Tapahtuma-alan yrittäjä ja somepersoona Sointu Borgin, 30, nimi nousi koko kansan huulille hänen voitettuaan keväällä 2021 esitetyn Diili-tv-kilpailun. Voitolla hän lunasti itselleen halutun työpaikan Jaajo Linnonmaan yritysten kehitysjohtajana.
Nyt Borg tuo julki, mitä Diili-voitosta todellisuudessa seurasi. Hän julkaisi tänään keskiviikkona 7.9. Röyhkeästi rohkea – Kuinka haistattaa asialliset vitut? -esikoiskirjansa, jossa hän esittää väitteitä Diilin jälkeisistä tapahtumista.
Borgin mukaan elämä tv-kisan päätyttyä oli kaikkea muuta kuin ruusuntuoksuista päiväunta. Hän kertoo jääneensä kuvausten jälkeen yksin.
– Ylläpidän kulissia ja tuntuu kuin kusettaisin kaikkia. Vastailen henkilöhaastatteluissa kysymyksiin kehitysjohtajuudesta, vaikka koko kehitysjohtajan pestiä ei ole edes olemassa. Tätä minulle ei suoraan työni alkaessa kerrota, vaan kaikki pitää tulkita ajan myötä rivien väleistä, Borg kertoo uutuuskirjassaan.
– Olen paiskinut hommia useita viikkoja ilman asianmukaisia palkkaneuvotteluja tai työsopimuksia. Olen kertakaikkisen hämmentynyt ja hukassa. Haluan uskoa, että työkuviot selkeytyvät vielä ja ihmiset ympärilläni ovat vain liian kiireisiä hoitaakseen perusasioita. Yritän tsempata ja pysyä optimistisena, hän muistelee.
Borg sanoo kirjassa voineensa henkisesti huonosti kuvausten jälkeen. Jopa koko kisaan lähteminen on mietityttänyt.
– Välillä kadun koko kisaan osallistumista, koen tulleeni jopa huijatuksi. En saa kysymyksiini ja vaatimuksiini suoria vastauksia, ja kaikki on epämääräistä kaaosta. Asioista ei puhuta suoraan, ideana on leikkiä, että kaikki on kunnossa, hän lataa kirjassaan.
– Finaalin jälkeen olisi ollut aikaa suunnitella työn alkamista puoli vuotta. En selvästi ole prioriteetti. Esimiestäni ei tunnu kiinnostavan, että kyseessä on oikeasti elämäni ja talouteni. Tarvitsen oikeaa palkkaa, en ympäripyöreitä lupauksia ja korulauseita.
Vuonna 2020 esitetyllä Diili-kaudella haettiin kehitysjohtajaa Jaajo Linnonmaan yrityksiin.
Borgin mukaan häntä on Diili-voiton jälkeen kohdeltu ”kuin heittopussia”. Kehitysjohtajapestin lisäksi ohjelmassa sai alkunsa verkkovarainhankintaan keskittyvä Kolla-startup, jonka vetäjä Borgista tuli.
Kirjassa Borg kertoo joutuneensa paiskimaan muitakin töitä voiton jälkeen, kuten tekemään puhujakeikkoja, haastatteluja, someyhteistöitä sekä tv-esiintymisiä.
– Diili-voiton tuoman työpaikan lisäksi arkeni sisältää helvetisti muutakin duunia, sillä jostain tulojakin on saatava, Borg kertoo kirjassa.
– Voittoni jälkeen minulle ei ojenneta mitään tarjottimella. Kaiken mitä rakennan, rakennan itse persnahastani. Painan aivan saatanasti töitä. Tätä sivustaseuraajat eivät tunnu ymmärtävän. He eivät yksinkertaisesti tajua, kuinka paljon raadan brändini eteen.
Borg ruotii, että Diilistä seurasi ainoastaan lyhyt pyrähdys valokeilassa, minkä hinta on ollut kova. Hän kuvailee kirjassa rehkineensä ”14 tuntia päivässä, seitsemän päivää viikossa”.
– En näe ystäviäni, ja parisuhdekin on koetuksella. Tiedostan, että noste on pian ohi, joten minulla ei ole aikaa jarrutella, hän selvittää kirjassa.
Julkisuudessa ja jopa omassa lähipiirissään Borg sanoo silotelleensa totuutta. Kirjassaan hän perustelee, ettei hän halunnut sysätä yksittäisiä henkilöitä rekan alle.
