Pääsevätkö julkkisten lapset Teatterikorkeaan kuuluisan sukunimen ansiosta? Hannu-Pekka Björkman ja Elina Knihtilä tyrmäävät sitkeät harhaluulot

Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun näyttelijälinjan valintaprosessia on uudistettu viime vuosina.

Teatterikorkeakoulussa vaikuttaneet Kati Outinen, Elina Knihtilä ja Hannu-Pekka Björkman valottavat valintaprosessia.

3.1. 11:38

Näyttelijä Kati Outinen, 61, toimi Teatteri­korkea­koulun näyttelijätyön professorina vuosina 2002–2013. Hän ei tunnista Yhdysvalloissa tällä hetkellä puhuttavaa ilmiötä taidealan nepotismista eli sukulaisten suosimisesta. Ilmiö ei näkynyt koulussa hänen professuurinsa aikana.

– En ole kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, sillä sanoisin näin, että näytellessä yleisö kyllä huomaa, osaako tuo vai ei. Siinä eivät sukulaisuudet auta, Outinen kommentoi.

Kati Outinen palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla parhaan naisnäyttelijän palkinnolla vuonna 2002.

Outinen sanoo, että Teatterikorkeakoulun pääsykokeet ovat näyttökokeet, eivät CV-kokeet. Vaikka hakijoiden joukossa olisi kuuluisien näyttelijöiden lapsia, kohtelu on Outisen mukaan tasavertaista.

– Heille ei helpoteta tehtäviä, eikä vaikeuteta tehtäviä. Näyttelemistä ei ole ilman toisia ihmisiä, joten se on ihan mahdotonta, että siinä olisi jotain etuoikeuksia tai epäetuoikeuksia. Siinä on vain elettävä hetkessä, Outinen sanoo.

Hakuprosessia on kuitenkin muutettu viime vuosina. Teatterikorkeakoulun näyttelijätyön professorina vuosina 2013–2018 työskennellyt näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, 53, kertoo koulun ottaneen opiskelijavalinnoissaan käyttöön Ruotsin mallin, jossa hakijat käyvät valintaprosessin läpi pelkillä etunimillään.

– Teimme sellaisen muutoksen hakuprosessiin, etteivät raatilaiset tiedä hakijoiden sukunimiä. Siellä on tiedossa pelkkä etunimi ja numero, Björkman kertoo.

Työläisperheen kasvatti Hannu-Pekka Björkman opiskeli ensin Lahden kansanopiston teatterilinjalla ja sen jälkeen Teatterikorkeakoulussa teatteritaiteen maisteriksi.

– Ainoastaan koulun sihteerit, 1–2 henkilöä, tietävät, keitä hakijat ovat. Tämä malli tuli Tukholman Teatterikorkeakoulusta, hän täsmentää.

Björkman pitää mallia hyvänä uudistuksena.

– Se on ihan puppua, että valittaisiin näyttelijöiden lapsia. Sitä ei voi tapahtua sukunimen perusteella.

PROFESSORI Elina Knihtilä, 51, oli mukana uudistamassa valintaprosessia. Hakijoita kouluun on vuosittain keskimäärin 1 200, joista 12 saa opiskelupaikan.

– Valintaprosessiin liittyy paljon mystiikkaa ja erilaisia käsityksiä. Yksi niistä on tällainen, että näyttelijät valitsevat muiden näyttelijöiden lapsia. Tämä käsitys toistuu kauhean usein, Knihtilä kertoo.

Näyttelijä Elina Knihtilä on toiminut Teatterikorkeakoulun näyttelijätyön professorina vuodesta 2013 saakka.

– Se liittyy varmasti mystifiointiin, enkä usko, että väitteellä on perää. Totta kai on näyttelijöitä, joiden vanhemmat ovat näyttelijöitä. Se ei varmasti ole ainoa ammatti, joka periytyy linjassa, hän uskoo.

Toinen usein kuultu väite on, että Teatterikorkeakouluun pääsisi opiskelemaan kuuluisan sukunimen avulla.

– Se nyt ei ainakaan pidä enää paikkaansa, kun emme näe sukunimiä. Suoritukset valintakokeessa ovat merkittävin asia. Emme myöskään valitse eri vuosina tietynlaisia ihmisiä, eikä meillä ole enää sukupuolikriteerejä, Knihtilä täsmentää.

Knihtilän mukaan opiskelijoita valitsevaan raatiin kuuluu noin 15 henkilöä. Jotta hakijoiden taustat eivät tulisi esiin, raatilaiset ovat tehneet keskenään sopimuksen.

– Raatilaiset eivät puhu hakijoista mitään hakuprosessin ulkopuolelta, mitä he tietävät. Tämä koskee kaikkea.

– Hakutilanteeseen ei kuulu se, mitä ihminen on tehnyt aikaisemmin, tai jos hän sattuu olemaan jonkun kollegan lapsi. Se on ihan vihonviimeinen tieto, jota jaamme toisillemme. Silloin valinta perustuu siihen, mitä tapahtuu hakuprosessin aikana, Knihtilä sanoo.

Teatterikorkeakoulu toteuttaa parhaillaan kolmevuotista tutkimusta siitä, keitä valitaan näyttelijäkoulutukseen. Tulokset valmistuvat ensi vuonna.

– Sen tarkoitus on kehittää valintaprosessia. Se varmaan paljastaa meille omia pimeitä kohtiamme, joista emme ole tietoisia.

kNIHTILÄ ja Björkman uskovat, että myös valitsijaraadin kannalta hakuprosessin anonyymiys on hyvä asia. Silloin kuuluisan suvun tuomat paineet ja odotukset eivät luo ennakko-odotuksia hakijaa kohtaan.

– Ettei se vaikuta edes alitajuntaisesti. Siksi se on otettu käyttöön, että hakijat olisivat mahdollisimman anonyymejä. Silloin valinnat tehdään pelkillä kriteereillä, ja niinhän sen pitää ollakin, Björkman sanoo.

Björkmanin mukaan opiskelu Teatterikorkeakoulussa on rankkaa, ja vaikka vertailua tulee väistämättä, opiskelijat eivät vertaile toisiaan sukujen perusteella. Sen hän on huomannut, että kiinnostus taidealaan kulkee usein verenperintönä.

– Kiinnostus alaan on yleensä vahva, jos on lapsesta pitäen pyörinyt teattereissa ja kulisseissa, kuullut keskusteluja ja on ehkä ollut mukana näyttämölläkin. Takuulla se tuo innostusta alaan. Toisaalta voi olla myös päin vastoin, ettei halua missään tapauksessa lähteä alalle, Björkman pohtii.

– Luulen, että monet saattavat jopa kokea taakkana sen teatteri- tai taiteilijaperheen. Itse olen työläisperheestä, eikä minulle tullut mitään vaikutteita kotoa, Björkman sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?