Martina Aitolehden triathlon sai odottamattoman käänteen: maaliviivan jälkeen pikaisesti sairaalaan

Martina Aitolehti osallistui Ironman-triathloniin Frankfurtissa.

Urheilusta ammatin itselleen tehneen Martina Aitolehti päälaji on jo pitkään ollut triathlon.

27.6. 9:10

Hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti kilpaili vastikään triathlon-kilpailussa Saksan Frankfurtissa.

Aitolehti kertoo Instagram-profiilissaan, että kilpailu ei sujunut ilman vastoinkäymisiä. Juoksuosuus oli Aitolehdelle päivityksen mukaan vaikein.

– Olipahan kokemus ja taistelu. Juoksu oli käytännössä mahdotonta tänään, koska mikään ei pysynyt sisällä, Aitolehti kirjoittaa.

– Join vettä – kusin samantien alleni. Otin energiaa – oksensin. Vatsakrampit söi mun kaikki voimat.

Aitolehti kertoo, että hän mietti useaan otteeseen kilpailun keskeyttämistä, mutta ei tehnyt sitä, vaan taisteli loppuun saakka. Matka maaliviivalta jatkui kuitenkin suoraan sairaalaan ja tiputukseen.

Pääset selaamaan kuvia painamalla kuvan oikeassa reunassa näkyvästä nuolesta.

– Olo on tosi heikko ja voimaton. Ja voin kertoa että never again, Aitolehti lopettaa päivityksensä.

Aitolehden päivitys on kerännyt runsaasti kannustavia kommentteja.

– Mieletön suoritus Martina. Oot aivan huikea! Lämpimät onnittelut! Nyt lepoa, nesteytystä ja vähitellen kiinteämpää koneeseen, urheilulääkäri ja Olet mitä syöt -ohjelmasta tuttu Pippa Laukka toteaa.

– Onnea, oot kova! kannustaa fitnesstähti Ilona Siekkinen.

– Oot huikee mimmi, taistelija. Nyt taistelet voimat takaisin ja teet kaikkea mistä nautit, kannustaa myös radiojuontaja Mari Valosaari.

Triathlon on uinnin, pyöräilyn ja juoksun yhdistelmälaji. Ironman-triathlonin kokomatkalla uintiosuus on 3,8 kilometriä, pyöräily 180 kilometriä ja juoksuosuus maratonin mittainen, eli 42 kilometriä.

Martina Aitolehti osallistui viimeisimpään Iholla-ohjelman tuotantokauteen, jossa hänen arkeaan seurattiin Aitolehden itse kuvaamana.

Aitolehti oli valmistautumassa kuvausten aikaan Yhdysvalloissa järjestettäviin Ironman World Championship -kilpailuihin, mutta sai lääkäriltä kuitenkin musertavan tuomion haaveeseensa liittyen.

Martina Aitolehti Creator Awards -gaalassa kesäkuussa.

Aitolehti oli aiemmin satuttanut takareitensä treenatessa ja suunnannut siksi magneettikuviin.

– Mä sain äsken puhelun lääkäriltä, joka kattoi niitä magneettikuvia ja mulla on takareiden ja pakaran kiinnikekohdan jänteet lähes kakki poikki. Mut pitäisi leikata mahdollisimman pian, Aitolehti kertoi Iholla-ohjelman kameralle itkien.

– Jos mut leikataan nyt, se on sellainen kolmen, neljän kuukauden pituinen toipuminen ja kuntoutus. Tarkoittaa sitä, että mä en kisaa jenkeissä. On jotenkin tosi surullinen ja tyhjä olo. Liikunta ja triathlon on mulle niin helvetin tärkeää, Aitolehti totesi surullisena.

Ironman World Championship on vuodesta 1987 alkaen järjestetty kilpailu, johon päästäkseen täytyy suoriutua riittävän hyvin ympäri maailmaa järjestetyissä karsintakilpailuissa.

Vuonna 2019 Aitolehti osallistui Irlannissa järjestettyyn Iron Man -kilpailuun, joka on äärimmäistä kestävyyttä vaativa triathlon. Se sisältää uintia, juoksua ja pyöräilyä raskaissa olosuhteissa. Aitolehti selvitti tuolloin rankan, 12-tuntisen rupeaman kunnialla ja tuli maaliin oman ikäryhmänsä kuudentena.

Aitolehti on elänyt koko elämänsä urheilullisesti, ja alasta on tullut hänen ammattinsa. Tällä hetkellä hän treenaa kuin huippu-urheilija. Aitolehden päälaji on jo useamman vuoden ajan ollut triathlon.

Elokuussa 2020 Aitolehti osallistui Vierumäellä järjestettyyn Finntriathlon-kilpailun sprinttimatkaan. Aitolehti sijoittui kovatasoisessa kilpailussa peräti neljännelle sijalle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?