Supernanny Pia Penttala hankki kesämökin ja tajusi nopeasti karun totuuden – ei uskaltanut mennä pihalle pimeällä

Supernannynä tunnetulla psykoterapeutti Pia Penttalalla, 51, ja hänen perheellään on ollut kesämökki yli kymmenen vuotta. Aikanaan Penttalan ystävät yllättyivät aikeista hankkia mökki.

Mökkielämä on ollut minulle valtava matka takaisin kosketukseen luonnon kanssa, Pia Penttala sanoo.

25.6. 7:15

– Äitikin ihmetteli, että sinäkö mökkeilemään. En tajunnut, mikä heitä arvelutti, Pia Penttala sanoo.

Mökkeilyn myötä Pia Penttala löysi taas luontoyhteyden.

Asia alkoi valjeta, kun mökkielämä käynnistyi.

– Olin vieraantunut luonnosta. Kesti aikansa tajuta se.

Kun Penttala palasi iltamyöhällä töistä hiekkaista mökkitietä ajaen, hän soitti aina miehelleen ja pyysi tätä tulemaan pihalle vastaan.

– Pimeys jännitti minua. Aloin tajuta, että tätä ystävät olivat tarkoittaneet. Ei ollut ennalta varmaa, viihtyisinkö luonnon keskellä, Pia muistelee.

– Ja kyllä se oman aikansa otti, olin aika kovilla mökillä pari ensimmäistä vuotta. Halusin ison terassin, jotta luonto ei pääse liian lähelle, Penttala jatkaa.

Nykyään on toisin. Ympärillä vilistävät hämähäkit tai kaislikossa suhisevat rantakäärmeet eivät enää häiritse, kun Penttala kuljeskelee paljain jaloin mökin pihapiirissä.

Pia Penttala rakasti kukkia jo entuudestaan, mutta mökkeily sai hänet innostumaan muustakin pihapiirin hoitamisesta.

– Olen kukkahullu, tykkään touhuta kukkien kanssa, Penttala sanoo.

– Mökkielämä on ollut minulle valtava matka takaisin kosketukseen luonnon kanssa. Olen oppinut paljon asioita, jotka viehättävät ja selvästi myös voimaannuttavat minua.

Mökin hankinta vaati kärsivällisyyttä. Mökin haluttiin sijaitsevan seudulla, josta olisi helppo kulkea myös töihin. Sillä tavalla mökillä oleskelua voisi maksimoida.

– Ajattelimme viettävämme mökillä paljon aikaa, ei ainoastaan kesälomalla tai viikonloppuisin, Pia perustelee.

– Etsimme kaksi vuotta ennen kuin löysimme sopivan. Etsintä kesti sen verran kauan, että lapset olivat jo luovuttaneet ja luulivat, ettei meille tulekaan mökkiä.

Pariskunnan kolme nyt jo aikuista lasta pistäytyvät edelleen mökillä. Lohjan seudulla sijaitseva, reilut sataneliöinen mökki on lähellä rantaviivaa kuten vielä 1960-luvulla oli luvallista rakentaa.

Heti ensimmäiseksi mökille rakennettiin kunnon laituri.

Penttalat olivat halunneet mökin, jota voisi pikkuhiljaa laitella itselle mieluisaksi. Ihan ensimmäiseksi siivottiin ranta ja rakennettiin hyvä laituri.

– Ranta-alueesta tuli kuin ulkona oleva olohuone.

Sittemmin mökistä on poistettu sisäseiniä, uusittu pintoja ja vaihdettu järvenpuolelle isot ikkunat.

– Ikkunoista näkyvä, vaihtuva luontomaisema on kuin elävä taulu.

Entisen omistajan ikääntymisen myötä pihapiiri oli jäänyt vähemmälle hoidolle. Se on saatu vuosien myötä takaisin loistoonsa.

– Halusin elvyttää pihapiirin. Olen kukkahullu, tykkään touhuta kukkien kanssa.

Mökin sisäpintoja on uusittu ja tiloja avarrettu poistamalla väliseiniä.

Tiskaaminen sujuu järven hienoa luontomaisemaa ihaillessa.

Aina voisi nikkaroida lisää, mutta mökki ei ole työleiri.

– Koko ajan ei ole tarve tehdä jotain. Tälle kesälle ei ole suunnitteilla isoa tekemistä, nyt vaan nautitaan olemisesta.

Mökillä ollaan alkukeväästä pitkälle syksyyn.

– Mökkikausi loppuu, kun kylmyys alkaa hiipiä. Talvisin pistäydymme mökillä joskus päiväseltään.

Penttalalle mökki merkitsee levollista ja hyvää oloa.

– Mökki on rauhoittava laskeutuminen työstä. Siinä on jotain sellaista, joka asettaa minua raiteilleen, hän luonnehtii.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?