Kommentti: Vesa-Matti Loiri lauloi itsensä monilla kappaleillaan ikuisesti suomalaisten sydämiin – mutta yhtä levytystään hän pyhästi katui

Loiri lähti, jättiläinen kuoli, mutta laulut jäävät. Musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen käy läpi Loirin pitkän musiikkiuran Itkevästä huilusta Lapin kesään ja Nauravaan kulkuriin – sekä sattumuksiin, joita ilman Vesa-Matti Loirin ura olisi ollut varsin toisenlainen.

11.8. 19:21

Kun Vesa-Matti Loiri on kuollut, on hiljentynyt ainutlaatuinen artisti.

77-vuotiaana kuollut Loiri oli esittävän taiteen monialainen mestari, palkittu näyttelijä, hillitön koomikko ja menestyjä urheilijanakin, mutta vaikka hänen uransa olisi rajoittunut musiikin tekemiseen kirjoitettaisiin hänestä nyt perustellusti pitkiä ja koskettavia muistokirjoituksia.

Loiri koki, että hänen tehtävänsä esiintyvänä taiteilijana on ennen kaikkea välittää tunnetta. Ja sitä hän musiikkia esittäessään todella teki.

Musiikin ensirakkaudet: klassinen ja jazz

Musiikki oli vahvasti läsnä jo Loirin lapsuudenkodissa. Hänen isänsä soitti viulua ja jopa rakensi niitä itse. Radio oli Loirin muistojen mukaan päällä ”koko ajan”, ja nuori Vesku skarppasi aina, kun kuuluttaja lupasi ”amerikkalaista torvimusiikkia”. Se tarkoitti big band -musiikkia, jotain muuta kuin sen ajan suomalaista iskelmää.

Tämä on tärkeää: vaikka Loiri teki monenlaista, hän ei pitänyt kaikesta musiikista eikä tehnyt koskaan urallaan liukuhihnatuotannoksi laskettavia levytyksiä. Elokuvien suhteen saattoi olla toisin, mutta muusikkona ja laulavana artistina Loiri oli ehdoton. (Ehdoton ehkä pientä vaihtokauppaa lukuun ottamatta, mutta siitä myöhemmin.)

Ensimmäisenä varsinaisena musiikillisena rakkautenaan Loiri piti klassista musiikkia. Siihen vaikutti paljon myös serkku, 16 vuotta vanhempi kapellimestari Paavo Berglund, joka jakoi oman innostuksensa nuorelle Loirille.

Jazz tuli elämään erikoisen levykaupan seurauksena: Olavi Virran Pauli-poika myi isänsä kaupasta nipun levyjä yllätyspakettina. Loiri himoitsi levyjä, koska päällimmäisinä olivat Annikki Tähti ja Olavi Virta, ja onneksi isä suostui lainaamaan yhdeksän viikon viikkorahan etukäteen, joten 4 markkaa ja 50 penniä maksanut levypino vaihtoi omistajaa. Ensin Loiri pettyi, kun ei tuntenut nimiä levyjen kansissa lainkaan. Isä kuitenkin kehui, että hyvät kaupat tuli tehtyä.

– Opin ulkoa kaikki Count Basien soolot ja tajusin Billie Holidayn laulun. Tein kyllä tosiaan hyvät kaupat, Loiri muisteli myöhemmin.

Vain yksi soittotunti – HKL:n bussissa

Soittoharrastus alkoi nokkahuilusta. Loiri oli pyytänyt joululahjaksi klarinettia ja pettynyt aluksi saamaansa nokkahuiluun, mutta muutaman kuukauden instrumenttia tuijoteltuaan hän päätti siihen tarttua.

Nokkahuilulla saattoi soittaa mitä tahansa. Loiri opetteli soittamaan laittamalla vaikkapa Bachia soimaan ja soittamalla päälle.

Vesa-Matti Loiri Euroviisujen karsinnoissa. Laululla Huilumies Loiri lähti edustamaan Suomea Haagiin.

Poikkihuilun hän hankki, kun Teatterikoulun opiskelijakaveri takasi vekselin.

Poikkihuilun soittamista varten hän otti myös elämänsä ainoan soittotunnin, proosallisesti HKL:n sinisen bussin takapenkillä. Siellä huilisti, saksofonisti Esa Pethman näytti matkalla Vallilasta Rautatientorille, miten ansatsi eli puhallinsoitinten huuliote toimii.

