Vesi loiskahtaa Mäkelänrinteen uimahallissa. Muusikko Samuli Putro, 52, kauhoo altaan päästä päähän muutamaan kertaan rauhallisin vedoin. Vesi hellii, avaa ja puhdistaa.
– Minulla on aina kangaskassissani mukana uikkarit ja pyyhe. Uiminen on minulle nopein muoto rentoutua, Putro sanoo.
Uimahalli on sopivasti matkan varrella Käpylässä sijaitsevan kodin ja työhuoneen välillä. Luonnonvedet ja avantokin ovat Putrolle tuttuja paikkoja.
Näille rauhoittumisen hetkille on ollut nyt kysyntää, sillä 3. maaliskuuta julkaistiin Samuli Putron kahdeksas soololevy Ikävä mummoa. Putro myöntää tarkkailevansa musiikkinsa vastaanottoa suurennuslasin kanssa.
– Ihmisten kommentit ja kritiikki kiinnostavat minua. Haluaisin suhtautua viileämmin asiaan, mutta en vain ole sellainen tyyppi, Putro sanoo.
Samuli Putron uuden albumin kappale Ikävä mummoa kertoo kaipuusta lapsuuteen.
”Ihmisten kommentit ja kritiikki kiinnostavat minua.
Vaikka biisien kirjoittamisen voisi kuvitella olevan boheemi ja luova prosessi, on se ainakin Putrolle myös järjestelmällistä puurtamista toimistoaikojen puitteissa. Herätys on aikaisin aamulla, ja kolmeen mennessä olisi syytä olla kappale valmiina.
Kun musiikin tekeminen on aktiivisessa vaiheessa, syntyvät sanoitukset hurjaa tahtia perinteistä paperia ja kynää käyttäen. Tekeminen on parhaimmillaan niin kiivasta, että levyltä saattaa jäädä helposti yli jopa 50 kappaletta.
Ylimääräisten biisien sanoitukset Putro pakkaa siistissä pinkassa lähikaupan muovikassiin, solmii pussin tiukasti solmuun ja heittää sen kaappinsa päälle muiden joukkoon.
– Kotini yläkertaan on kertynyt aika monta muovikassia vuosien varrella. Siellä on satoja biisejä 2000-luvun alusta saakka. Siellä ne lojuvat, Putro sanoo.
– En ole koskaan avannut niitä, en henkisesti enkä konkreettisesti. Osasta on varmaan kuulakärkikynän jälkikin jo haalistunut.
Zen Cafe vuonna 1999. Kuvassa Samuli Putro, Pete Parkkonen ja Kari Nylander.
Kun Putroa kutsuu tähdeksi, hän vierastaa ajatusta. Siitä huolimatta, että hänet tunnettiin aina vuoteen 2008 saakka menestysyhtye Zen Cafén keulakuvana. Putro oli 22-vuotias, kun yhtye teki ensimmäisen keikkansa.
Jättihitit, kuten Todella kaunis ja Mies jonka ympäriltä tuolit viedään, julkaistiin vuosituhannen molemmin puolin. Silloin Putro oli jo lähempänä kolmeakymmentä. Hyvä niin, hän toteaa.
– En olisi antanut parikymppisen itseni käsiin sellaista suosiota. Siinä olisi Aurajoki kutsunut. Ainakin kylmän kylvyn suhteen, Putro toteaa.
Julkisuuden valokeila toi omat paineensa. Eikä Putro ollut niille immuuni.
– Usein ajatellaan, että esiintyjän pitäisi olla joku seksijumala ja ylempänä kuin muut. Pohdin silloin 90-luvun lopussa samaa itsekin. Riitänkö minä?
– Minulle oli suuri yllätys, että itseasiassa kun uskaltaa lavalla näyttää epävarmuutensa, se menee läpi. Eivät ihmiset naura tai pilkkaa, vaan se jostain syystä koskettaa heitä.
Yhtyeeseen kuuluivat myös basisti Kari Nylander ja rumpali Pete Parkkonen. Putro kuvailee jäsenten välisen kemian olleen liima, joka piti kaikkien jalat maassa. He naljailivat toisilleen suoraan, mutta lempeästi. Kenellekään ei päässyt nousemaan niin sanotusti päähän.
Kolmikko teki myös tiukan päätöksen: he välttelivät tv:ssä esiintymistä pitääkseen tilanteen hallinnassaan.
– Jyrkissä olimme, se oli sopiva ohjelma meille. Niin sanottua prime tv:tä välttelimme ihan tietoisesti, vaikka moneen meitä pyydettiin.
”Minulle oli suuri yllätys, että itseasiassa kun uskaltaa lavalla näyttää epävarmuutensa, se menee läpi.
Zen Cafe jäi ”määrittelemättömälle tauolle” vuonna 2008.
Sen Putro kuitenkin myöntää, että Zen Cafén menestys toi mukanaan uudenlaisen elintason. Raahessa kasvanut Putro eli aikuisikänsä ensimmäiset kymmenen vuotta Kelan työttömyysetuuksien varassa ja asui vuosikausia vallatussa talossa.
Kun Zen Cafén levymyynnistä ja radiosoitoista kilahtivat tilille ensimmäiset Teosto-maksut, seisoi Putro pankkiautomaatilla suu auki.
– Tuijotin sitä summaa aivan ihmeissäni. Olin saanut kerralla enemmän, kuin mitä olin vuodessa saanut Kelalta. Se tuntui käsittämättömältä.
Rahakaan ei saanut Putroa sekoamaan. Monet asiat tuntuivat itseasiassa jopa hienostelulta.
– Muistan, että taksin kyydissä istuminen tuntui pröystäilyltä. En siis koskaan päässyt yksityislentokoneisiin asti, Putro naurahtaa.
Kiljuvia teinityttöjä Putrolla ei ole koskaan ollut perässään, sillä niin Zen Cafén kuin hänen omankin tuotantonsa kuulijakunta on aina ollut hieman ”vanhempaa ja rauhallisempaa”. Ja suomalaisethan tunnetusti pitävät kohteliaan puolentoista metrin hajuraon.
– Ihmiset tulevat pysäyttämään kadulla, kiittelevät ja kysyvät kohteliaasti, saavatko he kertoa tarinansa kappaleeseeni liittyen. Fanikulttuurin hysteerisestä puolesta minulla ei ole kokemuksia.
Lähestymisiä tapahtuu yhä, eivätkä ne ole muuttuneet juurikaan vuosituhannen vaihteesta.
– Ihmisten kertomukset lämmittävät älyttömästi. Näen siinä viestin, että jatka työtäsi. Sen isompaa asiaa en oikein keksikään näin pienessä maassa.
”Fanikulttuurin hysteerisestä puolesta minulla ei ole kokemuksia.
Ikä on hionut kulmia Putrosta, jonka on enää vaikea samastua 25-vuotiaaseen itseensä.
Vaikka Putro herää aamuisin säntillisesti tekemään työtään eli musiikkia, hän myöntää olevansa ajoittain myös ”toimistotyöläinen ravintolan kautta”.
– Vietän vapaa-aikaani myös baareissa. Silloin kun on baarikierros päällä, luonnollisesti kukun yölläkin hereillä, Putro sanoo.
Reilu kymmenen vuotta sitten Putro oli hetken aikaa juomatta kokonaan. Sen jälkeen hän teki elämäänsä muuttaneen päätöksen ja luopui terävistä alkoholeista pysyvästi.
– Voi hyvänen aika, miten paljon se muutti niin humalaa kuin krapulaakin. Jos on minun kokoiseni, eli 60-kiloinen mies, niin ei kannata kiskaista pulloa vodkaa ennen kuin lähtee baariin.
– En sano, etteikö viinilläkin saa itseään juopoksi, mutta kyllä minun kohdallani sillä oli todella iso merkitys. Yritän nyt käyttää alkoholia harkiten, jotta minulla on mahdollisuus käyttää sitä vielä 20 vuoden kuluttuakin, hän sanoo.
Jos tilanne vain sallii, suuntaa Putro työt lopetettuaan lähiravintoloihin. Sen hän tekee mielellään, sillä hän kertoo saavansa valtavasti energiaa ympärillä olevasta puheensorinasta ja naurusta.
