Maailma kohahti keskiviikkona, kun uutisoitiin, että Hollywood-tähti Bruce Willis, 67, on sairastunut kognitiivisiin kykyihin vaikuttavaan sairauteen ja lopettaa näyttelemisen.
Asiasta kertoi tytär Rumer Willis Instagram-tilillään.
– Rakkaallamme Brucella on ollut terveyshuolia ja hänellä on diagnosoitu afasia, joka vaikuttaa hänen kognitiivisiin kykyihinsä, tytär kirjoittaa.
Afasia tarkoittaa puheen tuottamisen ja ymmärtämisen vaikeaa häiriötä.
Terveyskirjaston mukaan afasia voi ilmetä sanojen löytämisen vaikeutena, puheen työläytenä ja hitautena tai puheen vuolautena sisältäen outoja tai vääristyneitä sanoja.
Nimetön lähde kertoo Page Six -sivustolle, että Willisin sairaus on ollut julkinen salaisuus jo pidemmän aikaa, sillä Willisillä on ollut vaikeuksia suoriutua työstään.
– Kaikki tiesivät asiasta. Muut näyttelijät tiesivät, leffan työporukat tiesivät, lähde kertoo.
Lähteen mukaan Willis käytti kuvauksissa nappikuulokkeita, joiden kautta hänelle kerrottiin kohtauksen repliikit.
Ainakin yhdessä produktiossa tuottajat korvasivat Willisin sijaisnäyttelijällä. Lähteen mukaan tähti oli mukana kuvauksissa vain kolmena päivänä.
– Kävi todella selväksi, että hänellä on ongelmia. Hän ei pystynyt enää näyttelemään.
Willisin kerrotaan saaneen repliikkinsä nappikuulokkeiden kautta jo vuonna 2015, kun hän esiintyi Broadwaylla Piina-näytelmässä, sisäpiirilähde kertoi OK!-lehdelle.
Vuoden 2020 elokuvassa American Siege kuuloke näkyy myös otoksissa.
Out of Death -elokuvan vuonna 2020 ohjannut Mike Burns kertoi Los Angeles Timesille, että häntä pyydettiin yksinkertaistamaan Willisin repliikkejä.
– Heti ensimmäisen työpäivän jälkeen näin, että kyse oli isommasta ongelmasta ja tajusin, miksi minua oli pyydetty lyhentämään vuorosanoja, Burns sanoo.
Willis on esiintynyt peräti 15 elokuvassa viimeisten kahden vuoden aikana ennen dramaattista ilmoitusta.
Willis elokuvassa Die Hard 2.
Willisin sijaisnäyttelijänä peräti 17 vuotta toiminut Stuart F. Wilson kertoi puolestaan The Sun -lehdelle nähneensä, kuinka muutos Die Hard -tähdessä tapahtui.
– Näimme muutoksen hänessä, mutta ajattelimme, että isoilla Hollywood-tähdillä on aina paljon asioita mielensä päällä, Wilson kertoo lehdelle.
– Joskus kun juttelin hänen kanssaan, huomasin hänen ikään kuin ajautuvan sivuraiteelle.
Miehet tekivät viimeksi yhteistyötä joulukuussa.
– Suurin osa porukastamme ajatteli, että hän aikoo pitää pienen tauon näyttelemisestä ja käy lääkärintarkastuksessa. Ajattelimme, että siinä kaikki.