Pietarsaari Open Airista tuli fiasko – Deep Purplen tähdittämä festivaali jouduttiin perumaan

Festivaalien piti alkaa kello 15.30 perjantaina, mutta kello 18 jälkeen tapahtuma jouduttiin peruuttamaan.

Uriah Heepin oli tarkoitus esiintyä tänään Pietarsaaressa.

29.7. 18:40

PIETARSAARI OPEN AIR -festivaali alkoi kaoottisissa tunnelmissa perjantaina, sillä suosikkiyhtyeiden esiintymiset jouduttiin perumaan vain hetkeä ennen festivaalien alkua.

Lopulta koko festivaali jouduttiin perumaan.

– Tälle illalle suunniteltu Pietarsaari Open Air -tapahtuma joudutaan valitettavasti perumaan. Peruutuksen syy on RH Entertainment Oy:n jo vuosia ongelmitta käyttämän alihankkijan toimittama esiintymislava, joka ei täytä turvallisuusvaatimuksia.

– Lavan puutteita yritettiin päivän aikana korjata, mutta valitettavasti aika loppui kesken eikä tapahtumajärjestäjälle jäänyt muuta vaihtoehtoa, kun perua koko tapahtuma, tiedotteessa sanotaan.

Jo ostetut liput korvataan asiakkaille täysmääräisesti myös palvelupalkkion osalta. Lippurahojen peruutus alkaa keskiviikkona 3. elokuuta.

– Olen todella pahoillani sekä asiakkaittemme, työntekijöidemme että Pietarsaari Open Airin artistien puolesta siitä, että joudumme perumaan tapahtuman. Meille toimitettu lava ei vastannut turvallisuusstandardeja. Tämä oli iso yllätys, sillä olemme tehneet yhteistyötä saman alihankkijan kanssa jo vuosia ja kaikki on sujunut aiemmin hyvin. Lavan turvallisuuspuutteet totesi meidän lisäksemme myös paikalliset viranomaiset sekä tapahtuman artistit.

– Teimme kaikkemme, että olisimme saaneet lavan esiintymiskuntoon, mutta aika loppui kesken. Todella harvinainen ja harmillinen tilanne. Artistien ja yleisön turvallisuus ovat meille ensiarvoisen tärkeitä seikkoja, joten peruminen oli ainoa vaihtoehto. Selvittelemme asiaa alihankkijamme kanssa lisää ensi viikolla. Tällä hetkellä en osaa kertoa enempää, RH Entertainment Oy:n toimitusjohtaja Riki Huhtala sanoo.

Jo aiemmin Cyan Kicksin ja Uniklubin esiintymiset peruttiin. Loppuillan esiintyjiksi odotettiin Deep Purplea, Acceptia ja Uriah Heepiä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?