The Voice of Finland -semifinalisti Juuso, 28, toimii tuomarina Veikkausliigassa: ”Kevät on ollut hulinaa”

Julkaistu:

the voice of finland
Juuso Vuorinen kertoo keväänsä olleen aikamoista hulinaa The Voice of Finlandin ja tuomaroinnin välillä.
The Voice of Finland -ohjelmassa Redraman tiimissä kisaava turkulainen Juuso Vuorinen, 28, on paitsi illan semifinalisti myös Veikkausliigatason jalkapallotuomari.

Aiemmin Ykkösessä avustavana erotuomarina toiminut Juuso nousi täksi kaudeksi tuomaroimaan Veikkausliigaa.

– Viime kaudella oli yksi Veikkausliigan ottelu, tällä kaudella olen liigassa virallisesti avustavana erotuomarina. Hyvän Ykkösen kauden jälkeen nostettiin siihen, Juuso iloitsee.

Hän ei edes haikaile päätuomarin tehtäviin. Se on periaatteessa eri tie, sillä erikoistuminen tapahtuu jo varhaisessa vaiheessa.

– Erotuomarin rooli ja avustavan pesti ovat aika erilaisia.

Futista Juuso on pelannut pikkupojasta asti, ja pelaa edelleen. Tällä hetkellä neljännellä sarjatasolla. Tuomarihommat hän aloitti 15-vuotiaana.

– Siitä pikku hiljaa olen edennyt. Välillä olen pitänyt musajuttujen takia tuomaroinnista taukoa, mutta viimeiset viisi vuotta on menty täyttä höyryä sen kanssa.


Tuomaroinnissa Juusoa kiinnostaa työ paineen alla sekä tuomareiden tiivis porukkahenki.

– Joudumme tekemään isojakin ratkaisuja lyhyessä ajassa. Yhteistyön täytyy olla tiivistä. Olemme tosi motivoituneita. Asiat otetaan vakavissaan. Siellä ei pärjää höntsäilemällä. Pitää tehdä duunia, että pääsee hyviin peleihin.

Juuso on keväällä tuomaroinut Suomen Cupin lohkovaiheen matseja. Ensimmäinen liigapeli on edessä huhtikuun lopulla.

Toistaiseksi Juuso keskittyy TVOF:iin. Jos matka etenee illan semifinaaleista finaaleihin, edessä on vielä tiivis rupeama ohjelman parissa. Eikä mahdollinen voitto tulisi tilannetta välttämättä helpottamaan.

– Kevät on ollut hulinaa. Onneksi futiskausi ei ole ohi huhtikuun jälkeen. Sitä pelataan lokakuulle asti. Eiköhän yhteiselon saa onnistumaan.

Laulukisalla ja tuomaroinnilla on Juuson mielestä yksi selkeä ero.

– Jos mukavuutta ajatellaan, niin laulamisessa ei jokaisen ratkaisun jälkeen huudeta kuten tuomarihommissa, että mitä sä noin teit. Mukavaa tuomarointikin silti on. Ei sitä muuten tekisi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt