Poptähti Rihanna odottaa tällä hetkellä toista lastaan.
Sen kunniaksi hän julkaisi Instagramissa kuvasarjan, jossa hän esittelee raskausmahaansa liki alasti. Ylävartaloa verhoavat vain korut, ja jalassaan tähdellä on piskuinen bikinialaosa sekä korkokengät.
– Kutsun tätä kuvasarjaa nimellä ”Hiplaa tissejäsi”, laulaja kirjoittaa vitsikkäästi.
Sitten maailman tunnetuin barbadoslainen paljastaa, ettei kuvasarja esittelekään hänen tämänhetkistä raskauttaan.
Kuvat ovat noin vuoden takaa, kun tähti odotti ensimmäistä lastaan.
Rihannan, 35, ja räppäri ASAP Rockyn (oik. Rakim Mayers), 34, esikoinen syntyi vuosi sitten toukokuussa. Nimensä poika sai legendaarisen räppikokoonpano Wu-Tang Clanin jäsenen mukaan, sillä pienokainen tottelee nimeä RZA Mayers.
– Ensimmäisen raskauteni kunniaksi, syleilen äitiyttäni ja kehoni taianomaisuutta kuin mestari. Pikku-RZA ei vielä tuolloin tiennyt, miten kaheli hänen äitinsä on, tai miten pakkomielteiseksi hän minut tekisi, Rihanna runoilee päivityksessään.
Rihanna toi siunatun tilansa julkisuuteen talven Super Bowlissa.
Jos Rihanna ei ole peitellyt raskausmahaansa, ei hän myöskään ollut erityisen hienovarainen kertoessaan koko maailmalle toisesta raskaudestaan.
Kun tähti esiintyi viime helmikuussa amerikkalaisen jalkapallon loppuottelussa Super Bowlissa, kertoi hän tuoneensa mukanaan myös ”yllätysvieraan”.
Kyseessä ei ollut joku laulajan artistikollegoista, vaan hänen vatsassaan kasvava lapsi.
Lue lisää: Rihanna palasi vuosien keikkatauolta Super Bowlissa – paljasti jättiyllätyksen
Kyseessä oli selvästi suunniteltu temppu, sillä tuohon asti Rihanna oli onnistunut pitämään pyöristyneen muotonsa visusti salassa.
Tästä laulaja suoriutui pitkälti nokkelilla asuvalinnoilla, jotka peittivät mahdolliset näkyvät muutokset. Ennen esitystä hän oli käyttänyt julkisuudessa etupäässä väljiä ja peittäviä asukokonaisuuksia.
Sittemmin hän ei ole juuri siunattua tilaansa peitellyt. Esimerkiksi Oscar-gaalassa Rihanna esiintyi mustassa nahka-asussa, joka toi muuttuneen ulkomuodon esille.
Rihanna ja vatsa olivat esillä myös Oscar-gaalassa.