Kanadalainen koomikko Eugene Levy vierailee The Reluctant Traveler -matkailusarjansa aluksi Suomessa. Esimerkiksi legendaarisista American Pie -elokuvista tunnetun palkitun näyttelijän visiitti pohjolaan on osa sarjaa, jossa Levy lähetetään kahdeksaan hyvin erilaiseen kohteeseen ympäri maailman.
Suomi-jaksossa komeista kulmakarvoistaankin kuuluisa Levy saapuu Lappiin keskellä kylmintä talvea moottorikelkan perässä. Hänen tarkoituksenaan on tutustua suomalaiseen elämäntapaan, Suomen luontoon ja häntä kiehtovaan sisun konseptiin.
Näyttelijää hänen asumuksessaan odottaakin suomalaisen kulttuurin kulmakivi, eli oma sauna, josta Levy suorastaan innostuu. Sen sijaan kehotusta kieriä lumessa löylyjen jälkeen hän ei ota vastaan aivan niin avoin mielin.
– Kokeilen mitä vaan kerran. En kyllä ehkä tällä reissulla, mutta ehkä sitten joskus, Levy kommentoi ehdotuksen kuullessaan.
Eugene Levy kiidätetään Suomen matkansa tukikohtana toimivaan hotelliin moottorikelkan vetämällä vaunulla.
Asumuksensa mukavuudesta Levy lähtee jälleen tutustumaan luontoon. Tällä kertaa ohjelmassa on pilkkimistä ja paikalliset opastajat laittavatkin heti Levyn hommiin, sillä hän pääsee kairaamaan oman pilkkireikänsä käsin.
Tuosta tehtävästä koomikko suoriutuu, mutta kalaonnea hänelle ei suotu. Hotellilla tarjoilut ovat onneksi kunnossa, mutta näyttelijä yllättyy, kun hänet pyydetäänkin mukaan kokkaamaan.
– No jos te ette välitä siitä, miltä ruoka maistuu, niin olen oikea mies hommaan, Levy murjaisee.
Näyttelijä ei päässyt vain rentoutumaan, vaan hänet laitettiin myös töihin.
Illan ateria kuitenkin osoittautuu vähintäänkin pieneksi järkytykseksi Levylle. Ohjelmassa on nimittäin poronlihaa.
– En minä oikeastaan halua syödä poroa. Olen aika vanhanaikainen makumieltymysteni suhteen, minulle ei ole seikkailijan makunystyröitä.
Illan ruoka kuitenkin osoittautuu lopulta miellyttäväksi yllätykseksi.
– Minulla oli iso houkutus sanoa, että en ota poroa. Mutta kun tässä nyt on koko ajan puhuttu siitä sisusta, niin pakkohan se oli kokeilla. On parempi saada uusia kokemuksia kuin, että ei saa mitään kokemuksia, Levy toteaa.
Kokemuksia Levylle kertyi, mutta hyisessä järvessä kelluminen oli suojapuvusta huolimatta niiden erikoisemmasta päästä.
Eksoottisen illallisensa jälkeen Levy päätyy muun muassa ruokkimaan poroja, ajelulle koiravaljakolla ja kellumaan hyisessä järvessä. Samalla näyttelijä pohtii vuosia maailmaa kiehtonutta ajatusta siitä, että erinäisten tutkimusten mukaan suomalaiset ovat maailman onnellisinta kansaa.
Jakson lopussa Levy kuitenkin uskoo selvittäneensä osittain mistä suomalaisten, tai ainakin hänen tapaamiensa lappilaisten, onni kumpuaa.
– En tiennyt Suomesta mitään. En edes tiennyt, missä Lappi on. Lähden täältä tuntien kansaa, heidän elämäänsä ja sitä, mikä heille elämässä on tärkeää. Uskon, että heidän viettämänsä yksinkertainen elämäntyyli on yksi syy, miksi he ovat niin onnellisia, Levy pohtii.
Positiivisesta Suomi-kokemuksestaan huolimatta hän edelleen tunnustautuu karttavansa talvea, mutta uskoo tällä matkalla myös löytäneensä ainakin oman sisunsa.
– En ole seikkailijaluonne, joten ajatus siitä, että teen kaikkia näitä juttuja mitä en koskaan tee on aika ihmeellistä. Kaipa minulla sitten onkin sisua.
Eugene Levyn Suomen vierailua The Reluctant Traveler -sarjassa voit seurata 24. helmikuuta Apple TV+ -suoratoistopalvelussa.