Taiteilija Hugleikur Dagssonin, 45, yksinkertaisella tyylillä piirretyt, yleensä mustavalkoiset sarjakuvat ovat valloittaneet monien sydämet niiden synkistä aiheista huolimatta – tai juuri siksi.
Ensimmäiset kuvat syntyivät Islannin taideakatemiassa, josta Dagsson valmistui vuonna 2001.
Annetaanpa miehen itsensä kertoa, kuinka kaikki sai alkunsa.
– Meillä oli ensimmäisen vuoden opiskelijoiden projekti, jossa teimme näyttelyä maaseudulle, Dagsson muistelee IS:lle.
– Avajaispäivänä minulla oli vain pari vesivärityötä. Toinen oli haista, joka syö ihmisiä ja toinen räjähtävästä lentokoneesta. Tajusin, että näitä ei ole tarpeeksi.
Videolla Hugleikur Dagsson esittää suomalaisille tiukan kysymyksen:
Näppäränä kaverina Dagsson päätti hoitaa homman kuntoon siltä istumalta.
– Ihan viimeisillä minuuteilla tein kokeen. Minulla oli paperipinkka ja aloin vain piirtämään, mitä mieleen sattui sillä hetkellä juolahtamaan. Tikku-ukkoja.
Dagsson teki 15 minuutissa 30 piirrosta pelkkä autopilotti päällä.
– Olihan se melkoinen yllätys, kun näin ihmisten nauravan niille kuville. En ollut ajatellut koko juttua huumorin kautta. Mietin vain, että onpas kiinnostavaa. Pitäisiköhän näitä tehdä lisää?
– Anteeksi, minua ahdistaa.
Loppu opiskeluajasta meni piirustusten parissa. Sarjakuvat pysyivät kuitenkin sivuprojektina. Koulun päätyttyä Dagsson päätti koostaa kuvistaan joululahjoja.
– Tein kopiokoneella isoja nippuja piirroksistani, jonka jälkeen niittasin ja teippasin ne yhteen. Ne olivat todella amatöörimäisen näköisiä tekeleitä.
Lahjojen lisäksi Dagsson kävi tarjoamassa kopionippujaan paikallisiin kirjakauppoihin.
– Ihmeekseni he suostuivat ottamaan niitä myyntiin.
”Kaikki tuli miettimättä. Se on se alkuperäinen resepti.
Yhtäkkiä Dagsson oli puheenaihe Islannissa.
– Olin radiossa ja televisiossa. Jouduin juoksemaan takaisin kopiokoneelle tekemään lisää kirjoja.
Lopulta Dagsson kopioi omakustanteitaan kolmena jouluna. Niistä muodostui hänen ensimmäinen oikea kirjansa.
– Kaikki tuli miettimättä. Se on se alkuperäinen resepti. Nykyisin minun on jo pohdittava enemmän. Lähinnä mietiskelen, että olenko tehnyt tämän jo? Toistanko itseäni?
Hugleikur Dagsson vieraili Suomessa sarjakuva-albuminsa "Saako tälle edes nauraa" julkistamistilaisuudessa elokuussa 2007.
Ensimmäisistä sarjakuvista on kulunut yli 20 vuotta. Sinä aikana moni muukin on alkanut tehdä samanlaista huumoria.
– Minun pitää löytää uusia tapoja kertoa näitä juttuja. Homma ei ole enää niin punk kuin alussa. Silloin oli vain kynä ja paperia. Kuviin jäi myös virheitä. Nykyisin teen aina ensin luonnoksen lyijykynällä. Haluan olla varma, että kuvan rakenne on oikein.
Rajuista aiheistaan huolimatta Dagsson ei ole saanut negatiivista palautetta töistään.
– Alkuaikoina joku islantilainen pappi pahoitti mielensä, mutta silloin taisi olla vain hiljainen uutispäivä. Juttu katosi julkisuudesta yhtä nopeasti kuin tulikin.
Silloin tällöin Dagsson vilkaisee myös kuviensa kommenttikenttiä.
– Jyrkin kommentti taisi olla, että olit ennen paljon pahempi, oletko pehmentynyt? piirtäjä nauraa.
”Olen minä saanut parin päivän bännejä Instagramiin. Olen siis kaiketi onnistunut rikkomaan joitain rajoja.
Dagsson uskoo, että hänen kuvansa ovat edelleen sen verran underground-kulttuuria, että hän pysyy tutkakuvan alla.
– Eihän nykyisin edes valiteta itse piirtäjälle, vaan kuvat raportoidaan suoraan vaikkapa Twitterin ylläpidolle. Olen minä saanut parin päivän bännejä Instagramiin. Olen siis kaiketi onnistunut rikkomaan joitain rajoja.
Dagsson ei ole kiinnostunut keskustelemaan kuvistaan sosiaalisessa mediassa.
– Olen sellaiseen liian kiireinen ja mulle on ihan sama, olenko pari päivää poissa jostain Instagramista. Sen verran olen antanut periksi, etten lataa enää itsemurhavitsejä Instaan. En pahastu tällaisesta sensuurista, sillä voin laittaa ne kuvat aina kirjoihini.
