Seppo Huunonen on kuollut – tuupertui elokuva­teatterin lavalle lauantaina

Elokuvaohjaaja Seppo Huunonen menehtyi lauantaina elokuvateatterissa Helsingissä.

Elokuvaohjaaja Seppo Huunonen kuvattuna vuonna 1983.

26.2. 9:59

Elokuvaohjaaja Seppo Huunonen on kuollut 83-vuotiaana. Huunonen menehtyi lauantai-iltana Helsingissä.

Huunonen oli lauantaina vieraana elokuvateatteri Orionissa, jossa esitettiin hänen tunnettu Lampaansyöjät-elokuvansa. Ohjaaja Anssi Mänttäri oli haastattelemassa Huunosta paikan päällä, kun tämä yllättäen tuupertui.

– Lopussa oli yleisön kysymyksiä. Istuimme baarijakkaroilla, joissa oli selkäkoroke. Seppo kaatui siihen. Laskimme Sepon lattialle, ja yksi paikalla olleista miehistä aloitti välittömästi elvytyksen. Ambulanssi oli nopeasti paikalla.

– Elvytys jatkui, ja koin parhaaksi poistua paikalta. Paikalla oli ilmeisesti myös perhettä, Mänttäri kertoi.

Myöhemmin Mänttäri sai tiedon, että Huunonen oli menehtynyt elokuvateatterissa.

Tilanne tapahtui täysin yllättäen.

– Kyseessä oli oltava sairauskohtaus, koska haastattelu meni oikein hyvin ja Seppo virkeänä ja mielellään vastasi kysymyksiin.

Mänttäri oli tehnyt Huunosen kanssa vuosien varrella töitä yhdessä. Hän on surullinen taidokkaan elokuvaohjaajan poismenosta.

– Hän oli omaleimainen elokuvantekijä, Mänttäri muistelee.

Elokuvantekijä Seppo Huunonen ja näyttelijä Leo Lastumäki valmistelivat Lampaansyöjät-elokuvaa Veikko Huovisen kirjan pohjalta vuonna 1972. Kuvassa taustalla Helsingin kaupunginteatteri.

Helsingin Sanomat kertoi Lampaansyöjät-elokuvan kuvauksista: ”Pitkillä pohjoisilla filmausretkillä kuvausryhmä ehti myös kokea monenlaista. Tässä on syysjäällä pudonnut perämoottori veneestä 14 metrin syvyyteen, mutta ohjaaja Seppo Huunonen, onneksi myös urheilusukeltaja, osaa asiansa”.

Myös Orionin toiminnanjohtaja Leena Närekangas vahvistaa Huunosen menehtyneen elokuvateatterissa lauantaina.

Närekankaan mukaan elokuvaohjaajaa tullaan muistamaan.

Viipurissa syntynyt Huunonen oli elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja. Hänen ohjaama elokuvansa, Veikko Huovisen romaaniin perustuva Lampaansyöjät (1972) oli jättimenestys. Hän ohjasi myös suurta huomiota saaneen Karvat-elokuvan (1974).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?