NRJ aamu -ohjelmasta tutusta juontajaparista Niko Saarisesta ja Julianna Jokelasta on muodostunut hyvät ystävykset vain lyhyessä ajassa.
Kaksikko kertoo IS:n haastattelussa Radiogaalassa, että heidän kemiansa ovat kohdanneet jo työskentelyn alkuvaiheista asti. He olivat nimittäin aloittaneet yhteistyönsä radiossa melko poikkeuksellisesti.
– Yleensä radiossa demotetaan, että miltä kuulostetaan yhdessä. Me ei tehty edes demoa. Meidän ensimmäinen lähetys oli meidän ensimmäinen lähetys, Saarinen paljastaa.
Saarisen ja Jokelan juontama NRJ Aamu -ohjelma on ehdolla vuoden radio-ohjelmaksi. Lisäksi Saarinen on ehdokkaana vuoden radiojuontajaksi. Kumpikaan ei kuitenkaan ole stressannut mahdollisten voittopuheiden laatimista, vaan tarkoituksena on juhlia gaalailtaa.
Myös jatkoille Saarinen ja Jokela aikovat ehdottomasti suunnata.
– Kyllä me sunnuntaihin asti ajateltiin juhlia. Radiota koko viikonloppu, lupailee Jokela.
– Sitten maanantaiaamuna kuuden aikaan töihin. Voin sanoa nyt jo että vähän silleen sapettaa, vitsailee Saarinen.