Nämä tähdet nähtiin bilettämässä Dannyn tasavuosia – katso kuvat upeista juhlalookeista!

Dannyn 80-vuotissyntymäpäiväjuhliin saapuivat muun muassa Erika Vikman, Aira Samulin ja Juha Veijonen.

23.9. 21:09

Pitkän musiikkiuran taivaltanut laulajalegenda Danny juhli 80-vuotissyntymäpäiväänsä Helsingin Kaivohuoneella torstaina 22. syyskuuta. Paikalle saapui yli 600 kutsuttua. Illan vieraslista koostui Dannyn perheenjäsenistä, ystävistä ja kollegoista.

Juhlissa monet tunnetut julkisuuden henkilöt sädehtivät juhla-asuillaan.

Itse syntymäpäiväsankari Danny pukeutui mustiin ja koristeli asunsa kultaisella korulla. Mustiin pukeutuivat myös tapahtumapromoottori ja entinen ralliautoilija Kalle Keskinen (vas. ) ja Kari Tapion poika Joona Jalkanen (oik.).

Dannyyn yhdistetty aloitteleva artisti Helmi Loukasmäki hurmasi tyylillään, joka koostui mustasta mekosta, samansävyisistä kengistä, kultaisesta kaulaketjusta, kiharoiduista hiuksista ja punaisista kynsistä.

Paikalle ilmestyi myös Dannyn ex-kumppani, artisti Erika Vikman pitkää ponihäntäänsä heiluttaen. Laulajatähti säkenöi pinkissä jakussaan, jonka erikoisuutena olivat karvahihat. Jakun alta pilkisti musta mekko ja lisäkoristeiksi Vikman oli valinnut mustat korkokengät, samansävyiset sukkahousut sekä hopeiset ristikorvakorut.

Aina yhtä pirteä tanssinopettaja ja yrittäjä Aira Samulin koristeli mustan mekkonsa monisävyisellä huivilla, kimaltelevilla mustilla korkokengillä, kultaisilla koruilla ja viininpunaisilla laseilla.

Juhliin osallistui myös iskelmälaulaja Arja Koriseva, jonka asuvalintaan kuuluivat harmaasävyinen karvamekko ja hopeiset korvakorut.

Juontaja ja muusikko Wallu Valpio korosti kaulatatuointejaan tyylikkäästi farkkukauluspaidalla. Asuun tuo väriä kesäinen Monaco-panamahattu ja ruskeat silmälasit.

Laulajat Kai Lind, Pirkko Mannola ja hänen puolisonsa Göran Stubb pukeutuivat tyylikkäisiin pukuihin. Mannolan jakku oli solmittu vatsan kohdalta ja sen alta pilkotti tummansininen kauluspaita. Hopeinen rintanappi viimeisteli Mannolan tyylikkään asun.

Juontaja ja tanssinopettaja Marco Bjuström hymyili juhlissa mustassa jakussaan ja kauluspaidassa sekä harmaamusta-raidallisissa housuissa.

Iskelmä- ja poplaulaja Frederik juhli tummansinisessä takissa, jossa oli farkkuelementti. Takin alta paistoi valkoinen pystyraitainen paita ja asun viimeistelivät laitettujen hiusten lisäksi tummansiniset farkut ja mustat kengät.

Näyttelijä Juha Veijonen toi väriä jakkupukuunsa punaisella kauluspaidalla. Veijosen avecina oli hänen puolisonsa Maria Hämäläinen, joka pukeutui keltaiseen maximekkoon ja kantoi mukanaan ruskeaa olkalaukkua.

Tummansiniseen pukuun pukeutunut laulaja Pepe Willberg saapui juhliin vaimonsa Pauliina Visurin kanssa, joka loisti sinisessä mekossaan.

Sanoittaja, musiikkituottaja ja laulaja Ilkka Vainio erottui joukosta hiekanvärisessä jakkupuvussaan, jonka jalokivenä toimi vaaleansiniraitainen kravatti.

Samankaltaisiin haalariasuihin pukeutuneet CatCat-yhtyeen laulajasisarukset Katja (toinen vas.) ja Virpi Kätkä (toinen oik.) toivat mukanaan omat tyttärensä. Katjan tytär Janette (oik.) pukeutui mustaan asuun ja viimeisteli sen samanvärisellä vyöllä. Virpin tytär Jane pukeutui hieman samantyylisesti, mutta vyön sijaan hän koristeli asunsa karvahuivilla ja kaulakorulla.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?