Jari, Jalmari

Voice of Finland

The Voice of Finlandiin iso sääntömuutos kesken kauden – tulee voimaan tällä viikolla

Julkaistu:

The Voice of Finland jatkuu tällä viikolla Knockout-vaiheen jaksoilla.
Nelosen The Voice of Finlandin Knockout-vaiheeseen on tehty tälle vuodelle sääntömuutos. Nelonen tiedotti asiasta tiistaina.

Ohjelman kaksintaisteluissa TVOF-tähtivalmentajilla oli kullakin yksi kaappausmahdollisuus, ja sama sääntö tulee myös Knockout-vaiheeseen, mutta sen käyttämiseen on tullut uudistuksia.

Nelosen mukaan jokaisessa Knockout-jaksossa nähdään kolmen tähtivalmentajan suojattien esitykset. Neljäs tähtivalmentaja saa käyttää kaappauksensa vain siinä jaksossa, jossa hänen omat suojattinsa eivät esiinny. Jännityksen säilyttämiseksi tähtivalmentaja ilmoittaa valintansa vasta jakson lopussa, kun kaikki ovat esiintyneet ja muut tähtivalmentajat ovat ilmoittaneet omat jatkoonmenijänsä.

Ensimmäisessä Knockout-jaksossa perjantaina ensimmäisen kaappauksen pääsee tekemään Michael, jonka tiimi ottaa huilia kilpailusta yhden jakson ajan. Nähtyään kaikki esitykset ja muiden valmentajien tehtyä päätöksensä, Michael saa valita pudonneista kilpailijoista yhden, jonka hän saa kaapata omaan tiimiinsä ja suoraan live-lähetyksiin.

Ennen perjantain Knockout-jaksoa vuorossa on kuitenkin luvassa vielä viimeinen Kaksintaistelu-jakso, jossa jatkostaan kisassa taistelee vielä yksi pari jokaiselta tähtivalmentajalta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kaikki Kaksintaistelu-vaiheen kaappausmahdollisuudet on nyt käytetty, joten torstain jaksossa kilpaillaan vain ja ainoastaan voitoista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    2. 2

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    5. 5

      Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

    6. 6

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    7. 7

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    8. 8

      Sisko HS:ssä: Down-tyttöä tuijotetaan ja haukutaan: ”Onks sun siskolla ees aivoja”

    9. 9

      Apumies-Markku purkaa salaa huutokauppakeisarin nahkatakin tuolinpäälliseksi – Akilta hervoton reaktio

    10. 10

      Vanhus luovutti valepoliisille verkkopankkitunnukset, tililtä hävisi liki 170 000 € – poliisi: ”Juoni on ollut se tavallinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    4. 4

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    5. 5

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    6. 6

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    7. 7

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    8. 8

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    2. 2

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    5. 5

      Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

    6. Näytä lisää