Huilusta tuli soittaja-Loirin tunnetuin instrumentti, esittihän hän Suomen euroviisuedustajana kappaleen Huilumies 1980. Kappale jäi Hollannissa järjestetyissä laulukilpailuissa viimeiseksi, mutta Loirin uraan tai kansansuosioon ei sekään vaikuttanut kuten esimerkiksi Kojon nollatulos hänen uraansa pari vuotta myöhemmin.

Diabetes pakotti myöhemmin lopettamaan poikkihuilun soittamisen, koska pikkusormi ei toiminut enää kunnolla.

Ensilevytys kirjoitettiin omiin häihin

Vuonna 1966 Loiri levytti ensimmäisen kerran. Hän oli mukana aikansa kohunäytelmässä, Kalle Holmbergin ohjaamassa Lapualaisoopperassa, joka myös levytettiin.

Loiri esitti näytelmässä todelliseen henkilöön pohjautuen äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen johtajaa, Vihtori Kosolaa. Näytelmä ärsytti Lapuan liikkeen syntysijoilla Etelä-Pohjanmaalla niin, että Loiri muisteli häntä karsastetun lakeuksilla vuosikymmenten ajan esityksen jälkeen. Tietysti Loiri lopulta hyväksyttiin ja hän piti Etelä-Pohjanmaata yhtenä parhaista keikka-alueistaan.

Ensilevytyksiin kuului myös Kaj Chydeniuksen säveltämä Eino Leinon runo Nocturne. Chydenius sävelsi kappaleen Loirin ja näyttelijä Tuula Nymanin häihin.

Loiri piti vuosikymmeniä myöhemminkin Nocturnea yhtenä rakkaimmista kappaleistaan.

Ensimmäinen oma levy sisälsi kannabis-viittauksen jo nimessään

Vuonna 1971 julkaistiin Loirin ensimmäinen soololevy. Se syntyi musiikillisen hauskanpidon ja pidäkkeettömän jammailun seurauksena. Loiri, hänen parhaaksi ystäväkseen kutsuttu näyttelijä Pertti Melasniemi, Hasse Walli ja Pekka Sarmanto soittivat yhdessä jazzia ja rhythm & bluesia huvikseen. Levylle huilisti-laulaja Loiri sai avukseen suomalaisen jazzin ja rockin arvostettuja virtuooseja Pethmanista Sarmantoon, Wallista Eero Koivistoiseen ja Alf Forsmanista Reiska Laineeseen.

Vuonna 2009 Vesa-Matti Loiri oli Provinssirockin sunnuntain kotimainen pääesiintyjä.

4 + 20 -albumin nimi tulee sen avauskappaleesta, jonka alun perin levytti yhdysvaltalaisyhtye Crosby, Stills, Nash & Young. Kappaleen sanoituksesta on esitetty monia teorioita, mutta Loirin albumin nimen on usein tulkittu viittaavan kannabikseen. Kellonaika 4.20 pm (eli 16.20) on aikanaan arvioitu Yhdysvalloissa yleiseksi kannabiksen käyttöajaksi, joten numerosarjaa 420 pidetään yleisesti kannabis-viittauksena.

Loiri on kertonut muun muassa Jari Tervon kirjoittamassa elämäkertakirjassa käyttäneensä muun muassa kannabista.

Loirin esikoislevy oli niin monimuotoinen kuin jo tuolloin 1970-luvun alussa saattoi arvostetulta teatterinäyttelijältä, suositulta tv-koomikolta ja mestaruussarjatason maalivahdilta odottaa: samalla levyllä kuultiin paitsi kannabis-americanaa, myös Oskar Merikannon säveltämä Itkevä huilu heittäytyvänä, perin loirimaisena tulkintana sekä muun muassa Etelä-Amerikan Andien tunnelmiin vievä El Condor Pasa – ja paljon instrumentaali-jazzia.

Jo tuolla levyllä Loiri esitteli ilmailullisia ääripäitään, kuiskauksen kepeää herkkyyttä ja rajua revittelyä.

Vesa-Matti Loiri esiintyi Loiri All Stars -bändin kanssa Pori Jazz -tapahtumassa heinäkuussa 2013.

Leino-levytysten tausta: pudonnut syntetisaattori ja kadonnut kasetti

Sattuma johdatti säveltäjä Perttu Hietasen Loirin puheille tämän Tavastian-keikalla 1970-luvun lopulla – ja toinen sattuma johti Hietasen sävellysten levyttämiseen.

