Kansalaiset saapuivat hyvästelemään Vesa-Matti Loirin kirkon edustalle – Daniel saapui pienen vauvansa kanssa, Helena riensi suoraan töistä työhaalareissa

Vesa-Matti Loiri siunataan tänään viimeiselle matkalleen Johanneksenkirkossa Helsingissä.

20.9. 14:05

taiteilija Vesa-Matti Loiri hyvästellään tänään tiistaina viimeiselle matkalleen.

Siunaustilaisuus alkaa kello 15. Tilaisuuteen on arvioitu osallistuvan noin 150 hautajaisvierasta. Siunauksen toimittaa Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo.

IS seuraa Loirin hautajaispäivää suorassa lähetyksessä, jota voit seurata alla näkyvästä linkistä.

Lue lisää: Vesa-Matti Loirin siunaus­tilaisuus alkoi – rouva Jenni Haukio ja Sanna Marin kunnioittivat vainajan muistoa

Johanneksenkirkon edustalle on saapunut jo hyvissä ajoin kansalaisia hyvästelemään kansantaiteilijaa.

Siunaustilaisuus on vain kutsutuille vieraille.

Ari Hämäläinen, 56, saapui katsomaan paikan päälle Loirin viimeisestä matkaa.

– Hän oli joka alan taituri viihteen saralla, Hämäläinen kuvailee.

– Itsekin olen tehnyt tv-sarjoissa ja elokuvissa avustajahommia.

Hämäläinen ei kuitenkaan koskaan päässyt tapaamaan Loiria.

– Harmin paikka, nyt kun tapaan, niin hän on viimeisellä matkallaan.

Hämäläinen kertoo tulleensa Johanneksenkirkon edustalle jo kello 11 aikaan.

Ari Hämäläinen

Paikalle kello 13 saapunut Tiina puolestaan kertoo, että hän ehti jo käydä ostamassa villapaidan, kun odotellessa tuli vilu.

– Vesku antoi paljon ja oli aito ihminen, iloinen ja herkkä, toista ei tule, hän summaa.

Hän saapui ystävänsä Tuovin kanssa.

– Tulin kunnioittamaan hänen persoonaansa, kaikkia lauluja.

Tiina ja Tuovi

Lauri Hietala, 61, ja Helena Hietala tulivat jättämään viimeiset jäähyväiset.

– Suuri legenda, Lauri toteaa.

– Ei tule toista samanlaista, Helena jatkaa.

Pariskunta kertoo lähteneensä töistä hieman aiemmin päästäkseen näkemään Loirin viimeisen matkan.

– Ei ehtinyt vaatteitakaan vaihtamaan, rakennushaalareissa oleva Helena naurahtaa.

Kysyttäessä Lauri kertoo Loirin suureksi vääryydeksi sen, että Loirin Brontosaurus ei noussut isoksi hitiksi.

– Muistan Loirin valitelleen sitä joskus lehdessä.

– Kerran tapasimme Corona-baarissa ja pelasimme biljardia. Hävisin Loirille, Lauri muistelee 20 vuoden takaista kohtaamista.

Helena kertoo kaikkien Uuno-elokuvien olleen hänelle aikanaan iso asia.

– Myöhemmin tykästyin myös Loirin musiikkiin.

Lauri ja Helena Hietala

Sara Hintikka, 17, Kiia Kirves, 17 ja Anfia Leppäaho, 17 tulivat läheisestä Norssin lukiosta katsomaan Loirin viimeistä matkaa.

Loirista tulee ensimmäisenä mieleen Vain Elämää ja Turhapurot.

Kiia komppaa Saraa.

– Sellainen ikoni, jonka kaikki tietävät.

Anfia kertoo ettei ole katsonut Uuno-elokuvia.

– Muistan Robinin tehneen kauniin coverin Loirin Lapin kesä -biisistä Vain Elämää -ohjelmassa.

Sara Hintikka, Kiia Kirves ja Anfia Leppäaho

Mirja Kujansuu ja Riitta Anttonen toivat molemmat yhden ruusun Loirille ja veivät ne kirkon oven eteen patsaan alle.

– Veskun muistolle, Mirja Kujansuu sanoi.

Mirja Kujansuu ja Riitta Anttonen

Daniel Ek, 41, ja 10-kuukautinen Gabriel-vauva tulivat katsomaan kirkolle Loirin viimeistä matkaa.

– Elokuvia on tullut katsottua kahteenkin otteeseen samoja elokuvia siis.

Suosikkielokuvaksi Ek mainitsee Uuno armeijan leivissä.

– Toinen tietysti on Uuno Epsanjassa.

Ek kertoo kerran tavanneensa Loirin.

– Oltiin lentokoneessa matkalla Espanjaan.

– Ei ollut silloin Uunona, vaan ihan omana itsenään, varmaan lomamatkalla.

Loirin merkityksen Ek kertoo olevan itselleen valtava.

– Suuri hahmo koko Suomen kulttuurille.

Daniel saapui pienen vauvansa kanssa.

Paula Lehtinen, 75, tuli katsomaan Loirin viimeistä matkaa Meilahdesta.

– Tulee itku, hän muistelee kansantaiteilijaa.

Ensimmäisen kosketuksen Loiriin Lehtinen kertoo saaneensa 1960-luvulla ikonisesta Pojat-elokuvasta.

– Uuno Turhapurot ovat myös loistavia.

