Ann-Mari Leinosen ja Meeri Koutaniemen kirjoittamassa Rakkaus-nimisessä kirjassa (WSOY) tunnetut henkilöt kertovat, mitä kaikkea rakkaus heille merkitsee.
Juontaja Vappu Pimiä kertoo kirjassa oppineensa nuoruutensa parisuhteessa sen, ettei rakkaus aina riitä, vaikka haluaisi.
– Rakastin toista täydestä sydämestäni, yritin parantaa hänet ja vaikka kuinka rakastin, niin siltikään se ei riittänyt, hän avaa kirjassa sydäntään.
Kun Vappu tapasi tulevan puolisonsa Teemun Tahkolla, hän ei etsinyt vakavaa suhdetta, ainoastaan pääsiäisheilaa. Jostakin syystä Vappu luuli Teemua palomieheksi. Teemu onkin vitsaillut olleensa yhden yön palomies.
Puolitoista vuotta he tapailivat silloin tällöin. Kun Vappu meni tapaamaan Teemua Kaliforniaan, jossa hän asui työnsä vuoksi, reissu oli katastrofi.
– Käskin Teemua pitämään tunkkinsa ja kielsin häntä koskaan enää soittamasta minulle. Hän ei ollut vielä valmis suhteeseen, Vappu muistelee nihkeätä alkua.
Teemu kuitenkin soitti. Hyvä niin, sillä Vappu oli jo ymmärtänyt olevansa rakastunut.
Nykyään Vappu on onnellinen puolisonsa Teemun ja pienten tyttöjensä kanssa. Hyvän yhteiselämän salaisuudeksi hän sanoo kirjassa sen, että kumpikin seisoo omilla jaloillaan, eikä toista pidetä pelastavana oljenkortena. Mutta toki he tarvittaessa tukevat toisiaan.
– Pärjäämme elämässämme ilman toista ja jopa ilman toisen rakkautta, mutta silti haluamme rakastaa juuri toisiamme, Vappu sanoo.
Kauniisti ja viisaasti sanottu.
Vapun mielestä parisuhteen liima ei saa olla esimerkiksi statuksessa, eikä edes lapsissa. Mitään järkeä hän ei näe siinä, että yhdessä pysyttäisiin väkisin.
Vappu on keskustellut puolisonsa kanssa selväksi senkin, mitä tapahtuisi, jos toinen rakastuisi.
– Jos meille kävisi nyt niin, että Teemu rakastuisi toiseen, hyväksyisin sen. Se tekisi kipeää, mutta en näkisi koskaan itseäni itkemässä hänen peräänsä sanoen et voi jättää minua. En koskaan, Vappu kertoo ajatuksistaan teoksessa.
Vappu Pimiä ja Teemu Huuhtanen saivat toisensa vappuaattona 2013.
Vastenmielisenä Vappu koki sinkkuaikoinaan elvistelevät miehet. Myöhemmin hän on ymmärtänyt, että hänen julkinen statuksensa oli joillekin liian iso pala.
Teemu-puolisossaan hän rakastui itsevarmuuteen. Mies rakastaa häntä juuri sellaisena, kuin hän on, eikä fanita hänen julkisuuskuvaansa.
Rakkauden Vappu kokee nykyään syvempänä kuin alkuhuumassa. Pari vuotta sitten heillä oli työasioista johtuvaa kriisiä.
– Emme uhkailleet erolla, mutta puhuimme kuitenkin eri vaihtoehdoista, jos tilanne jatkuu samanlaisena, Vappu tunnustaa kirjassa.
Nuorena koettu avioero oli Vapulle vaikea, vaikka se oli myös hyvä asia, joten hän on pättänyt tehdä kaikkensa, jotta ei kokisi samaa uudelleen.
He lähtevät ainakin kerran vuodessa rakkauslomalle, sillä lapsiperheessä on tärkeätä järjestää kahdenkeskistäkin aikaa.
Vappu on mieluiten perusonnellinen, draamoja hän ei kaipaa suhteeseen. ”En jaksaisi sellaista, sillä se olisi liian kuluttavaa.
Jutun tiedot ja lainaukset: Rakkaus/WSOY/Meeri Koutaniemi, Ann-Mari Leinonen. Kirja ilmestyy 20.4.