Loiri muisteli tapahtumasarjaa kerran häntä haastatellessani näin:

– Meillä oli keikka Tavastialla, ja Olli Ahvenlahti pudotti syntetisaattorin juuri, kun oli saatu jengi hyvin haltuun. Lauloin sitten Lapin kesän ilman säestystä, kun Olli joutui säätämään. Se kolahti jengille. Keikan jälkeen kaveri, Perttu Hietanen tuli takahuoneeseen ja kysyi, kiinnostaisiko Leino enemmänkin? Ja ainahan se oli kiinnostanut. Tämä kaveri oli tehnyt Leinon teksteihin sävellyksiä. Hän antoi saman tien kaksi kasettia. Pari päivää myöhemmin hän soitti ja kysyi, mitä tykkäsin, mutta olin unohtanut kasetit Tavastialle. Sanoin, että olen tärkeässä palaverissa, soita illalla uudelleen. Otin taksin keskellä päivää Tavastialle ja siellähän ne kasetit odottivat takahuoneessa. Kuuntelin ne ja tajusin, että näissä on jotain. Vexi Salmen levy-yhtiö ne sitten julkaisi, aika hyvän diilin teki.

Teki, todella hyvän diilin. 1970-luvun loppupuolella Loirin kansansuosio oli huipussaan: hän oli tuttu tv:n viihdeohjelmista, Uuno Turhapuro -elokuvista ja vakavampana ulottuvuutena tulivat levytykset: vuonna 1977 Loiri oli levyttänyt Helismaata ja 1978 tuli ensimmäinen Loirin Eino Leino -albumeista. Muun muassa Lapin kesän ikimuistoisen tulkinnan sisältänyt albumi myi tuoreeltaan 120 000 kappaletta – käsittämättömän paljon.

Loirin Leino-tulkintoja julkaistiin myöhemmin kolmen albumin verran.

Loiri suhtautui kriittisesti osaan huumorilevyistään

Vesa-Matti Loiri määritellään usein karismaattiseksi ja monipuoliseksi, myös musiikin esittäjänä. Hän ei tosiaankaan mahtunut yhden otsikon alle laulajanakaan.

Hänen suosionsa ei siis saanut kolhuja kehnosta euroviisumenestyksestä – eihän häntä leimannut mikään yksittäinen näyttelijäroolikaan, ei edes Uuno Turhapuron kansanomainen, rakastettu renttuhahmo.

Vesa-Matti Loiri Spede Pasasen muistokonsertissa vuonna 2001.

Joten samaan aikaan, kun Loiri pelleili Spede Pasasen elokuvien Turhapurona, hän levytti paitsi Helismaata ja Leinoa, myös muun muassa albumilliset Oskar Merikannon sävellyksiä, Uuno Kailaan runoja Perko-Pyysalo Poppoo -jazz-yhtyeen kanssa sekä kaksi albumillista Juha Vainion lauluja.

Yleisö tykkäsi.

Mutta totta kai kansalle kelpasi myös Vesku Loirin huumoripitoinen musiikkituotanto. Tv:stä tutun Jean-Pierre Kuselan -roolihahmonimellä levytetty Naurava kulkuri oli paitsi taitavaa komiikkaa, myös arvostetun jazzmuusikko Olli Ahvenlahden ja Loirin, säestäjä Pupen ja Kuselan musiikillinen virtuoosisuoritus, jammailua nauraen, soittaen ja toistaan seuraten. Kerralla purkkiin suomalainen nauruklassikko!

Vesa-Matti Loiri teki musiikkivideon laulamiinsa Junnu Vainion lauluihin Gloria teatterissa vuonna 2003.

Moni lie perässä yrittänyt, harva on mahtanut päästä perille.

Loiri oli itsekin Kuselan ensimmäisestä levystä ylpeä. Sen sijaan hän suhtautui jälkeenpäin kriittisesti siihen, että niin monista tv:ssä suosituiksi tulleista roolihahmoista tehtiin omat levyt nopeaan tahtiin. Esimerkiksi Tyyne-hahmon Pimpeli Pompeli -albumi olisi saanut Loirin mukaan jäädä julkaisematta.

– Uuno-leffoja tehtiin vähän liikaa – niin kuin tehtiin näitä joitakin levyjäkin, Loiri sanoi.

