Viivi Altonen avautuu ensimmäistä kertaa erostaan – läheiset lukivat netistä jotakin, joka sai Miss Suomen puhelimen soimaan tauotta

Viivi Altosella, 25, on takanaan muutosten täyteinen alkuvuosi. Parisuhteen päättyminen, muutto uuteen kotiin ja koronan aiheuttamat muutokset kalenteriin eivät kuitenkaan ole onnistuneet lannistamaan. Altonen on pitänyt kiinni positiivisesta asenteestaan, joka on kantanut häntä läpi elämän.

Viivi Altonen on vuoden 2020 Miss Suomi. Nykyään hän työskentelee muun muassa sosiaalisen median parissa.

Vuotta 2022 on eletty nyt hieman reilun kahden kuukauden ajan. Kuten usein vuoden vaihtuessa, myös kuluneiden kuukausien aikana moni suomalainen on tehnyt muutoksia arjessaan ja elämässään. Monelle vuoden vaihtuminen ja kevät symboloivat esimerkiksi terveellisempiä elämäntapoja tai uusien tavoitteiden ja haaveiden asettamista.

Viivi Altoselle, 25, vuoden vaihtuminen tarkoitti tällä kertaa sitä, että hänen elämänsä meni monella tapaa aivan uuteen uskoon. Tammikuun loppupuolella Altonen muutti uuteen asuntoon, reilua kuukautta aikaisemmin hän erosi miesystävästään. Samaan aikaan koronarajoitukset iskivät jälleen Suomeen, mikä Altosen kohdalla tarkoitti monien sovittujen työkeikkojen peruuntumista.

– Äitini kerran sanoi minulle, että kun on aloittanut yrittäjänä korona-aikana, niin tästä ei voi olla suunta kuin ylöspäin. Nyt onneksi kalenterissa on kivasti töitä ja arki pyörii aika pitkälti töiden ja koulun ympärillä, yhteiskuntatutkimusta Tampereen yliopistossa opiskeleva Altonen hymyilee.

Altonen ei ole puhunut parisuhteensa päättymisestä lainkaan julkisuudessa. Kun lehdet tammikuussa uutisoivat hänen ex-puolisonsa löytyneen Tinderistä, sai Altonen lukuisia yhteydenottoja tuttavilta ja myös eri mediat soittelivat Altosen perään vahvistaakseen erohuhut. Altonen painottaa, ettei eroon liittynyt mitään draamaa. Parin elämäntilanteet eivät vaan enää yksinkertaisesti kohdanneet.

– Eihän sitä voi ikinä tietää, mitä elämä tuo tullessaan. Olemme molemmat hyvin urakeskeisiä ja elimme kiireistä arkea, jolloin yhteisen ajan löytäminen oli vaikeaa. Minulla ei ole Frankista mitään huonoa sanottavaa, ajankohta oli väärä. Toivon hänelle pelkkää hyvää ja olen onnellinen hänen puolestaan, mutta nyt oli pienen aikalisän paikka, Altonen kertoo.

– Mutta onhan erot aina rankkoja. Ehkä jopa rankempia silloin, kun erotaan ikään kuin hyvissä väleissä, sillä helpompihan se olisi sitä toista vihata. Mulla oli elämäni vaikein joulu ja olin koko joulukuun ihan maassa. Onneksi ystävät ja perhe ovat olleet tukena. Vaikka välillä tuntuu, ettei ystäviä haluaisi vaivata, niin sitä varten he ovat, hän jatkaa.

Altosella on takanaan muutosten täyteinen alkuvuosi, mutta hän pitää kaikesta huolimatta kiinni positiivisesta asenteestaan.

Tällä hetkellä Altonen asuu pienessä kaksiossa Helsingin Punavuoressa. Muutto Sörnäisten Kurvissa sijaitsevasta yksiöstä tuli monella tapaa täydelliseen saumaan, sillä nyt Altonen voi aloittaa arkensa pyörittämisen puhtaalta pöydältä. Toki Altonen viihtyi myös edellisessä asunnossaan, mutta vuokranantajan tarvitessa asunnon takaisin omaan käyttöönsä, ei Altonen vastustellut.

– Mulla ei ollut sinänsä mitään sitä asuntoa vastaan, mutta Punavuori on alueena rauhallisempi. Sain kyllä pääosin olla aiemminkin ihan rauhassa, vaikka kerran jouduin soittamaan poliisit, kun kaksi miestä yritti väkisin tunkeutua asuntooni. Pidellessäni kaksin käsin ulko-ovea kiinni mietin, että odottelenko tässä nyt kuolemaani, Altonen vitsailee.

Altonen tuli kansalle tutuksi vuonna 2020, kun hänet kruunattiin Miss Suomeksi. Kyseessä oli jo toinen kerta, kun Altonen haki mukaan kilpailuun ja titteli muutti Altosen elämää olennaisella tavalla. Vaikka koronan vuoksi monet työmahdollisuudet menivät Altoselta sivu suun, on hän nykyään täysipäiväinen yrittäjä. Myös missivuonna lanseerattua kampanjaa Altosen on tarkoitus edistää heti, kun maailmantilanne sen sallii.

