HS: Toivo Sukari ryntäsi 8 kilometrin lenkille sydänoperaation jälkeen – aamulla lähti taju

Liikemies Toivo Sukari kiidätettiin sairaalaan, ja hän joutui uudestaan sydänoperaatioon.

Toivo Sukarin vointi romahti sydänoperaation jälkeen.

25.1. 8:44

Sepelvaltimotautia sairastavalle Toivo Sukarille tehtiin pallolaajennus tammikuun alussa. 68-vuotias liikemies kertoi tuolloin IS:lle toimenpiteen sujuneen hyvin, mutta viime viikolla Seiska uutisoi, että hänet on kiidätetty sairaalaan.

Sukari kertoo nyt Helsingin Sanomille vointinsa romahtamisesta. Sukarin mukaan kaksi päivää leikkauksen jälkeen, perjantaina 13. tammikuuta, hän palasi jo töihin ja kävi kahdeksan kilometrin kävelylenkillä.

Lauantaiaamuna Sukarista tuntui kuin sänky pyörisi ja hänen verenpaineensa huiteli pilvissä, hän kertoo HS:lle. Sukari otti nitroa, mutta taju lähti ja vaimo Nadja Sukari joutui soittamaan ambulanssin.

– Arvomaailma meni hetkessä uusiksi. Bisnekset häipyivät horisonttiin saman tien, kun huomasin, että nyt on tosi kyseessä, Sukari kertoo HS:lle.

Lehden mukaan Sukarille tehtiin viikko sitten maanantaina toinen pallolaajennus Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.

– Käsittääkseni se on aika poikkeuksellista, että miehelle tehdään viikon sisällä kaksi pallolaajennusta.

Toisen pallolaajennuksen jälkeen kaiken piti olla kunnossa, mutta sunnuntaina Sukaria alkoi taas huimata, hänen selässään tuntui pistävää kipua ja verenpaine oli jälleen koholla.

– Selkäkipu osoittautui vain lihaskrampiksi. Lääkäri totesi, että kaikki on nyt suonissa kunnossa, ja oireeni ovat psykosomaattisia. Nyt pitää siis seuraavaksi saada myös pää kuntoon, Sukari toteaa huojentuneena HS:lle.

Sukari on noudattanut terveitä elintapoja liikkumalla paljon, syömällä lähinnä kalaa ja vihanneksia ja nukkumalla riittävästi.

Terveysintoilijana tunnettu Sukari kertoi IS:lle saaneensa diagnoosin joulun jälkeen. Sepelvaltimotaudissa sydämeen happea ja verta kuljettava valtimo ahtautuu.

– Lääkäri ihmetteli, etten ollut huomannut mitään oireita. Oireettomuushan tässä oli pahinta, koska sen takia ei ollut syytä tutkia, hän totesi IS:n haastattelussa.

Sukari on noudattanut terveitä elintapoja liikkumalla paljon, syömällä lähinnä kalaa ja vihanneksia ja nukkumalla riittävästi.

– Kävi ilmeisesti niin, että kova kuntoiluni peitti lievät oireet. Lääkäri arveli, että oireet olisivat olleet helpommin huomattavissa, jos en olisi näin hyvässä kunnossa.

Sepelvaltimotaudin hoitokeinoihin kuuluu pallolaajennus, joista ensimmäinen hänelle tehtiin Helsingissä Mehiläisen sairaalassa. Sukari kertoi tuolloin, että sydänoperaatio sujui hyvin ja hän kotiutui sairaalasta samana päivänä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?