JUONTAJA Veronica Verho ja mediapersoona Juhani Koskinen ovat ottaneet uuden lemmikin.
Heidän arkeaan on sulostuttanut jo aiemmin mäyräkoira nimeltä Matti, joka on saanut nyt kaverikseen samanrotuisen pennun nimeltä Teppo.
– Tällainen jättimäinen ja samaan aikaan pikkuinen rakkaus on saapunut kotiimme. Tervetuloa Teppo! Verho kirjoittaa Instagramissa.
Matilla ja Tepolla, ”turkulaisilla nakkiveljeksillä”, on myös oma Instagram-tili, jonka julkaisuissa hauvat seikkailevat.
– On välillä vähän rankkaa tämä veljeselämä, lukee julkaisussa, jossa koirat makoilevat selällään sohvalla.
Seuraajat ovat ihastuneet Verhon ja Koskisen uuteen perheenjäseneen.
– Ihana!! Voi Matti ja Teppo! Viivi Pumpanen hehkuttaa.
– Onneaaaa uudesta perheenjäsenestä! Meeri Koutaniemi toivottaa.
– Iiiiik!!! Onnea Teppo, sait huippuperheen! Olga Temonen kirjoittaa.
VERONICA VERHO on ollut viime vuosina nouseva julkisuudenhenkilö. Hän aloitti someuransa tubettajana vain 16-vuotiaana ja oli Suomen ensimmäisiä sosiaalisen median vaikuttajia.
Youtube-uran myötä hän aloitti radiojuontajana NRJ-radiokanavalla, juontaen ensin aamuohjelmaa ja sitten Verho Show -ohjelmaa iltaisin. Verho juontaa myös Suomen yhtä suosituinta podcastia, Poks-podcastia yhdessä Sita Salmisen kanssa. Verho on nähty myös Posse-ohjelman juontajana.
Veronica Verhon kihlattu Juhani Koskinen osallistui Ylen Sohvaperunoihin useiden vuosien ajan.