Kristian Wahlström alkoi mitata rockmusiikkia millisekuntien tarkkuudella – nyt hän väittelee Suomen ensimmäisenä AC/DC-tohtoriksi

Kristian Wahlströmistä tulee Suomen ensimmäinen AC/DC-yhtyeestä väitellyt tohtori.

Kristian Wahlström on opettanut kitaransoittoa 20 vuotta.

13.5. 18:20

Kuunnellaanpa hieman AC/DC:tä. Otetaan sellainen klassikkokappale kuin Rock And Roll Ain't Noise Pollution.

Biisi alkaa kitarariffillä. Laulaja ikään kuin hiipii mukaan: “Hey there, all you middle men!” Sitten tulevat rummut. Pelkkiä virveliniskuja. Raskaalla kädellä. Kuin lekalla.

Jokainen rummun isku tulee hivenen kitaraa jäljessä. Jos tarkkoja ollaan, niin 30 millisekuntia jäljessä.

Muun muassa tästä pienestä ”epätarkkuudesta” muodostuu aussirokkareiden biisin imu, groove ja svengi.

Usein rokkibändien kohdalla puhutaan yhtyeen jäsenten välisestä kemiasta. Jostain mystisestä, selkärangasta saakka värähtelevästä keskinäisestä vuorovaikutuksesta, joka saa bändin svengaamaan.

Jottei asia jäisi pelkäksi arvailuksi, muusikko ja musiikkipedagogi Kristian Wahlström päätti alkaa tutkia asiaa. Aihe vei miehen mennessään ja nyt hän väittelee tohtoriksi Helsingin yliopistossa.

Hypätään hetkeksi tulevaan tohtoriin. Kuka on Kristian Wahlström?

– Olen kitaristi, freelance-muusikko ja soitonopettaja. Olen soittanut ammatikseni noin 20 vuotta. Olen soittanut sellaisissa bändeissä kuin Mighty 44, Teleks, Megaphone ja The Mama King. Olen tehnyt keikkoja muun muassa Daruden, Michael Monroen, Timo Kotipellon, Antti Tuiskun ja Kristiina Braskin kanssa. Opetan Pop & Jazz Konservatoriossa.

Wahlström on opettanut pitkään. Alusta saakka hän on halunnut kyseenalaistaa vanhoja opetusmetodeja.

– Aikoinaan hommassa oli vähemmän opiskelijalähtöisyyttä. Kaikkia yritettiin laittaa samaan muottiin. Itse halusin tietää, mitä musaa oppilas diggaa, ja sitä kautta lähdimme tarkastelemaan asiaa.

Wahlström päätti myös perustella omat opetusmetodinsa. Hän kirjoitti ylemmän ammattikorkeakoulun lopputyön rytmimusiikin kitaraopetuksesta. Paperi päätyi Helsingin yliopiston dosentin käteen, joka kannusti Wahlströmiä menemään päätyyn saakka, tekemään aiheesta väitöskirjan.

– Minua on muusikkona aina askarruttanut grooven käsite. Jo parikymppisenä havaitsin, että kun muutan tiettyjä juttuja soitossani, se alkaa svengata ihan eri tavalla. Olin utelias ja halusin jäsennellä asian.

Lopulta Wahlström huomasi mittaavansa millisekunteja.

– Käytin siihen tietokoneohjelmaa. Homma on tehtävä suurella tarkkuudella. Koska erot ovat häviävän pieniä, siitä on hyötyä, jos asian voi esittää visuaalisesti ja yksiselitteisesti. Silti nämä pienet erot vaikuttavat ratkaisevasti kuultavaan lopputulokseen.

Mistä svengi syntyy? Voiko sen oppia?

Wahlström on varma, että jos asiaan perehtyy tarpeeksi hyvin ja treenaa paljon, omaa soittamista voi säädellä svengaavammaksi.

– Olen kääntänyt tutkimustuloksiani harjoituksiksi, joiden avulla svengiä voidaan parantaa merkittävästi.

Mistä AC/DC:n svengi sitten muodostuu?

– Ensinnäkin siellä on pohjalla sykkeen määrätietoista ilmentämistä ja mikrorytmistä tarkkuutta – eli rytmiikan hienosäätöä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään mysteeri.

Wahlströmin tärkein löydös on, että AC/DC:n svengissä merkittävänä osatekijänä on vihjaus lievästä kolmimuunteisuudesta.