– En halunnut avata asioiden todellista laitaa kenellekään Diili-voittoni jälkeen, mediasta puhumattakaan. Pelkäsin kuollakseni polttavani siltoja ja halusin suojella henkilöbrändejä ympärilläni. Kyse ei ollut pelkästään minusta ja minun tunteistani, mikä lisäsi tilanteen monimutkaisuutta.
Borgin mukaan hän ei halunnut vaikuttaa kiittämättömältä tai saada ”hankalan naisen leimaa otsaansa”. Hän myös pohtii kirjassa, ettei kukaan olisi uskonut häntä.
– Todellisuudessa pelkäsin ihmisten reaktioita. Halusin suojautua arvostelulta. Ajan kuluessa jouduin kuitenkin laittamaan itseni seinää vasten. Miksi ihmeessä koin velvollisuudekseni suojella ihmisiä ympärilläni? Kuka suojeli minua?
Kirjassaan Borg ei nimeä yksittäisiä henkilöjä, mutta julkisuudessa on spekuloitu Borgin ja juontaja Jaajo Linnonmaan välirikosta. Kaksikko on kiistänyt huhut, mutta sen Borg on tunnustanut, ettei kahden vahvan persoonan yhteistyö ole aina ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Aki Linnanahteen podcastissa hän sanoi, etteivät huhut kuitenkaan olleet täysin tuulesta temmattuja.
– Ei meillä koskaan mitään välirikkoa ole ollut, eikä mua ole koskaan poistettu mistään rekistereistä. Mä koen, että asiat otetaan pois konteksteistaan. Mutta mä en ymmärrä, miksi se on asia, mitä pitäisi peitellä. Jos on kaksi vahvaa persoonaa, niin mitä sitten, jos välillä haetaan vähän linjoja, Borg kommentoi Linnanahteen podcastissa lokakuussa 2021.
Jaajo Linnonmaa puolestaan kommentoi asiaa Instagramissa heinäkuussa 2021 ja kirjoitti, että väitteet riidasta ovat ”ihan potaskaa”.
– Totuus on kuitenkin se, että meillä on kaikki hyvin ja oon ollut supertyytyväinen Soinnun valintaan. Kaiken lisäksi meillä on ollut hauskaa tehdä työtä yhdessä ja odotan innolla, että kesäloman jälkeen hommat taas jatkuu, radiotähti kirjoitti tuolloin.
Sointu Borg Diili-ohjelmassa.
Viime maaliskuussa Linnonmaa paljasti IS:lle, että Borg etsii Kolla-yritykselle uutta vetäjää. Samaan hengenvetoon hän hehkutti yhteistyötä Borgin kanssa.
– On mennyt mahtavasti ja on hienoa, että tv-ohjelmasta syntyy toimiva yritys, joka työllistää ihmisiä. Nyt Sointu etsii Kollalle uutta vetäjää ja jatkaa itse yrityksen yhtenä omistajana, Linnonmaa kertoi.
Borg puolestaan paljasti viime kesäkuussa IS:n haastattelussa, ettei hän työskentele enää Jaajo Linnonmaalle.
– Yhteinen yritys on olemassa ja olen siinä mukana osaomistajana, mutta en ole Jaajolla töissä kehitysjohtajana, Borg kertoi ja sanoi työskentelevänsä omassa yrityksessään kuten jo ennen tv-ohjelmaa.
Jo tuolloin Borg avautui, kuinka hänen piti kameroiden sammuttua osata omin avuin hyödyntää tv-ohjelman tuoma näkyvyys.
– Diili antoi minulle näkyvyyttä, mutta olen joutunut itse pitämään huolta urani edistämisestä. Moni ajattelee minun olleen onnekas, mutta jokaisen pitää itse rakentaa oma elämänsä, sillä kotoa kukaan ei tule hakemaan, Borg korosti.
Hän alleviivasi, että hänellä menee nyt hyvin, mutta ”harva ymmärtää sen hintaa”.
– Maksan edelleen oppirahoja, mutta tietynlainen naiivius on karissut sen suhteen, että kaikki tässä maailmassa eivät halua toisille hyvää. Heitä riittää niin liike-elämässä kuin viihdemaailmassakin.
Lainaukset Sointu Borgin Röyhkeästi rohkea – Kuinka haistattaa asialliset vitut? -äänikirjasta,joka ilmestyi yksinoikeudella Suplaan 7.9.2022.