulos oli ihan ookoo, noista lähtökohdista tosi hyvä veto minulta. Nousin jopa yhden sijan hiihto-osuudella. On siinä vissiin päästy vähän eteenpäin, mäessä kauas parhaastaan (129 metriä, 12:s) jäänyt Ryynänen iloitsi.

- Tosi raskasta, tosi nihkeä lumi, ei päässyt metriäkään ilmaiseksi. Lauantaina mäessä petrausta, paremmat lähtökohdat hiihtoon ja tuollainen hiihto, niin tulos voi olla ihan hyvä.

Mäessä Ryynäsellä tökki vähän kaikessa.

- Ehkä pieni virhe keulalla, vähän myöhässä ponnistus. Lennossakin ongelmia, mutta eiköhän lauantaina sitten paremmin.  

Manninen hakee tunnetta ponnistukseen

  Vuosi sitten Suomi sai peräti neljä miestä kymmenen sakkiin kauden avauksessa, nyt ei siis yhtäkään. Vuosi sitten paluukisassaan kakkoseksi rutistanut Hannu Manninen oli nyt suomalaisista kakkonen, mutta tuloslistalla masentavasti 31:s eli pisteen pistettä ei tullut.

Mannisen kisan sotki surkea mäkiosuus (99 metriä, 48:s).

- Ei tuosta oikein voi kuin parantaa. Tunnetta pitää saada ponnistusvaiheeseen, nyt on heräteltävä vähän jalkoja jos se sieltä lähtisi, Manninen pohti.

Hiihtokaan ei ollut sitä parasta Mannista, vaikka mies koko porukan toiseksi nopein ladulla olikin.

- Oli kyllä tarkoitus vetää ihan kunnon kisa ja kokeilla vauhtia, mutta keli oli nihkeä ja ei ollut yhtä herkkää hiihtoa kuin pari viikkoa sitten Rovaniemellä ensilumen kisoissa. Tasapaksu suoritus.

Vaisu alku ei Mannista kuitenkaan sen suuremmin huoleta. Aikaa kauden pääkoitoksiin on vielä runsaasti.

- Toivoisihan sitä, että kausi lähtisi hyvin, niin kuin minulla perinteisesti onkin. Mutta jos ajatellaan pääkisoja Oslossa (MM helmi-maaliskuussa), niin en missään nimessä ole huolissani. Hyppy paranee, kun saa paljon toistoja ja tasaisia suorituksia, uskon että se varmuus löytyy sieltä.  

Lamy Chappuis hallitsee loppumetrit

  Maailmancupin voittoa puolustava Ranskan Jason Lamy Chappuis uusi vuoden takaisen voittonsa kauden ensimmäisessä mc-kisassa. Viime vuonna Mannisen taakse kolmanneksi jäänyt Saksan Eric Frenzel oli nyt toinen ennen hiihdossa kovasti kirinyttä itävaltalaiskaksikkoa Mario Stecher-Felix Gottwald.

- Hyppäsin aika hyvin, mutta hiihdosta en oikein tiennyt mitä odottaa. Tein työtä Ericin kanssa ja pelkäsimme Marion iskua, mutta loppuosat hiihdosta sujuivat jo viime kaudella hyvin. Niin myös nyt, Lamy Chappuis kertasi uransa 12. mc-voittoa.

Suomen kovasti uusiutuneen maajoukkueen tulokkaat Joni Karjalainen ja Eetu Vähäsöyrinki jäivät pistetaistosta jo mäkiosuudella. Karjalainen oli lopulta 39:s ja Vähäsöyrinki keskeytti hiihtonsa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?