Uuden Musiikin Kilpailu ratkesi lauantai-iltana ennalta odotetulla tavalla. Ennakkosuosikin viittaa alusta asti kantanut Käärijä ratsastaa kohti Liverpoolin euroviisuja niitit natisten.
Osa suomalaisista viisufaneista hurraa ja osa nieleskelee pettymystään, mutta yksi asia on varma: jo nyt Suomi on omalla tavallaan voittaja. Tai pitäisi oikeastaan sanoa suomi.
Seitsemästä UMK-kappaleesta neljä: Käärijän, Kuumaa-yhtyeen, Portion Boysin ja Benjaminin, on suomenkielisiä. Lisäksi suomenkieliset kappaleet ottivat kaksoisvoiton.
Suomi ei ollut vielä edellisinä vuosina tarpeeksi rohkea lähettääkseen viisuihin suomenkielistä kappaletta. Ehkä jotain on opittu, tai ehkä tuore voittajakappale on vain niin ylivoimaisen hyvä kielestä huolimatta. Tänä vuonna euroviisuissa lauletaan joka tapauksessa kappale pitkästä aikaa suomen kielellä. Viimeksi näin on tapahtunut vuonna 2015, kun viisuihin lähetettiin Pertti Kurikan nimipäivät kappaleella Aina mun pitää. Sitä edellinen suomenkielinen kappale oli Kuunkuiskaajien Työlki ellää vuonna 2010.
Viimeisen 20 vuoden aikana Suomi on uskaltautunut lähettämään euroviisuihin suomenkielisen kappaleen kolmesti. Toisella kotimaisella on lähdetty viisuihin sinä aikana kerran.
Eikä suomalaisia voi varsinaisesti syyttää. Ennen vuosituhannen vaihdetta edustuskappaleet olivat aina suomeksi, kerran ruotsiksi, ja sijoitukset korkeimmillaankin puolen välin paikkeilla Anneli Saariston La Dolce Vitaa (1989) lukuun ottamatta. Eivätkä tuoreimmat yritykset, Pertti Kurikan nimipäivät, Kuunkuiskaajat ja Teräsbetoni, pärjänneet yhtään sen paremmin.
Jotain on kuitenkin muuttunut, sekä euroviisuissa että suomalaisissa. Vuonna 2021 euroviisujen kolmen kärki lauloi omalla kotimaisella – joista yksikään ei ollut englanti – ja viime vuonnakin kaksi kolmesta kärkiesityksestä oli muuta kuin englantia.
Toki ei-englanninkielisellä kappaleella on voitettu lukuisia kertoja aiemminkin, mutta tuntuu, että uudenlainen avoimuus ja kiinnostus muita kieliä kohtaan ja toisaalta myös kansallisylpeys on nostanut terveellä tavalla päätään. Mietitäänpä vaikka Ukrainan huikean hypnoottista Go_A:aa vuonna 2021 tai Serbian Konstraktan päätöntä ja samalla nerokasta ”käsienpesulaulua” viime viisuissa. Juuri näihin briljantin hulluuden vankkureihin myös Käärijä ehdottomasti kuuluu – suomeksi.
Kun käytettyyn kieleen pesiytyy jatkuvasti sellaisia anglismeja kuin dinneri, rageta tai momentum – vain muutamia mainitakseni, on hienoa, että jossain paikassa trendi on toiseen suuntaan: suomi riittää, suomellakin voi pärjätä.
Oma äidinkieli on paras viestinnän ja tunteiden ilmaisun väline. Vaikka neljässä suomenkielisessä kappaleessa ei ole elämää suurempaa sanomaa, väitän silti, että suomalaista miestä selvin päin riivaava ujous, kiihkeä halu toista ihmistä kohtaan tai pienen kansakunnan sisu isojen maiden keskellä aukeaa kuulijalle parhaiten nimenomaan suomen kielellä. Kun tunne on aito, välittyy se musiikissa myös yleisölle, kansallisuudesta riippumatta.
Muistellaanpa vaikka Bessin Ram pam pamia, joka oli lukuisan kansainvälisen viisufanin suosikki tai Iltan Anna mä soitan -kappaletta, jonka sydäntä särkevä sanoma syöksyi seinästä läpi Eurooppaan asti, vaikka kieli oli suomi. Hyvä kappale on hyvä kappale, paistoi sen voissa, smörissä tai mantequillassa. Sen on osoittanut se tuki, jonka Käärijä ja muut UMK-ehdokkaat ovat saaneet kansainväliseltä viisukansalta.
Ehkäpä tämän vuoden euroviisujen jälkeen Cha Cha Cha:ta ei mielletä suomen kielessä enää vain lattaritanssiksi vaan suomalaisen miehen riehakkaaksi vapauden ja huolettomuuden julistukseksi.
