Popin supertähti Rihanna palasi yli viiden vuoden keikkatauolta miljoonayleisön eteen Super Bowlin puoliaikashow’ssa sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa.
Näyttävässä show’ssaan Rihanna esitti 12 kappalettaan lyhyinä versioina. Barbadoslainen supertähti sisällytti myös elementtejä karibialaisesta kulttuurista. Punaiseen asuun pukeutunut laulaja, 34, paljasti samalla olevansa raskaana.
Aivan jokaista show ei miellyttänyt. Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump haukkui esityksen sanojaan säästelemättä.
– EPIC FAIL: Rihanna esitti epäilemättä huonoimman puoliaikashow’n koko Super Bowlin historiassa, Trump tilitti perustamallaan Truth Social -alustalla New York Magazinen mukaan .
– Tämä tapahtui sen jälkeen, kun hän oli loukannut yli puolta kansakuntaamme rumalla ja loukkaavalla kielenkäytöllään.
Esitykseen kuului iso joukko valkoisiin asuihin pukeutuneita taustatanssijoita.
Rihanna esiintyi osan esityksestään korkeuksissa.
Trumpin nähtiin viittaavan ”rumalla ja loukkaavalla kielenkäytöllä” elokuussa 2020 otettuun valokuvaan, jossa Rihanna poseerasi taideteokseksi muutetun auton edessä, johon oli maalattu spraymaalilla sanat ”F*ck Trump”.
Jo aiemmin tällä viikolla Trump moitti Rihannaa.
– Ilman stylistiään hän ei olisi MITÄÄN. Huono kaikessa, ei lahjakkuutta, hän kirjoitti.
Koko Trumpin presidenttikauden ajan Rihanna kritisoi häntä äänekkäästi sosiaalisessa mediassa.