Aikanaan hän teki huumorilevytkin mukisematta. Hän tulkitsi, että hänellä oli levy-yhtiöpomo Vexi Salmen kanssa 1980-luvulla sanaton sopimus: hän laulaa välillä roolihahmonaan – ja saa vastapainoksi tehdä taiteellisia levyjä. Salmi julkaisi muun muassa levyllisen Loirin tulkintoja Kahil Gibranin runoja sekä Herman Hessen Lasihelmipeliin pohjautuvan albumin.

Salmen kanssa Loiri teki myös kerran vuodessa soivan kestohitin: Sydämeeni joulun teen julkaistiin vuonna 1988. Albumi on kaikkien aikojen myydyin joululevy, ja nimikappaletta voi pitää modernina joululauluklassikkona.

Vesa- Matti Loiri joulukonsertissa Heinolan maaseurakunnan kirkossa vuonna 1999.

2000-luku toi uuden suosion

2000-luvulla Loirin ei tarvinnut käydä tarvinnut käydä kauppaa levytyksistään. Hänellä oli rooli asemansa vakiinnuttaneena taiteilijana, jonka tulkittavaksi viime vuosikymmenten luottohenkilö ja ystävä Pete Eklund yhytti nuoremman polven musiikintekijöitä.

Vuosina 2006–2008 Loiri sairasteli, mutta hän lauloi hirsimökissään Inarissa levytrilogian, jonka idea oli näkemyksellisesti lainattu Johnny Cashin American Recordings-sarjasta. Vuonna 2003 kuollut Cash levytti viime töikseen vähäeleisiä akustisia versioita tutuista kappaleista niin, että varttuneen ihmisen tulkinta vakuutti. Loiri teki saman suomalaisille pop-, rock- ja iskelmäkappaleille levyillä Ivalo, Inari ja Kasari.

Nuo levyt ja niiden jälkeen julkaistu Mika Kaurismäen dokumentti Vesku vaikuttivat testamentilta, ikään kuin Loiri olisi halunnut jättää jäähyväiset hallitusti musiikin kautta.

– Kyllähän siinä sitä (testamentin jättämistä) oli. Ajattelin, että nyt on kyllä oltu Vesku Loirina ihan tarpeeksi kauan, hän kuvaili vuonna 2013.

Loiri oli kuitenkin innostunut, kun häntä vuosikymmeniä nuoremmat, arvostetut lauluntekijät Paula Vesalasta J. Karjalaiseen ja Olavi Uusivirrasta Tuure Kilpeläiseen kirjoittivat hänelle varta vasten kappaleita.

Vesa-Matti Loiri Vain Elämää -konsertissa entisellä Hartwall Arenalla vuonna 2014.

Hyvää puuta (2009), Skarabee (2010) ja Tuomittuna kulkemaan (2013) olivat tämän sukupolvien rajat ylittäneen yhteistyön hedelmiä.

Viimeiseksi studiolevyksi jäi Pyhät tekstit (2016), jossa Loiri tulkitsi Timo Kiiskisen lauluteksteiksi muotoilemia Raamatun, Koraanin ja Kalevalan ajatuksia.

Ajatuksia oli levynteosta viime vuosinakin, mutta vakava sairaus pakotti hautaamaan haaveet vielä yhdestä albumista nimenomaan hänelle kirjoitettuja kappaleita.

Laulut jäävät lohduksi

Suomalaisen viihteen ja kulttuurin historiassa ei ole toista Loirin kaltaista – vain Tapio Rautavaara pääsee lähelle suosittuna kulkurilaulajana, Suomi-filmien tähtinäyttelijänä, keihäänheiton olympiavoittajana ja jousiammunnan maailmanmestarina.

Rautavaaran kuolemasta on yli 40 vuotta, ja hänen musiikkinsa elää edelleen.

On väistämätöntä, että Loirin laulutulkinnat soivat vähintään vuosikymmenten ajan.

Loiri itse sanoi vuonna 2009 Ylelle musiikin olevan viimeinen asia, josta hän on valmis luopumaan.

Vesa-Matti Loiri on voittanut vuoden miessolistin Emma-palkinnon useammin kuin kukaan muu, yhteensä kolme kertaa vuosina 2003, 2006 ja 2007.

Nyt suomalaiset ovat joutuneet luopumaan Loirista.

Meille jäi kuitenkin musiikki. Meille jäi paljon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?