Viime viikonlopun työrupeama Logomossa jätti minulle UMK-krapulan. Sillä ei ole pisaraakaan tekemistä alkoholin kanssa, vaan enemmänkin kyse on sielullisesta tyhjyydestä. Urheiluihmiset kokevat kenties jotain samaa, kun jalkapallon MM-kisat loppuvat. On todistettu suurta urheilun, tai tässä tapauksessa showbisneksen, juhlaa ja seuraavaa joutuu odottamaan liian pitkän tovin.
Krapulaa toki hiukan loiventaa Käärijän UMK-show’n katsominen, mutta olen löytänyt myös paremman keinon: ulkomaalaisten youtubereiden reaktiovideot Cha Cha Chahan. Niitä on nimittäin paljon ja tulee koko ajan lisää.
Mitään uutta ja jännittävää videot eivät varsinaisesti tarjoa, sillä kaava on lähes sama joka kerta. Videon tekijä alkaa katsoa Käärijän esitystä – aidosti tai muka ensimmäistä kertaa – ja taltioi oman reaktionsa. Aluksi hän näyttää hämmentyneeltä, tai jos alkutahdit iskevät, miedosti kiinnostuneelta. Kropan eri osat alkavat nykiä ensimmäisen, viimeistään toisen kertosäkeistön kohdalla. Tuolloin ollaan jo syvällä Cha Cha Cha -koukussa.
Kappaleen melodisemman puolen alkaessa henkilö on jo myyty, ja luvassa on riemunkiljahduksia, hihkumista, tanssiliikkeitä, käsien heiluttamista, laulamista ja yleistä riehakkuutta. Esityksen päätyttyä henkilö näyttää hetken puulla päähän lyödyltä, kunnes tulee leveä hymy ja verbaalinen hehkutus.
Tässä vaiheessa youtuberi on täysin ”käärijöity”. Mutta myös reaktiovideon katsojalla on leveä hymy.
Musiikkikappale on aina subjektiivinen kokemus. Jokainen kokee musiikin omien mieltymystensä, kokemustensa ja mielialansa kautta. Saman kappaleen merkitys voi olla kahdelle eri henkilölle täysin erilainen, ja siitä voi saada irti eri asioita hetkestä riippuen. Yksi hienoimpia musiikin kokemuksia on kuitenkin kollektiivinen ilo. Mitä olisi vaikkapa festareiden pääesiintyjän keikka ilman samoja biisejä fiilisteleviä kanssaihmisiä? Tai juuri SEN nuoruuden biisin kuuleminen baarissa ilman parasta kaveria, jonka kanssa sitä hoilattiin kesäyössä?
Ihan kivaa mutta ei täydellistä.
Kappaleet kuten Den glider in, Hard rock halleluja tai Kuka keksi rakkauden ovat nimenomaan kollektiivisia sukupolvikokemuksia, yhteisiä koettuja muistoja.
Cha Cha Chasta tehdyistä reaktiovideoista voi peilata omia tunteitaan: ällistystä, syttymistä biisiin ja puhdasta iloa. Kyse ei ole enää vain iskevästä kappaleesta tai viihdyttävästä videosta, vaan siitä, että biisi ja sen herättämät fiilikset koetaan yhdessä – viimeistään silloin, kun Cha Cha Chata huudetaan yhteen ääneen.
Loreen on suurin suosikki voittamaan Ruotsin viisukarsinnan, Melodifestivalenin.
Moni on arvioinut, että Käärijän suurin vastus Euroviisuissa on Loreenin Tattoo, olkoonkin, ettei esitystä ole vielä valittu Ruotsin edustajaksi. Kappale on hieno ja esitys upea, mutta se ei ole samanlainen kollektiivinen ilon ja riemun kokemus kuin Käärijän show. Loreen saa unohtamaan sodan, sähkön hinnan ja eräpäivän ohittaneet laskut tasan kolmeksi minuutiksi mutta ei jätä ällistynyttä ja samalla huumaavan riehakasta tunnetta kehoon jälkeenpäin. Ja se on Käärijän suurin valttikortti: hyvän biisin voi tehdä moni, kollektiivista lekalla päähän -kokemusta hyvin harva.
Käärijä on maininnut suosikkiviisuesityksensä olevan Verka Serduchkan Dancing Lasha Tumbai vuodelta 2007. Hopea-asuisesta hullunkurisesta hahmosta olisi nykyisenä someaikana varmasti tullut globaali ilmiö jo ennen viisuja. Serduchka jäi lopulta kakkoseksi, mutta hahmo tanssahteli fanien sydämiin ja ikuiseksi viisulegendaksi.
Vaikka Käärijä ei voittaisikaan euroviisuja, hän tulee varmasti tekemään saman.
