Kouriko tähtiartisti fanejaan? Chris Brown somemyrskyn keskellä uusien kuvien takia – puolustautui arvostelemalla muita

Chris Brownin poseeraustapa faniensa kanssa ihmetyttää somekansaa.

Chris Brown on amerikkalainen laulaja sekä tanssija.

5.8. 22:00

Jenkkilaulaja Chris Brown joutui keskelle erikoista somekohua, kun kuvat hänen vastikään faneilleen järjestämästään meet&greet -tilaisuudesta levisivät, kertoo Insider.

Artisti järjesti tapaamisen faneilleen osana kiertuettaan. Tapaamisessa fanit pääsivät ottamaan idolinsa kanssa yhteiskuvia, jotka kuitenkin herättävät nyt kummastelua. Otoksissa Brown poseeraa etenkin naispuolisten faniensa kanssa varsin lämpimissä tunnelmissa, muun muassa halaillen heitä. Page Six -sivuston mukaan artisti vaikuttaa jopa kourivan fanejaan.

Voit katsoa kaikki kuvat klikkaamalla julkaisun oikeassa reunassa olevaa nuolta.

Kritiikki erikoisista yhteiskuvista kantautui nopeasti myös artistin omiin korviin, sillä hän julkaisi Instagramin tarinat-osiossaan tekstin, jossa hän selvitti seuraajilleen, miksi kuvien asetelma on sellainen kuin se on. Samalla hän myös kertoo mielipiteensä perinteisemmistä kuvista, joita artistit usein ottavat faniensa kanssa.

– Minulla on maailman siisteimmät fanit ja arvostan heitä todella paljon. Nämä muistot tulevat säilymään heillä ikuisesti. Toisin kuin muistot niiden artistien kanssa, jotka eivät edes katso silmiin fanejaan, jotka mahdollistavat heidän uransa, Brown tilittää Insiderin mukaan.

– Olen olemassa vain siksi, että fanini näkevät minussa jotain, mitä en itse uskonut todeksi... siksi teen fanieni vuoksi mitä vain, hän perustelee tapaansa poseerata fanien kanssa.

Kuvien aiheuttama kohu johtuu osin siitä, että Brownia on syytetty seksuaalirikoksista useaan otteeseen hänen pitkän uransa aikana. Viimeksi alkuvuodesta 2022 häntä vastaan nostettiin syyte raiskauksesta, ja oikeuden asiakirjojen mukaan häneltä vaadittiin kanteessa korvaukseksi 20 miljoonan dollarin vahingonkorvauksia.

Seksuaalirikossyytteiden lisäksi Brownia syytettiin vuonna 2009 laulaja Rihannan pahoinpitelystä, ja tästä syytteestä hän saikin tuomion. Rangaistukseksi rikoksestaan hän sai viiden vuoden ehdollisen vankeustuomion.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?