Tosi-tv-ohjelmista tunnetuksi tullut Maisa Torppa, 32, sai poliisilta hiljattain huojentavia tietoja.
Poliisi nimittäin lopetti useita Torppaan kohdistuneita rikostutkintoja, käy ilmi IS:n Itä-Uudenmaan poliisilta tilaamista asiakirjoista.
Poliisi epäili Torppaa kunnianloukkauksista. Viimeisimmät ratkaisut poliisi teki tämän viikon alussa.
Poliisi katsoi, ettei Torppa yksinkertaisesti syyllistynyt rikoksiin. Myös muutamia Torpan väitettyjä tekoja oli rikosoikeudellisesti vanhentunut, eikä niiden tutkimiselle ollut siten enää edellytyksiä.
Poliisi lisäksi keskeytti yhden tutkinnan, koska se ei saanut riittävästi dokumentteja asian selvittämiseksi.
IS uutisoi Torpasta tehdyistä rikosilmoituksista ensi kerran tammikuussa 2021.
Lue lisää: Poliisi selvittää: Tuttavat tehneet useita rikosilmoituksia Maisa Torpasta
Jo tuolloin kävi, että erimielisyydet liittyvät esimerkiksi lapsiin.
Eräs julkkisystävätär väitti Torpan aiheuttaneen hänelle ja perheelleen harmia perättömästä lastensuojeluilmoituksesta. Poliisi pyysi ystävätärtä täydentämään rikosilmoitustaan, mutta näin hän ei tehnyt, minkä takia poliisi keskeytti tutkinnan.
Sama ystävätär väitti Torpan myös puhuneen hänestä paikkaansa pitämättömiä asioita muille yksityishenkilöille. Poliisi lopetti tutkinnan, koska väitetty kunnianloukkaus vanheni rikoksena.
Muut Torpan väitetyt teot liittyvät hänen sosiaalisen median kirjoituksiinsa.
Eräs mies väitti Torpan loukanneen hänen kunniaansa julkaisemalla Instagramissa perättömiä väitteitä huoltoriitaan liittyen. Väitetty teko vanheni rikoksena, ja poliisi lopetti esitutkinnan.
Torppa julkaisi Instagramissa myös kuvan, johon hän tägäsi erään naisen ja tämän puolison nimimerkit. Ilmoittajan mukaan Torppa levitti päivityksessä valheellista tietoa. Torppa poisti myöhemmin kuvan, mutta myös tämä teko vanheni väitettynä rikoksena.
Lisäksi poliisi teki kaksi päätöstä, joiden mukaan Torpan kirjoituksissa ei ollut yksinkertaisesti tapahtunut rikosta.
Myös ainakin yksi Torpasta tehdyistä rikosilmoituksista eteni jopa syyttäjälle syyteharkintaan. Torppaa epäiltiin vahingonteosta ja laittomasta uhkauksesta Nurmijärvellä marraskuussa 2020. Tämäkään tapaus ei edennyt kuitenkaan oikeuteen, sillä syyttäjä ei nostanut syytteitä Torppaa vastaan.
Torpan epäiltiin syyllistyneen rikokseen rikkomalla tai hävittämällä lapsen leluja sekä uhkaamalla tätä puukolla ja sanallisesti. Tästä ei kuitenkaan syyttäjän mukaan löytynyt näyttöä.
Myös Torppa kommentoi hiljattain Instagramissa syyttäjän tekemää päätöstä.
– Asiaa käsiteltiin ihan kohtuuttomasti julkisuudessa. Ilmoituksen tekemisen ja annettujen haastatteluiden motiivi oli aika selvästi halu saada mulle paha mieli ja mainehaittaa. Ei ole salaisuus, että viimein huhtikuussa 2023 sain mustaa valkoisella, että rikosepäily osoittautui perättömäksi, Torppa kirjoitti.
Myös Torppa oli tehnyt lukuisia ilmoituksia kunnianloukkauksista, lievästä kavalluksesta ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä Itä-Uudenmaan poliisille. Niissä oli kyse muun muassa haastateltavien antamista lausunnoista eräälle suomalaislehdelle.
Poliisi päätti näiden noin kymmenen rikosilmoituksen tutkinnan hiljattain, eivätkä ne siten johtaneet jatkotoimenpiteisiin.
IS:n tietojen mukaan Itä-Uudenmaan poliisilla on vielä ainakin yksi Torppaan kohdistuva rikosepäily tutkinnassa. Poliisi tutkii vielä myös paria rikosilmoitusta, joissa Torppa on asianomistajana.