Riku Rantala kertoo, miksi suostui Selviytyjien juontajaksi – sai Juuso Mäkilähteeltä omintakeisen lahjan

Selviytyjät Suomi -ohjelman uusi juontaja on Riku Rantala. Asiasta kerrottiin tiistaina Radio Suomipopin Aamulypsyssä sen jälkeen, kun Juuso Mäkilähde kertoi lopettavansa ohjelman juontajana.

Toimittaja Riku Rantalasta on moneksi. Madventures ja Docventures -ohjelmien veteraani sekä kirjailija lähtee seuraavaksi autiolle saarelle selvittämään, kuka on Suomen kovin selviytyjä.

– Tykkään kovasti siitä ohjelmasta, Rantala kertoo IS:lle.

– Se on yksi maailman neljästä klassikkoformaatista. Ohjelmassa on aitoutta, joka vie sitä eteenpäin.

Kuinka Rantala oikein päätyi saaren sheriffiksi? Annetaan miehen itsensä kertoa.

Juuso (Mäkilähde) siirtyi Aamulypsyn juontajaksi ja hän halusi keskittyä siihen. Hän on sen tyyppinen ihminen, että haluaa tehdä asiat aina kunnolla. Ei hän voinut lähteä pariksi kuukaudeksi reissuun ja siksi Selviytyjiin tarvittiin uusi juontaja. Sitten minut headhuntattiin mukaan.

Selviytyjät-pesti on Rantalalle uusi juttu, vaikka hän onkin tv-alan ammattilainen. Viidakossakin hän on viettänyt enemmän aikaa kuin perusjamppa.

– Onhan se tavallaan ymmärrettävää, että mut pestattiin, koska olen itsekin ollut tuollaisissa paikoissa.

Kyllä Rantala silti joutui hetken pohtimaan, pakkaako repun vai jääkö kotiin.

– Ensiksi piti miettiä, että mihin omat rahkeet riittävät. On aika isot bootsit täytettävänä. Toisaalta mua kiinnosti päästä tekemään juuri tätä ohjelmaa ja kokemaan se taika, mikä tuossa formaatissa on. Sitten oli se käytännön juttu, että kotona on kolme lasta ja vaimolla vaativa työ. Kuvausreissu kestää vajaat seitsemän viikkoa ja se on pirun pitkä aika olla poissa. Onneksi meillä on tukiverkkoja.

Rantalaa itseään on pyydetty mukaan jos jonkinlaisiin tv-kilpailuihin. Niissä miestä ei ole kuitenkaan nähty.

– Viimeiset 12 vuotta meillä on ollut pieniä lapsia. Se on yksi syy, miksi en ole osallistunut mihinkään. Täytyy sanoa, että mulla on iso kunnioitus noita kisaajia kohtaan. Se on iso seikkailu ja haaste – ja mä alan olla vähän liian vanha kilpailemaan itse. Kyllä mulla on hanskassa monia selviytymistaitoja, mutta toisaalta ei esimerkiksi mitään kunnollista urheilutaustaa.

Juuso Mäkilähde luovutti paikkansa Riku Rantalalle.

Rantala ei aio olla Mäkilähteen 2.0-versio, vaan itsensä näköinen juontaja.

– En lähde kopioimaan. Juuso on Juuso ja hän on hoitanut tonttinsa tosi hyvin. Mä olen katsonut häntä aika analyyttisesti ja se on ollut yksi keino valmistautua tähän. Olen pilkkonut ohjelman ihan osiin ja yrittänyt ymmärtää sen lainalaisuuksia. Yritän löytää itsestäni sopivan määrän jämäkkyyttä. Huumoria pitää kuitenkin olla mukana, ja siinäkin Juuso on ollut tosi taitava. Toivon, että pystyn jatkamaan hommaa samassa hengessä.

Rantala tietää omasta kokemuksestaan millaista on, kun ei saa kookospähkinää rikki ja verensokerit alkavat laskea hälyttävälle tasolle.

– Kyllä se varmaan vaikuttaa, että tiedän millaista selviytyminen voi olla verensokerivajareissa. Toisaalta tiedän myös, mitä se on parhaimmillaan, kun aurinko laskee trooppiseen mereen. Se on maaginen hetki ja uskon, että kilpailijatkin nauttivat sellaisesta suuresti. On siinä jotain magiaa.

Mikä sinua jännittää eniten?

– Ensimmäinen kuvauspäivä jännittää varmasti. Myös ensimmäinen heimoneuvosto on jännittävä hetki, koska siinä on isot tunteet pelissä. Silloin ei parane tyriä esimerkiksi ääntenlaskussa.

Olosuhteet kuvauksissa voivat muuttua hetkessä. Kaikkeen on varauduttava, sillä ohjelmaa ei voi sateen sattuessa siirtää studioon.

– Siellä voi tapahtua mitä tahansa ennakoimatonta. Paikalla on onneksi sellaisia perusjuttuja, joita jollain Madventures-reissulla ei ollut. Silloinhan jostain ripulista sai aika hyvää draamaa aikaiseksi. Juontajan pitää kuitenkin olla hyvässä tikissä koko ajan.

Juuso taisi antaa sinulle tätä varten lahjaksi ripulilääke Imodiumia?

– Se on sitten se viimeinen keino, Rantala nauraa.

– Jos on pakko pärjätä ja liikkua, eikä muita vaihtoehtoja ole, niin sitten otetaan Juuson paketti käyttöön.

Nyt kun olet katsellut Mäkilähteen vetämiä kausia, niin millaisia oppeja niistä on jäänyt mieleen?

– Juuso selostaa niitä pelejä ja se ei ole ihan helppoa. Selostaminen on oma – ja vaikea – lajinsa, ja siihen mun pitää vielä erikseen keskittyä. Selostamisella ja äänensävyillä rakennetaan sitä draamaa, eikä sitä voi feikata.

Myös heimojen puhuttaminen mietityttää Rantalaa. Hän haluaa suhtautua kaikkiin tasapuolisesti.

– Ei siinä voi alkaa kaveeraamaan, vaikka siellä olisi vanhoja tuttuja. Parempi, että kilpailu sujuu omalla painollaan. En ole menossa sinne kaulailemaan ja antamaan vinkkejä.

Madventures-miehet Riku Rantala ja Tuomas Milonoff vuonna 2006.

Mikä on pahin selviytymistilanne, johon olet itse joutunut?

– Olimme erään heimon luona, joka elää vieläkin hyvin pitkälti sellaisessa metsästäjä-keräilijä-elämäntavassa, ja asuu korkeissa puumajoissa parikymmentä metriä maanpinnan yläpuolella. Eiväthän he olleet koskaan nähneet meidän näköisiä tyyppejä, ja pelästyivät kun me yhtäkkiä ilmestyttiin sinne. Siinä oli oikeasti riski, että joku heistä panikoi ja pamauttaa nuolen tuohon rintaan. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut, ja ihmiset olivat tosi ihania ja siellä selvittiin hyvin, kunnes tuli sellaiset vaeltajamadot.

Vaeltajamadot?

– Ne madot ovat aika yleisiä viidakossa ja leviävät esimerkiksi eläinten ulosteissa. Riittää, että jalassa on pieni ihorikko, niin ne pääsevät sisään, eikä sitä edes huomaa aluksi. Sitten ne lähtevät kaivamaan käytävää ja se kutisee aivan mielettömästi. Sellaisen madon jos saa, niin siinä on aika pinteessä.

Selviytyjien ensimmäisen kauden juonsi Heikki Paasonen vuonna 2013. Juuso Mäkilähde toimi kisan juontajana kuuden kauden ajan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?