– Miellyttävää kuunneltavaa oli myös Eino Leino -tulkinnat.

Suurimmaksi asiaksi hän kuitenkin mainitsee Loirista välittyvän lämmön.

– Tuli tunne, että hän tahtoi kaikille aina vain hyvää.

Paula Lehtinen

Markus Kauppinen, 42, tuli kameran kanssa katsomaan Loiria kirkon edustalle. Lapsuudessa on Uunot tullut katsottua moneen kertaan.

– Myöhemmin myös aloin käymään keikoilla.

Kauppinen kertoo jatkaneensa perinnettä ja näyttäneensä Uunoja lapselle.

– Uskomaton kaveri, teki sitten urheilua tai viihdettä, niin oli mestari joka jutussa.

– Oli myös yksi parhaista koomikoista, mutta osasi myös vakavat roolit.

Markus Kauppinen

Jarkko Vyyryläinen, 55, ja Petra Pulkkinen, 50, tulivat katsomaan Loirin viimeistä matkaa.

– Turhapurot ja 1970- ja 1980-lukujen komediasarjat tulee ekana mieleen, Vyyryläinen muistelee.

– Kuten Speden Hirttämättömät-elokuva.

Pulkkinen komppaa ystäväänsä.

– Spede Show:t olivat aikanaan koko perheen juttuja, joita keräännyttiin katsomaan.

– Myöhemmin kiinnostuin myös hänen Eino Leino -tulkinnoista.

Viime aikoina hän on perehtynyt myös Loirin ”henkisyyteen”.

– Itsekin olen henkinen-ihminen ja kiinnostunut näistä asioista, Pulkkinen toteaa.

Vyyryläinen mainitsee lopuksi käyneensä laskemassa useamman orkidean kirkon portaiden eteen.

– Vahinko ettei häntä haudata sankarihautausmaalle, Vyyryläinen päättää.

Jarkko Vyyryläinen ja Petra Pulkkinen

Mirja Aalto, 64, tuli Viikistä asti katsomaan Loirin viimeistä matkaa.

– Ihana, monipuolinen taiteilija.

Ensikosketuksensa hän muistelee olleen Pojat-elokuvan.

– En pysty sitä enää katsomaan. Itkettää niin paljon se kohtaus, jossa nuori Loiri juoksee junan perässä, Aalto muistelee elokuvan ikonista loppukohtausta.

Lisäksi hän kertoo pitävänsä Loirin Eino Leino -tulkinnoista.

– Ei voi nostaa mitään yhtä kappaletta erikseen. Ne ovat kaikki niin koskettavia.

Minja Aalto

Jari Ahti, 74, tuli sähköpyörällään Pikku-Huopalahdesta katsomaan Loirin viimeistä matkaa.

– Suuri taiteilija.

Ensikosketuksen Loiriin hän kertoo olevan Speden elokuvissa ja ohjelmissa.

– Nuorena miehenä minulla oli vielä hiukset edessä ja jotkut pikku pojat luulivat minua Loiriksi, Ahti hymähtää.

– Se on upeaa, kuinka paljon iloa Loiri on kansalaisille tuottanut.

Jari Ahti

Dimitri Baltzar, 37 kertoo tunteneensa Loirin hyvin.

– Hän oli minun ystävä.

Baltzar kertoo olleensa vuosia sitten Hyvinkäällä keikalla, jonka lopuksi pääsi Loirin takahuoneeseen.

– Meistä tuli sen myötä ystäviä ja näimme raviradalla.

Baltzar esitteli myös kukkaa ja korttia, jotka hän käy laskemassa kirkon portaiden läheisyyteen.

Dimitri Baltzar

Juho Koskimies, 42, tuli kello 14 aikaan kirkon läheisyyteen katsomaan tapahtumaa.

– Emme tunteneet, mutta tapasin kerran Jyväskylän Poppari-ravintolassa, kun sai vielä polttaa sisällä.

Kohtaamisen hän kertoo olleen rento.

– Jäi erittäin lämmin fiilis, olimme opiskelijaporukalla ja kuunteluoppilaita siinä kohtaan, kun Loiri ja hänen seurueensa keskustelivat.

Hän mainitsee ostaneensa vuonna 1986 Herttoniemen Shelliltä Loirin kaksi C-kasettia.

– Niitä oli kaksi, sini- ja punakantinen ja molempien nimet taisivat olla Kliffa hei kliffa hei.

– Sitä tuli kuunneltua paljon.

Juho Koskimies

Ida Thynell, 46, tuli kirkon ulkopuolelle Bassettinsa Tepon kanssa.

– Asun lähellä, niin olin jo aiemmin päättänyt tulla jättämään viimeiset jäähyväiset.

Thynell kertoo olevansa iloinen, että kirkon vieressä olevan urheilukentän työmaa hiljeni kirkon kellojen alettua soida.

– Huomaavaista, että hautajaisten ajaksi hiljennyttiin.

– Työmaan äänet olisivat voineet kuulua myös kirkon sisälle, ja häirinnyt omaisia ja muita vieraita.

Thynell ei osaa nopeasti sanoa mitään yhtä tiettyä Loiri-suosikkia.

– Ehkä ne Eino Leino -tulkinnat ovat nyt viime aikoina korostuneet.

Hän muistuttaa, että viihteen ohella Loirilla oli herkkä puoli.

– Monilahjakkuus.

Ida Thynell

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?