VoF -laulajat paljastavat totuuden tähtivalmentajista: "Olisin toivonut enemmän yhteistyötä"

Julkaistu:

Monelle katsojalle on saattanut välittyä kuva, että tähtivalmentajat avustaisivat kisaajiaan koko viikon. Todellisuudessa laulajat pääsevät tapaamaan valmentajia vasta päivää ennen perjantain lähetystä.
Viime perjantaina Voice of Finlandista karsiutuneen Mikko Herrasen mukaan Michael Monroeta lukuun ottamatta muut tähtivalmentajat eivät ole juurikaan olleet tekemisissä valmennettaviensa kanssa kilpailun ulkopuolella.

- Michael on ollut eniten meidän kanssamme, kun muut valmentajat eivät ilmeisesti ole olleet juurikaan tekemisissä kilpailijoidensa kanssa työajan ulkopuolella.

Herrasen mukaan muut valmentajat tuntuvat olevan mukana Voice of Finlandissa kilpailemassa, mutta Monroe sen sijaan tähtää pidemmälle: kilpailijoidensa oman uran tukemiseen.

- Hänen neuvoistaan on ollut selkeästi hyötyä. Sen voi nähdä jo siitä, että katsoo lavaesiintymistäni parin vuoden takaa ja vertaa siihen, mitä tein viime perjantaina, Herranen naurahtaa.

Herranen kertoo Monroen soitelleen koko kisan ajan harva se päivä kilpailijoilleen pitkiä puheluita.

- Suurin osa työstä on tehty Turussa, jossa olemme käyneet asioita kädestä pitäen läpi. Michael on neuvonut eniten lavatyöskentelyssä, esimerkiksi jo siinä, miten pidän mikkiständiä kädessä. Meillä on ollut hyvin luottamukselliset välit.

Monet Ilta-Sanomien haastattelemat kisaajat kuvailevat valmentajaansa läheisemmäksi kumppaniksi orkesteria johtavaa Lenni-Kalle Taipaletta, jonka kanssa laulajat työstävät kappaleitaan läpi viikon.

- Kuulin, että Michael on pitänyt yhteyttä laulajiinsa vapaa-ajallakin. Ymmärtääkseni muut tuomarit ovat olleet tekemisissä sen verran, mitä heidän sopimuksissaan on sovittu, Paula Koivuniemen joukkueessa kisannut Tanja Vähäsarja sanoo.

- Tietenkin olisin itsekin toivonut enemmän yhteistyötä ja yhteistä aikaa valmentajan kanssa, Vähäsarja sanoo.

Myös Lauri Tähkän joukkueessa kisannut Amanda Löfman on kuullut kisaajien joukossa käydyistä keskusteluista. Löfmanin mukaan aivan kaikki eivät kokeneet tilannetta tasapuoliseksi.

- Meidän tiimissä saattoi olla tyyppejä, jotka eivät saaneet Laurista otetta, Amanda kertoo.

- Itse en kokenut tilannetta epäreiluksi, mutta kuulin, että jotkut eivät onnistuneet saamaan yhteyttä omaan valmentajaansa. Siinä mielessä olisi ehkä ollut hyvä, että tuotannossa olisi keskusteltu tarkemmat säännöt siitä, miten paljon tuomarit ovat valmennettavien kanssa tekemisissä.

Ota kantaa

Kuka voittaa Voice of Finlandin?

Saara Aalto 49% Mikko Sipola 13% Jesse Kaikuranta 14% Kim Koskinen 24%
Ääniä yhteensä 26710

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt