Näin syntyi Kari Tapion klassikko Olen suomalainen – ”Se teksti on koko laulun helmi”

Olen suomalainen on monelle elämää suurempi kappale. Näin sen synnystä kertoi laulaja Kari Tapio haastattelussa vuonna 2010.

Kari Tapio vuonna 2008.

26.6. 13:45

Ilta-Sanomien kesäsarjassa muistellaan ikimuistoisten Finnhits-aikakauden kappaleiden historiaa. Jutut ovat ilmestyneet alun perin kesällä 2010.

Olen suomalainen -niminen single ilmestyi outoon aikaan, juhannuksen aatonaattona vuonna 1983.

– Olin juhannuksena keikalla Kalajoella ja lauloin sen siellä. Eihän sitä silloin vielä kukaan tuntenut, Kari Tapio muisteli haastattelussa vuonna 2010 (Kari Tapio kuoli myöhemmin samana vuonna).

Vähän myöhemmin kappaleen tunsi moni. Se nosti "Klabbin" lopullisesti kansakunnan kaapin päälle. Kari Tapiota lämmittää se, että hänen lokakuussa 1983 kuollut isänsäkin ehti nähdä pojan menestyksen.

– Isä sanoi minulle, että nyt taisi tulla iso hitti.

Hitiksi laulun arvasi myös Finnscandian ulkomaanosaston päällikkö Jaakko Karilainen, joka löysi italialaisen Toto Cutugnon säveltämän kappaleen L'Italiano Midem-messuilta Cannesista. Laulajaksi kaavailtiin Dannya, Tapani Kansaa tai Kari Tapiota. Lopulta levy-yhtiö päätyi viimeksi mainittuun.

– Se annettiin minulle, koska olin eniten velkaa taloon! Ehkä sillä on jotain takaisin tullut, Kari Tapio myhäilee.

Laulun sanoittajaksi valittiin tuon ajan nopea sanatykki Raul Reiman. Hän teki laulusta kolme versiota, ennen kuin lopputulos tyydytti tuottajaa. Jopa Junnu Vainio totesi sittemmin, että ei olisi pystynyt parempaan.

– Se teksti on koko laulun helmi, se on niin voimakas ja kannustava, ylistää Kari Tapio Reimania.

Vexi Salmi muistaa hyvin Raul Reimanin uran alkuvaiheet. Reiman marssi vuonna 1978 Fazerin toimistoon Vexin puheille. Lämmittelysanoiksi hän totesi olevansa Suomen paras sanoittaja, parempi kuin Vexi Salmi tai Junnu Vainio.

– Sanoin, että eihän se vielä ole mitään, mutta kysyin, että oletko myös nopea. Sitten heitin hänelle pari kappaletta ja pyysin tulemaan aamulla sanojen kanssa, Vexi muistaa.

Raul Reiman oli ahkera sanoittaja.

Reiman tuli ja sai töitä Fazerin omistamalta Finnlevyltä. Reiman alkoi takoa sanoituksia armottomalla tahdilla. Hittejä tuli, mutta myös paljon huteja. Reiman teki nöyrästi töitä, hän hioi tekstejä pyynnöstä uudestaan ja oli aina valmis tekemään myös käännöksiä, joista korvaukset olivat originaaleja pienempiä.

Raul Reiman oli tuottelias, mutta myös erittäin herkkä ihminen. Hänestä tuntui jatkuvasti, että iskelmiä ja niiden tekijöitä ei arvostettu. Tilanne pahentui, kun suomirockin nousu alkoi 1980-luvulla.

– Kun Rockradio perustettiin, niin meille vittuiltiin ihan suoraan. Outi Popp kirjoitti Ilta-Sanomiin Kake Randelinin levystä, että jos joku haluaa ostaa paskaa, niin tässä on levy sitä varten, muisteli Reimanin kanssa paljon yhteistyötä tehnyt säveltäjä Jori Sivonen POP-lehdessä 2006.

Martti Syrjä teki Kari Väänäsen kanssa unohtumattoman version Olen suomalainen -laulusta Mika Kaurismäen elokuvassa Rosso (1984). Syrjän kerrotaan sanoneen tv-haastattelussa, että teksti on "ihan paskaa".

Rockväen piikittely ei varmasti ollut edes tärkein syy, mutta Reiman sairastui vakavaan masennukseen ja uupumukseen. Hän päätti päivänsä oman käden kautta vain 36-vuotiaana. Iltapäivälehdet kertoivat tuon ajan tyyliin hänen kuolleen pitkän sairauden seurauksena. Jälkeen jäi 860 levytettyä laulua.

– Kiitokset Raulille hienoista teksteistä. Hänellä olisi vieläkin sanottavaa, miettii Kari Tapio. Hän oli yhdessä Junnu Vainion kanssa kantamassa ystäväänsä hautaan helmikuussa 1987.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?