Kolmimuunteisuus tarkoittaa esitystapaa, jossa tavallisimmin neljäsosaiskun sisältämät peräkkäiset kahdeksasosanuotit soitetaan siten, että ensimmäinen on kestoltaan puolet pitempi kuin jälkimmäinen

– AC/DC:n musiikki on näennäisesti tasajakoista, mutta ei täysin. Siinä luodaan johdonmukaisesti illuusio lievästä kolmimuunteisuudesta, jota esiintyy varsinkin funkissa ja jatsissa.

Kolmimuunteisuus on musiikin teorian käsite, joka aukeaa harvalle, ellei ole vihkiytynyt asiaan. Mutta sen luoman fiiliksen huomaa jokainen.

– Lievästi kolmimuunteinen fraseeraus kuulostaa letkeältä, eteenpäin vievältä. Toisaalta sen vastavoimana ”kiilaavasti” soitetut synkoopit tekevät rytmistä jännitettä. Yhdessä nämä luovat jatkuvaa vaihtelua jännitteen ja purkauksen välillä mikrorytmiikassa, mikä saa aikaan eteenpäin vievän vaikutelman. Se me koetaan svengaavan kuuloisena.

– Loose but tight, löysä mutta tiukka, Wahlström kuvailee.

Wahlströn ottaa esimerkiksi Hell Ain’t a Bad Place To Be -biisin.

– Olen verrannut sen liveversiota studioversioon. Studiossa biisi soitetaan täysin tasajakoisesti ja se kuulostaa heti jäykemmältä kuin lievästi kolmimuunteinen liveversio.

Wahlströmin mukaan musiikista ei pitäisi puhua ainoastaan niin, että jokin juttu svengaa ja toinen ei.

– Pitäisi pohtia, minkälainen svengi on? Mehän voimme luoda erilaisia grooveja: letkeä, aggressiivinen tai jäykkä.

Bändeissä soittaneet tietävät, mitä tarkoittaa, jos joku orkesterissa ”kiilaa” tai ”sleebaa”, eli kiirehtii liikaa tai jää jälkeen.

– Mutta silloin kun se on hallittua ja johdonmukaista, siinä on kysymys time feel -käsitteestä. Se tarkoittaa, että soitetaan aavistuksen edessä tai jäljessä. AC/DC:ssä rummut ovat aina hieman kitaroita jäljessä silloin, kun Phil Rudd on rummuissa. Jos kuuntelee Chris Sladen rumpaloimia biisejä, se on ihan eri kuuloista.

Jäljessä rummuttaminen ei siis ole välttämättä huono asia?

– Rytmisen tarkkuuden sisään mahtuu pelivaraa. Kun rummut ovat esimerkiksi noin 30 millisekuntia kitaran jäljessä, se saa kitarat kuulostamaan energisiltä, räyhääviltä ja aggressiivisilta. Rummut sitten puolestaan rauhoittavat sitä tilannetta.

– Nyt puhutaan niin pienistä nyansseista, ettei niitä tiedosta korvalla. Ne välittyvät fiiliksenä.

Luuletko, että AC/DC:n soittajat ovat tietoisia tekemisestään?

– Sitähän me emme voi varmuudella tietää, ja Malcolm Youngilta asiaa ei voi enää kysyä. Mutta nämä ovat ehdottomasti asioita, joita muusikot tekevät intuitiolla. Jollain vaistomaisella tasolla he tiedostavat tekemisensä, mutta eivät osaa välttämättä eritellä sitä.

Wahlström on kuullut tuhahtelua musiikkitieteellisestä tutkimuksesta. Miksi tutkia asiaa, kun voi vetää fiiliksellä? Sitähän rock’n roll on.

– Pitääkin vetää fiiliksellä, Wahlström kannustaa.

– Mutta koska groovea voidaan analysoida, sitä on mahdollista myös treenata ja opettaa eteenpäin. Sama kuin improvisointi. Aikaisemmin on ajateltu, että impro on luonnon antama lahja. Se ei pidä paikkaansa. Improvisointia on tutkittu ja siitä on tehty kasoittain oppikirjoja. Toivon, että grooven kanssa kävisi samoin, ja se löytäisi tiensä musiikkikasvatukseen.

Kristian Wahlström väittelee 14.5.2022 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Hän tutki muun muassa groove-ilmiötä pääasiassa spektrianalyysin avulla, ja analysoi AC/DC:n levytysten mikrorytmiikkaa millisekunnin tarkkuudella.

Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Gareth Dylan Smith Bostonin yliopistosta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?