– Tuntuu kaukaiselta ajatukselta, että jäisin yksin kotiin tekemään ruokaa vain itselleni. Minulle tuo lohtua mennä ihmisten ilmoille, vaikka söisin yksinkin. Kuuntelen puheensorinaa ja aistin kaupungin sykettä.
Ruoka on Putrolle polttoainetta. Hän kuvailee olevansa ”rutiinisyöjä”.
– Saatan popsia aamulla mandariinia ja pähkinöitä, joskus tomaattia. Iltapäivällä ehkä jonkun leivän.
– Onneksi minulla on kavereita, jotka osaavat kokata. He tulevat pelastamaan minut, kun huomaavat, että jumitan taas kolmatta kuukautta samojen rutiinien äärellä.
Samuli Putro ei ole koskaan pitänyt itseään supertähtenä. Hittibiisien soittaminen vaatii joskus sitä, että kappaleisiin ottaa etäisyyttä.
Vuosia yksin viihtyneen Putron elämään astui äskettäin uusi onni, sillä hän on tätä nykyä varattu mies. Uusi parisuhde löytyi ”perinteistä reittiä”. Tinderiä Putro ei ole puhelimeensa ladannut.
– Suhde on vielä niin tuore, että on vaikea sanoa siitä enempää. Alkuhuumaan liittyy aina paljon epävarmuutta ja pelkoa, jotka täytyy selättää, Putro sanoo.
– Rakastuminen on itseasiassa kuin albumin julkaisu. Olen energinen, iloinen ja ihan kauhuissani.
Työnsä vuoksi Putro tarvitsee paljon omaa tilaa. Hän ei ole ihminen, joka kantaa muuttokuormansa toisen ovelle ensimmäisen kuukausien jälkeen. Joskus on jopa tuntunut siltä, että elämän voisi jakaa toisen kanssa muuttamatta ollenkaan yhteen.
– Se johtuu pitkälti työstäni. Jos teen kappaletta parisuhteesta, olisi vähintäänkin erikoista, jos toinen osapuoli istuisi vieressä sohvalla.
Hän on siinä mielessä onnekas, että kumppanit ovat aina ymmärtäneet muusikon sielunmaisemaa. Putro on kuitenkin vuosien varrella peilannut tarkalla silmällä itseään, niin parisuhteiden kuin ystävyyssuhteiden osalta.
– Olen saattanut kadota puoleksi vuodeksi, tulla takaisin hattu kourassa ja kysyä, että nähtäisiinkö vielä. Onneksi vastaus on ollut tähän mennessä myönteinen.
Putro kertoo olevansa mies, joka uskaltaa itkeä.
Tuleva vuosi pitää sisällään niin klubiesiintymisiä, konserttisalikiertueen kuin festarikeikkojakin. Kalenteri on täynnä joulukuuhun asti.
Keikkailusta Putro on innoissaan, mutta palaa jälleen ajatukseen muusikon työnkuvan arkisuudesta, jossa ei tähtipölyä leijaile.
– Ei se ole ojankaivuuta, mutta on siinä samaa mentaliteettia. Seksikkyyttä siinä ei ainakaan ole. Enkä muutenkaan tähtää hetkelliseen ihailuun. Suurin onnen hetkeni tulee selkärangasta iltaisin kello kuusi, kun saan työpäiväni pakettiin.
Levyn julkaiseminen tuntuu sielussa varsinkin ennen ja jälkeen julkaisemisen. Nytkin takana on monta päivää vähäisiä yöunia ja pinnassa olevia tunteita. Joskus ne purkautuvat itkuna, niin kuin muutama päivä sitten.
Putro ei pelkää itkemistä. Kun elämää on katsellut yli viisikymmentä vuotta, sen kaikki sävyt on helpompi ottaa vastaan.
– Olen tullut siihen tulokseen, että itkukin kannattaa ottaa kiitollisuudella vastaan. Mitä vähemmän esittää mitään, sitä enemmän voi olla läsnä.
Lue lisää: Kuinka hyvin osaat Zen Cafén ja Samuli Putron hitit? Testaa 10 kysymyksellä
Lue lisää: Samuli Putro 50 vuotta! Katso kuvat palkitun muusikon uran varrelta