– Kyllähän se harmittaa, että tavallaan kun missinä sai sen ponnahduslautan, niin sitä ei pystynyt ihan sillä tavalla koronan vuoksi hyödyntämään. Esimerkiksi tämä kampanja on sellainen, jossa keskitytään naisten voimaannuttamiseen. Siihen liittyi luentoja ja kiersin esimerkiksi kouluissa ja yrityksissä kertomassa omaa tarinaani. Toivon, että saan sitä vietyä eteenpäin, Altonen selittää.

Altonen harjoittaa paljon itsetutkiskelua. Psykologia on aina kiinnostanu häntä.

Mitä Altonen sitten tarkoittaa omalla tarinallaan? Hän kertoo olleensa etenkin nuorena epävarma ja pelänneensä epäonnistumista. Yksi Altosen elämän merkittävimmistä käännekohdista oli, kun hän muutti vajaa parikymppisenä hetken mielijohteesta Afrikkaan. Sittemmin Altonen on reissannut ympäri maailmaa ja mennyt rohkeasti omien mukavuusalueidensa ulkopuolelle.

– Se oli mulle myös yksi syy hakea myös Miss Suomi -kilpailuun. Halusin osoittaa ihmisille, että sielläkin on mukana ihan tavallisia ihmisiä. Mullakin on huonoja päiviä ja esiintyminen ihmisten edessä jännittää. Tietenkin pitää olla fiksu ja realistinen, kun tekee isoja päätöksiä. Mutta harva vanhempana miettii, että hitsi kun tein elämässäni liikaa asioita. Päinvastoin, Altonen toteaa.

Altonen etsi nuorempana omaa polkuaan pitkään. Lukiosta valmistuttuaan hän piti viisi välivuotta reissaten ja töitä tehden. Altonen ehti muun muassa kouluttautua laitesukellusohjaajaksi, asua Intiassa, työskennellä mallina Euroopassa sekä hakea useamman kerran yliopistoon lukemaan psykologiaa. Psykologian opinnot jäivät haaveeksi, mutta Altonen löysi lopulta paikkansa muualta. Keväällä hänen olisi määrä valmistua yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi.

– Mulla oli mallisopimus sekä Itävaltaan että Sveitsiin. Mutta vaikka pidin siitä työstä, mallina sä olet kuitenkin ikään kuin henkarina. Miss Suomena mulla on sellainen olo, että voin oikeasti vaikuttaa asioihin ja puhua itselleni tärkeistä asioista. Jos aiemmin pystyin omalla esimerkilläni vaikuttamaan yhteen ihmiseen, nyt voin vaikuttaa ehkä kymmeneen. Sekin on jo jotain, Altonen iloitsee.

Tulevalta vuodelta Altonen kertoo toivovansa paljon töitä. Hänen on myös määrä valmistua yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi.

Kandiksi valmistuminen on yksi Altosen tämän vuoden tärkeimmistä tavoitteista. Vaikka työrintamalla pyyhkii hyvin ja sosiaalinen media on tarjonnut Altoselle alustan puhua ja ottaa kantaa, ei hän halua jättää opintojaan kesken. Altonen toivoo löytävänsä tavan, jolla hän voisi tulevaisuudessa yhdistää niin haluaan vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin kuin työskennellä median parissa.

– Perheeni sanoi minulle, että et sitten piru vie jätä koulua kesken, vaikka voittaisit Miss Suomi -kilpailun. Halusin niin pitkään opiskelemaan ja ihmismieli on aina kiehtonut minua. Mutta ei se aina helppoa ole. Nyt tilanne on se, että töitä on enemmän kuin koskaan, mutta myös koulua on enemmän kuin koskaan. Onneksi opinnot ovat etänä ja yrittäjänä voin itse rytmittää päiväni.

Altonen haluaa esimerkillään näyttää, että myös Miss Suomi voi olla aivan tavallinen ihminen virheineen ja epävarmuuksineen.

Vaikka Altosen arjessa on tapahtunut lyhyessä ajassa paljon muutoksia, puhuu hän kaikesta hymy kasvoillaan. Jopa puhuessaan parisuhteensa päättymisestä tai elämänsä suurimmista pettymyksistä, pysyy Altonen positiivisena. Altonen kertoo oppineensa kantapään kautta, ettei ikäviin tunteisiin kannata jäädä vellomaan.

– Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin negatiiviset tunteet aiheuttavat hallaa ainoastaan itsellesi. Toki niitäkin pitää pystyä käsittelemään ja itse analysoin omia tunteitani välillä liikaakin. Olen myös ihmisenä sellainen, etten hirveän helposti näytä negatiivisia tunteita. Jos harmittaa, soitan yleensä äidille tai ystävilleni. He kuuntelevat ja auttavat, Altonen kiittelee.

– Tai sitten menen kampaajalle ja pyydän häntä leikkaamaan minulle polkan, kuten tein silloin, kun en päässyt yliopistoon. Mulla on selkeästi sellainen tapa, että kun on isoja muutoksia elämässä, värjään hiukset, hän nauraa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?