Dagssonin mukaan yleisön reaktiot heijastelevat aina yhteiskunnan sen hetkistä tilaa.
– Nykyisin ihmisillä on tarve sanoa pahasti.
Hugleikur Dagsson on tehnyt sarjakuvia yli 20 vuotta.
Humoristilla ei ole yhtään aihetta, joka olisi tabu. Kaikesta voi periaatteessa vitsailla. Eri asia on, että kannattaako se.
– Ei ole mitään, mitä en tekisi. Kyse ei ole lopulta siitä, mitä sanot, vaan kuinka asiasi esität.
Dagsson ei tee juttuja, joissa vitsaillaan ihmisten ihonväristä tai erilaisuudesta.
– Olen keski-ikäinen valkoinen mies. Olen todella etuoikeutettu. Ei kukaan halua tietää, mitä minä ajattelen eri etnisistä ryhmistä.
Dagsson ei ole pelkkä sarjakuvataiteilija. Humoristi on kirjoittanut myös kolme näytelmää ja hänet on valittu Islannissa vuoden näytelmäkirjailijaksi.
– Ensimmäinen näytelmä perustui kirjoihini. Menin mökille ja katselin kaikkea, mitä olin tehnyt. Yhdistin vitsejäni ja kirjoitin niistä tarinan. Näytelmässä oli lopulta kolme perhettä: rikas perhe, köyhä perhe ja perhe, jolla oli huumeongelma.
Toinen näytelmä oli musikaali ja kolmas sijoittui 1700-luvulle ja se perustui islantilaiseen mytologiaan.
– En ole löytänyt vielä uutta aihetta näytelmälle. Aiemmin tein asioita siten, että ryhdytään hommiin ja katsotaan mitä tapahtuu. Olin aika huoleton. Nyt yliajattelen kaiken. Riippuu päivästä, mitä saan aikaiseksi. Kun alan kirjoittaa, pitää vain olla ajattelematta liikaa.
”Olin aika huoleton. Nyt yliajattelen kaiken.
Dagsson vierailee parhaillaan Suomessa ja hänellä on viisi stand up -keikkaa, Lahdessa, Tampereella, Turussa ja Helsingissä.
– Sarjakuvissa voin tehdä mitä haluan. Ne ovat minimalistisia ja kerron tarinan maksimissaan kolmella puhekuplalla. Kuvan ei tarvitse olla edes hauska. Se voi olla surullinen – tai kauhea.
Stand up -lavalla kaikki on toisin.
– Lavalla toimivat aivan eri vitsit kuin paperilla.
Voiko yleisön edessä laukoa mitä vain?
– Kyse on perspektiivistä. Esimerkiksi koomikko Anthony Jeselnik kertoo todella häiriintyneitä juttuja, mutta ei hän selittele niitä. Tai puolustele, että tämä on vain komediaa. Ricky Gervais tekee huumoria asioista, joista ei saisi puhua. Mutta juurihan hän sanoi sen asian lavalla. Hän käyttää hyväkseen sitä faktaa, että ihmiset suuttuvat hänen puheistaan.
Dagssonin tyyli on toinen.
– En yritä suututtaa ihmisiä, koska loukkaava vitsi ei ole välttämättä hauska. Jos vitsin pointti on jotain muuta kuin naurattaminen, se voi mennä pieleen.
Dagsson ei ole joutunut sensuurin kynsiin kotimaassaan. Englannissa kaikki kuvat eivät ole päätyneet kirjoihin.
– Minulla oli aikoinaan vitsi skientologiasta. Niihin aikoihin skientologikirkko haastoi vitsailijoita oikeuteen ja kustantajani ei halunnut mitään häsäkkää heidän kanssaan.
– Toinen poistettu sarjakuva oli strippi ulkoavaruuden olennoista, jotka hyökkäävät maahan. Kuvan ihmiset huusivat alieneille, että hiton muslimit. Silloin oli juuri päällä Jyllands-Postenin Muhammad-pilapiirrosjupakka. Ymmärsin hyvin, että kustantaja ei halunnut sitä kuvaa kirjaan. Minulla oli tarpeeksi muitakin vitsejä.
– Kakka edustaa yhteiskuntaa ja pissa kulutusta. – Bravo. Nero. Mullistavaa.
Millaista on taiteilijan elämä Islannissa?
– Minulla on manageri ja toimisto. Jos häntä ei olisi, kaikki olisi kaaosta. Käyn toimistolla joka päivä. Vastailen haastatteluihin, suunnittelen t-paitoja. Jotain uutta pitää saada koko ajan ulos. Managerini kertoo viikko-ohjelman ja minä keskityn tottelemaan suunnitelmaa.
Onko menestys muuttanut mitään?
– Ennen oli hauskaa, kun sain tehdä mitä huvittaa, Nyt tämä on työ ja kuulostaa vähän siltä, että olen vain tavallinen myyntimies. Mutta sekin homma pitää tehdä, että työt jatkuisivat.
