Katariina Souri julkaisi kuvia vuosikymmenten takaa – Playboy-otos 19-vuotiaana kerää ylistystä

Katariina Souri oli Playboyn Playmate-malli vuonna 1988 ollessaan 19-vuotias.

Taiteilija Katariina Souri muisteli menneitä Instagramissa.

Taiteilija ja entinen Playboy-malli Katariina Souri julkaisi kuvaparin vuosien takaa Instagram-tilillään. Ensin julkaistu kuva on vuodelta 1992.

– Planet FunFun avajaiset 1992. Olin välillä siellä baarissa töissä. Rankin homma ikinä, Souri toteaa kuvatekstissä kertoen myös, että kuvan on ottanut Sami Wilenius.

Planet FunFun oli Ylen artikkelin mukaan Keravalla sijaitseva sisähuvipuisto, jonka perustivat vuonna 1992 elokuvaohjaaja Renny Harlin, tuottaja Markus Selin ja joukko liikemiehiä.

Sourin seuraajat ovatkin muistelleet kyseistä sisähuvipuistoa 1990-luvulta.

– Tuli tuohon aikaan lasten kanssa käytyä, eräs kommentoija toteaa.

– Siellä tuli hurviteltua pienempänä ja hurviteltua teininä, toinen kertoo.

– Muistan ostaneeni sinulta juomaa, yksi seuraaja muistelee.

Toisen kuvan Souri julkaisi pian ensimmäisen muistelun jälkeen: Playboy-kuvausten testiotoksen 35 vuoden takaa.

– Anteeksi, aion nyt muistella. Tässä on testikuvaus Playboysta 35 vuoden takaa. Kuvat ovat Stefano Sartarellin, Souri kirjoittaa kuvatekstissä englanniksi.

Kuvassa Souri on yläosattomissa uima-altaan reunalla. Kuva on kerännyt runsaasti ihastelua.

– Oi että, muistan kuinka tuolloin nuorena tyttönä ajattelin, että sinä olet ehdottomasti maailman kaunein nainen! Ja niin kaunis olet edelleen, eräs seuraaja ihailee.

– Voi että, ihania nämä vanhat kuvat, nousee muistoja itsellänikin mieleen, kun ihailin sua paljon lapsena. Ollut hienoa, kun saanut seurata sun kasvutarinaa, toinen seuraaja kertoo.

Katariina Souri poseerasi Playboy-lehden Playmatena ollessaan 19-vuotias vuonna 1988.

Souri teki kaksi vuotta sitten paluun ikonisen lehden sivuille.

Sourista kertova juttu julkaistiin lehdessä 18. kesäkuuta vuonna 2020. Kyseessä on lehden Playmate revisited -teemaan kuuluva juttu, jossa haastatellaan ja päivitetään aiemmin lehdessä olleiden Playmate-mallien kuulumiset.

Souri muisteli haastattelussa, että Playboyn tuoma suosio yllätti hänet täysin, erityisesti siksi, että myös suomalaiset ottivat hänet avosylin vastaan.

– Amerikkalaisten lisäksi suomalaisetkin rakastivat minua. He olivat innoissaan huomiosta, jota toin maallemme. Minun piti mennä Amerikkaan kuvaamaan Playmate-videota, kun kohtalo puuttui peliin. Työlupani ja viisumini peruttiin ja reissu ei koskaan toteutunut, Souri kertoi.

– Niinpä jäin Suomeen ja kiersin maata tehden haastatteluja. Pääsin myös näyttelemään ja tekemään mallintöitä, jopa levyttämään albumia. Maineeni kasvoi Suomessa, mutta se tuntui stressaavalta. Elämä alkoi olla vähän hullua – en voinut mennä minnekään ilman, että joku tunnisti minut. Parin vuoden kuluessa paloin ihan loppuun, Souri paljasti lehdessä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?